ELINA SAARI SAA VILLAN SOIMAAN
Elina Saaren iloinen kipinä tarttuu ja saa helposti muutkin hullaantumaan huopaan.
Taito hyppysissä
Remontointi on laatuaikaa
Kun Elina Saari teini-ikäisenä upotti kätensä villaan, hän ei arvannut, että siitä tulisi hänen elämäntyönsä. Mutta hän huomasi löytäneensä työn, jota osaa tehdä ja josta voi oppia koko ajan lisää. Sille oppimiselle ei ole vieläkään näkyvissä rajaa, vaikka aikaa on vierähtänyt.
Hän on liittänyt huopaan organzaa, silkkisifonkia, pitsiliinaa, kimallekuitua ja renkaita ja saanut aikaan kolmiulotteisia kankaita. Ennen kuin tällaista nuno-huopaa voi tehdä, on opittava huovuttamisen perusasiat. Elinan tie alan taitajaksi on vaatinut kovaa työtä ja tietotaidon etsimistä niin kotimaasta kuin muualta maailmastakin.
Oman sykäyksensä antoi myös vaihto-oppilasvuosi Perussa ja tutustuminen sikäläiseen käsityökulttuuriin ja värien käyttöön.
”Kaiken, mitä olen halunnut, olen saanut tehtyä. Villa soi käsissäni. Minä määrään, mutta villa asettaa reunaehtoja.”
Reunaehdoista kovimpia on huovuttamisen raskaus. Kymmeniä tunteja saunan lämmössä kontaten ja hangaten villaa bambuverhoa vasten vie voimat ja kynnet, mutta palkintona on onnistumisen riemua ja uudenlaisia huopakankaita. Ne jaksavat hämmästyttää aina vain. Joskus on pitänyt soittaa miehelle: Kulta, mä oon nero!
Oma yritys yhdessä avomiehen, Aki Leppäsen kanssa on kymmenvuotias. Kun yritys toimii kodissa, työn ja vapaa-ajan eroa ei niin vain tehdä.
Tyyliä kaupan
Aamulla ei aina tiedä varmasti, avautuvatko sormet suoriksi aamuyön tunneille kestäneen villanhieronnan jäljiltä. Käsiä lepuuttaessa voi sitten tehdä pienikokoisia töitä kuten rannerenkaita.
”Minun käsialallani kangas kutistuu 40 prosenttia. Yhden pitkän takin osien tekemiseen menee kolme päivää.”
Telinevoimistelijan taustasta on hyötyä: jalat taipuvat vaikka spagaattiin. Ja luonne kestää yksinäistä työskentelyä. Tosin välillä seuraa pitää mainio papukaija Vikke, joka tuli taloon hoidettavaksi kipeine jalkoineen ja sulautui nopeasti perheenjäseneksi. Se viihdyttää esimerkiksi viheltämällä Kwai-joen siltaa.
Elina on syntyisin Pohjanmaalta, mies on lahtelainen. Lahden naapurista, Orimattilasta, löytyi etsitty tupa perunamaineen. Pieni maalaiskaupunki on miellyttänyt asuinpaikkana. Kaikki on lähellä, ja silti ympärillä on luontoa ja omaa rauhaa.
Taloa on remontoitu pikkuhiljaa. Se on hyötyharrastus. Vuorossa on ulkomaalaus.
”Kun kupsutetaan yhdessä talon seinää, se on laatuaikaa ihan kympillä.”
Orimattilassa taiteilija tunnetaan, ja kerran hänet jo valittiin vuoden orimattilalaiseksi. Elinan mielestä se kertoo paikallisten ihmisten hyvästä huumorintajusta.
”Enemmän minua tuijotetaan Lontoossa kuin täällä.”
Lapsia olla pitää
Elina ei ehdi edes valokuvata kaikkia tekemiään malleja, sillä yksittäiskappaleet menevät myyntiin sitä mukaa, kun valmistuvat. Hän kehittää koko ajan uusia ideoita ja kokeilee jotain uutta. Jollei asiakas tartu hetkeen, hän ei löydä enää samaa mallia.
Valmiissa töissä ei ole kahta samanlaista, eikä huovutustaiteilijalla ole kahta samanlaista päivää. Mittatilaustöiden lisäksi myyntipaikkoja ovat messut ja kesäisin vakiopaikka Helsingissä kauppatorilla. Nettisivujen perusteellakin tulee tilauksia, eivätkä kyselijät aina tahdo ymmärtää, ettei tuotteita voi klikkailla ostoskoriin. Tarvikkeita kyllä toimitetaan.
Ei ole vakiomallia eikä sarjatyötä, mutta on tyyli. On laatu, johon panostetaan.
Valmistuvat asusteet ovat katseenvangitsijoita, mutta erikoisintakaan niistä ei ole tarkoitettu pelkästään koristeeksi. Niillä on tehtävänsä. Jokaisen hatun on lunastettava paikkansa ihmisen suojaajana, helteeltä tai pakkaselta.
Elina on äskettäin saanut valmiiksi kankaat lauluyhtye Värttinän esiintymisasuihin. Valkoista, kuparia ja kermaa, valkoisen sisään piilotettuja sävyjä. Lahden kaupunginteatterille hän värjäsi niin sanotut esihuovat Prinsessa Ruususeen. Yhteistyö puvustajan kanssa jatkui huovutusoppitunteina. Haasteena oli valmistaa samanlainen kangas sekä uutena että 20 vuotta vanhemman näköisenä.
Huovutustaiteilija ei itse ompele, koska ei mielestään tule minkäänlaisten koneiden kanssa toimeen. Ompelija-mallimestari Marja-Terttu Pajunen löytyi onneksi läheltä, samalta paikkakunnalta, samoin kuin kirjapaino ja valokuvaajakin. Verkostoituminen on käytännön sanelema välttämättömyys ja toimii hyvin.
Kursseilla kansainvälisyyttä
Elina kiittelee niin ompelijaa kuin avomiestä, joka hoitaa monet käytännön työt, vaikka tekee muitakin kuin oman yhtiön töitä. Hän rakentaa messuosastot kotimaassa ja ulkomailla, hoitaa laskutusta, katsastaa sähköpostia ja pitää koneet kunnossa.
”Mies tukee minua kaikessa, mitä teen. Olen ihan lellipentu, kun saan keskittyä tähän työhön. Siinä mielessä minulla on hirveän hyvä olla”, Elina iloitsee.
Kotona hän antaa mielellään auringon paikan miehelleen. Itse hän sanoo olevansa se ”bad cop”.
Lapset Saga ja Solmu ovat jo teini-ikäisiä. Heillä on tiskivuorot, ja vaikka huopakääröt levittäytyvät joka paikkaan, puhdasta pitää olla. Perhe on sopeutunut jakamaan saunankin huovan kanssa. Vastaremontoitu sauna on onneksi tilava ja valoisa.
Elinasta on mukavaa olla kotona, kun lapset tulevat koulusta. Laittaa ruokaa ja kuunnella kuulumiset. Hän ihannoi isoja perheitä.
”Nostan kaikkia tekemiäni hattuja kaikille, joilla on paljon lapsia.”
Lomattomat vuodet ovat vieneet viimeisetkin kuvitelmat siitä, että yrittäjän elämä olisi kovinkaan vapaata. Värikästä se kyllä voi olla. Lapsetkin osaavat vastata puhelimeen englanniksi, sillä puheluita saattaa tulla mistä päin maailmaa tahansa.
” Tykkään kierrättää tarinaa. Kiva tehdä vanhalle esineelle uusi elämä, uusi tarina. ”
Huovuttamisen perusasioita ovat villa, saippua ja vesi. Aivan niin alusta ei Elinan kursseilla tarvitse aloittaa. Niillä käytetään hänen valmiiksi värjäämiään esihuopia, sifonkeja ja merinovillaa.
”Elävästi värjätyistä esihuovista jokainen kurssilainen löytää lempivärinsä, ja aikaa säästyy, kun ei tarvitse huopaneuloilla sävytellä ja kuvioida pohjia mieleisekseen”, Elina kertoo.
Hän tilaa esihuopaa eurooppalaisista tehtaista kilometrimitalla, samoin osa tarvikkeista tulee ulkomailta: sifonkia Kiinasta, magneetteja Saksasta. Kirpputoreiltakin sattuu joskus silmään kiinnostavaa materiaalia.
”Tykkään kierrättää tarinaa. Kiva tehdä vanhalle esineelle uusi elämä, uusi tarina.”
Hän käyttää mielellään eteläafrikkalaista merinovillaa, joka on suomalaista lampaanvillaa pehmeämpää. Se sopii asusteisiin paremmin laskeutuvana. Villat ja esihuovat hän värjää teollisilla väreillä, koska ne ovat tutkittuja, niillä saa mitä tahansa toivomaansa sävyä, ja niiden valonkesto on hyvä.
Suomalaista huovutustaitoa Elina kehuu huippulaatuiseksi. Koulutusta on nykyisin tarjolla, ja täällä tunnetaan uusimmat tekniikat.
Kun itsellä on aito kipinä, se tarttuu helposti muihin. Kursseilla sen näkee hyvin. Elina jakaa tietotaitoaan anteliaasti eteenpäin: kun yksi on kehittänyt yrittämisen ja erehdyksen kautta jotakin, miksi jokaisen tarvitsisi aloittaa samasta pisteestä.
Hän suunnittelee kaavoja, joita voi käyttää useisiin töihin. Esimerkiksi lapasen kaavalla voi pienin muunteluin valmistaa käsinuken tai kassin. Haasteita saa lisää vaikka tekemällä taskuja tai koristelua.
”Ohjeet pitää olla niin selkeät, että niiden kanssa selviää kurssin jälkeenkin.”
Kursseilla on mukana kielitaitoinen assistentti, sillä osallistujia tulee monista maista. Se on osa kurssien hienoutta: erilaisista kulttuureista tulevia ihmisiä yhdistää aluksi vain huovuttaminen, mutta he voivat myös ystävystyä.
Elinalla on itsetunto kohdallaan, ja saman hän soisi kurssilaisilleenkin. Kun työn on tehnyt taidolla ja sydämellä, siitä saa olla reilusti ylpeä.
Niin kauan kuin kipinää riittää, pursuavat ideatkin ylenpalttisen runsaina, eikä niitä ole syytä pantata.
”Mitä enemmän hyvää huopaa näkyy maailmalla, sen parempi.”
Luovuutta ei voi rajoittaa, ei huopaankaan. Kivikin on kaunis ja houkutteleva materiaali. Ehkä Elina tarttuu jonakin päivänä kiveen ja ryhtyy loihtimaan kauneutta. Ehkä.
” Joskus on pitänyt soittaa miehelle: Kulta, mä oon nero! ”
Taito hyppysissä
Kun on hyvä omalla alallaan, se saa näkyä!
Taito hyppysissä
Inspiroiva vuodenaika. Kesä tietysti, kun on lämmin. Pääsee istuttamaan hirveät määrät uusia kukkasipuleita ja ihmettelemään, mitä sieltä nousee. Samalla, kun väripata kiehuu pihalla, kitken puutarhaa.
Rakastan kaikkea, mitä maasta puskee, ja ikkunasta aukeavaa pihanäkymää. Ei minun tarvitse lähteä minnekään kauas katsomaan kauniita paikkoja.
Inspiroiva väri. Minulla on aina mustaa päällä. Pidän punaisesta, sitä on aina vähän jossain yksityiskohdassa. Ei varmaan ole väriä, jota en olisi käyttänyt - kolme päivää viikossa kun värjää aamusta yöhön… ehkä musta auttaa pysymään värijärjissään.
Inspiroiva paikka. Viihdyn romiksella. Siellä on ihanaa, ruosteista, vanhaa rojua: autonromuja, putkistoja. Siellä mieli lepää. Viime kesänä vein romuttamolle ulkolaisia vieraita, hekin löysivät sieltä kaikenlaista. Niin kuin joku on sanonut: toisen roju on toisen aarre.
Inspiroiva tekeminen. Fyysinen työ. Halonhakkuu on jaloa puuhaa, siinä on kaikki! Rakastan lattioiden vahaamista; tulee siistiä ja kaunista nopeasti. Hyvä vastapaino huovuttamiselle, joka on hidasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
