Pyhälahden pärinätyttö

Kotitilan karja on tottunut crossipyörän pärinään. 

Kurakelillä ajaminen on todella vaativaa. 

Ilman kunnollisia varusteita ei pyörän päälle ole asiaa. 

Konneveden Pyhälahden syrjäisellä sivukylällä Liimataisen maatilalta kantautuu motocrosspyörän vaimea pärinä, kun Hanna-Riikka Liimatainen harjoittelee 250-kuutioisella Suzuki RMZ -pyörällään.

Liimataisen harjoitusrata sijaitsee aivan kotitalon pihapiirissä. Sieltä kantautuviin ääniin ovat vuosien varrella tottuneet niin kylän ihmiset kuin Liimataisen tilan lihakarjakin.

”Kukaan kyläläinen ei ole valittanut melusta, mutta toisinaan joku mainitsee ohimennen kuulleensa pyörän ääniä. Olen saanut kyläläisiltä kannustusta. Minulta kysellään paljon esimerkiksi tulevista kisoista”, Liimatainen kiittää.

Eipä olisi nelilapsisen perheen pää Kimmo Liimatainen arvannut, millaiset seuraukset koituisivat, kun taloon ostettiin ensimmäinen motocross-pyörä. Lastenmopo hankittiin perheen tuolloin kuusivuotiaalle esikoispojalle Markukselle, mutta pitihän nelivuotiaan Hanna-Riikankin päästä sitä kokeilemaan.

”Iskä minut sen pyörän selkään laittoi, ja se oli menoa. Siitä alkaen minulla on ollut aina jonkinlainen mopo tai moottoripyörä.”

Perheen kaikki neljä lasta viihtyvät harrastuksen parissa. Kuopuksella, 9-vuotiaalla Ella-Saarallakin on oma KTM-crossipyörä.

”Se on uhonnut ajavansa jonain päivänä kovempaa kuin minä. En ihmettelisi yhtään.”

Moottoriharrastus on ollut aina luonteva osa maanviljelijäperheen arkea. Tilalla harjoitettiin ennen maitotuotantoa, joten lasten oli tultava toimeen keskenään lypsyaikaan.

”Ei vanhemmillani ollut aikaa kuljettaa meitä harrastuksiin. Me keksimme omat leikkimme. Rälläsimme mopoilla ja peltoautoilla, teimme ratoja pellolle tai läheisen järven jäälle. Kilpailimme myös siitä, kuka ajaa mopolla nopeimmin piha-aitan ympäri.”

Liimatainen sanoo, että lajivalintaan on syynä lapsuuden rämäpäiset leikit isoveljen kanssa.

”Meillä oli Markuksen kanssa jatkuva kilpailuasetelma päällä. Mittasimme koko ajan, kumpi on hurjempi tai nopeampi jossain asiassa. Toisten tyttöjen kanssa leikin ihan normaaleja leikkejä, kuten barbeilla ja legoilla.”

Kaikki motocrossia kokeilleet tietävät, että laji on fyysisesti erittäin rankka ja vaatii hyvää kuntoa. Yleinen harhaluulo on, että kuski istuu pyörän päällä ja vääntää kaasua, kuten mopolla ajaessa.

Motocrossissa kuljettajan on siirrettävä painopistettään koko ajan ja suuri osa ajasta ajetaan seisten.Lajin kuormittavuudesta kertoo se, että motocrossari kuluttaa rankimmillaan noin tuhat kaloria tunnissa.

Liimatainen aloitti kilpailemisen vuonna 2009. Hän on ajanut kolmena kautena MXD-liigassa, jota pidetään naisten SM-luokkana. Luokkaa on hallinnut viime vuosina iisalmelainen Sanna Kärkkäinen. Hän on Suomen ainoa naispuolinen tehdaskuljettaja.

Naisten motocross-harrastuksen suosio on noussut tasaisesti. Nainen miesvaltaisen lajin parissa ei ole enää kummajainen, kuten takavuosina. Liimataisen mukaan ratavarikolla ei enää päivitellä, että tyttökö sieltä radalta tulla tupsahtikin.

Kun ajetaan kuoppaisella alustalla ja hypitään, voi sattua pahastikin. Liimalainen kertoo selvinneensä mustelmilla ja venähdyksillä.

”Kaatumiset kuuluvat lajiin. Jos niitä rupeaa välttelemään ja pelkäämään, sitten on ainakin kumollaan. Onneksi itselläni on pysyneet luut vielä ehjinä.”

Viime kesänä Liimatainen osallistui naisten motocrossin MM-osakilpailuun Vantaalla. Kilpailuun valittiin viisi suomalaisedustajaa, mutta Liimatainen ajoi lopulta ainoana koko kisan läpi, sillä muut kärsivät loukkaantumisista.

Samalla hänestä tuli ensimmäinen suomalainen naiskuljettaja, joka ajoi motocrossin MM-kilpailun. Sijoitus oli molemmissa erissä 21:s.

Pyhälahden kylältä on matkaa Konneveden keskustaan 28 kilometriä. Lähimmät motocross-radat sijaitsevat 80 kilometrin päässä Liimataisen tilalta. Pellonreunalta MM-lähtöviivalle on ollut pitkä matka.

”Eihän tänne korpeen tahdo kuulua edes kännykkä”, Liimatainen naurahtaa.

”En olisi ikinä uskonut, että ajan jonain päivänä MM-kisoissa. Varsinkin kun ajan ihan harrastepohjalta ja ilman ulkopuolisia sponsoreita.”

Kun jokaisen lantin on joutunut kaivamaan omasta pussista, jostain muusta on täytynyt luopua.

”Saisin motocrossiin sijoittamillani rahoilla älyttömän hienot merkkivaatteet itselleni. Vertailenkin usein hintoja käydessäni kavereiden kanssa shoppailemassa. Saatan tuumata kaupassa, että voi ei, tämäkin vaate maksaa Suzukin männän verran.”

Motocross vaatii aikaa ja pitkää pinnaa. Pyörää on huollettava jokaisen ajokerran jälkeen. Ajaminen on vain yksi osa koko harrastusta.

”Toisaalta homman suola on juuri siinä, että ikinä ei tule valmista ja aina jää opittavaa. Erilaiset radat tuovat uusia haasteita. Yhtäkkiä tuntuukin siltä, että enhän minä osaakaan tätä hommaa.”

Liimataisen mukaan moottorien rassailusta on ollut hänelle hyötyä muutenkin.

”Olin opiskelukavereiden kanssa ajelulla, kun yhden kaverin autosta puhkesi rengas. Kysyin auton vararengasta, mutta hän ei tiennyt siitä mitään. Vararengas löytyi takakontin alta ja vaihdoin sen alle. Pääsimme jatkamaan matkaa muutaman minuutin päästä.”

Liimatainen valmistui keväällä hierojaksi Kauhajoen kristillisestä ammattioppilaitoksesta.

”En vielä tiedä, mikä minusta tulee isona ja minne päädyn asumaan. Motocross-rata saattaa vaikuttaa asuinpaikkakunnan valintaan. Hienointa olisi, jossa sen saisi rakennettua kodin viereen. ”

”Aion jatkaa ajamista niin kauan kuin kroppa kestää. Tavoitteenani on selvitä ehjänä maaliin ja palkintopallille.”