Kuusamon pientilalaki toi uuden alun elämälle

Kuusamon pientilalain nojalla pitäjän maata omistamattomat kruununtorpparit ja mökkiläiset saivat vuonna 1931 hakemuksesta omistusoikeuden 120 hehtaarin uudistiloille.

Tuolloin pula-aika koetteli Kuusamoa iskien ankarimmin juuri maata omistamattomaan väkeen. Sen toimeentulo perustui vähäisiin viljelypalstoihin asuinmökin ympärillä sekä satunnaisiin ansiotuloihin. Laman vuoksi palkkatyötä oli vähän tarjolla, ei edes Lapin savotoilla, missä Kuusamon vähäväkiset olivat tottuneet käymään työssä talvisin.

Kuusamoon perustettiin yli 700 pientilaa. Niihin oikeutettuja olivat maattomat, jotka olivat aloittaneet asumisen ja viljelyn paikalla ennen vuotta 1928. Ehdot täyttäviä hakijoita oli lähes yhtä paljon kuin perinteisten manttaalitilojen omistajia.

Pientilalain pääarkkitehti oli kuusamolainen Maalaisliiton kansanedustaja, maantieteilijä ja kirjailija Kaarlo Hänninen. Hän epäilemättä tunsi hyvin tilattoman väen elinolot, vaikka itse oli lähtöisin vauraalta manttaalitilalta.

Manttaalitilojen omistajat suhtautuivat lakiin epäillen peläten sen kaventavan heidän osuuksiaan tulevassa isojaossa. Lakia valmisteltaessa Hänninen toimikin voimakkaasti sen puolesta, että pientilat muodostetaan valtion osuuksista Kuusamon maihin. Lain laatijoiden päämääränä epäilemättä oli antaa tilattomalle väestölle mahdollisuus tulla itsenäisiksi viljelijöiksi, jotka omalla tilalla työskennellen saisivat perheilleen kohtuullisen toimeentulon.

Pientilalain toteuttaminen vaikutti suoranaisesti noin kolmasosaan Kuusamon 13 000 asukaan väestöstä tarjoten 700 perheelle uuden elämän alun.

Lainlaatijoiden elättelemä usko nopeasta taloudellisesta noususta osoittautui kuitenkin ylioptimistiseksi. Arkielämä pientiloilla oli 1950-luvulle saakka karua: Pienen karjan kasvattamista luonnonniityiltä ja kortteikoilta kovalla työllä hankitulla rehulla, muikunpyyntiä oman maan perunoiden höysteeksi, marjanpoimintaa seutukunnan metsissä ja soilla.

Tilan vähäisestä tuotosta pääosan söi oma perhe. Lähes kaikki kuusamolaiset harrastivat kotitarveviljelyä ja pitivät karjaa, joten markkinoita ei ollut. Valtio oli sitä paitsi estänyt pientilallisten nopean vaurastumisen puun myynnillä hakkaamalla luovutettavilta metsämailta tukkipuut omaan laskuunsa.

Erityisvaikeuden Kuusamon metsien teolliseen hyväksikäyttöön muodosti se tosiasia, että uitot paikkakunnalta olivat miltei kokonaan loppuneet Venäjän vallankumouksen jälkeen itärajan sulkeutumiseen. Tämä johti metsätöiden äkilliseen vähenemiseen, mikä suuresti vaikeutti tilattomien asemaa.

Metsäkauppoihin pientilalliset pääsivät vasta 50-luvulla, kun puut olivat tukin mitassa ja uusi maantie mahdollisti kuljetukset rannikon tehtaille. Tuolloin toteutetun Kuusamon isojaon myötä alkoivat myös manttaalitilallisten metsäkaupat. Ne toivat palkkatyötä kirveen ja pokasahan käyttöä pelkäämättömille pientilallisillekin.

Vaikka Kuusamoon 50-luvulla perustettiin meijeri, lopettivat useimmat pientilalliset viljelyn ennen 70-lukua ja siirtyivät kokonaan palkkatyöhön kotitilan ulkopuolelle, monet Etelä-Suomeen tai Ruotsiin. Viljelyä jatkaneet uskalikot ryhtyivät koneellistamaan tilojaan. Ojittamalla ja keinolannoituksella he saivat viljelyksensä kasvuun ja hyvin ruokitun lypsykarjan tuottamaan entistä paremmin.

Jälkeenpäin arvioiden pientilalain toteuttamista voidaan pitää monin tavoin onnistuneena toimenpiteenä. Esimerkiksi Kuusamon Kantokylään perustetuista seitsemästä pientilasta viisi on edelleen kokonaan tai suurelta osin tilan perustajasuvun omistuksessa.

Sodan jälkeen yhdelle tilalle asettuneen vienalaisen pakolaisperheen tytär oppi kotitilansa hoidon poikkeuksellisen hyvin. Avioiduttuaan hän muutti puolisonsa maatilalle ja kehitti siitä miehensä kanssa vuosikymmenien työllä yhden suurimmista karjatiloista koko pitäjässä.

Toisella tilalla kolmannen omistajapolven isäntä hoiti perimäänsä karjatilaa 70-luvun puolivälistä vuosituhannen loppuun ja ryhtyi sitten maaseutuyrittäjäksi. Nykyisin hän viljelee omia ja vuokraamiaan maita sekä tarjoaa kiinteistöpalveluita ja muuta osaamistaan seutukunnan asukkaille.

Kolmannen tilan omistajat ovat sahayrittäjinä työllistäneet oman suvun ohella ulkopuolista väkeä.

Sodanjälkeisinä vuosikymmeninä monet pientiloilla kasvaneet lapset ovat eri ammatteihin kouluttautuneina vaikuttaneet nyky-yhteiskunnan työtehtävissä Kuusamossa ja muualla. Useat heistä pitävät kiinteitä yhteyksiä maalaisihanteiden leimaamalle kotiseudulleen.

Arkielämä pientiloilla oli 1950-luvulle saakka karua.