Kustannusten viljely luo painetta puun hintaan

Metsänuudistamisen työketju muistuttaa enemmän kustannusten kuin puun kasvatusta. Toisen rahoilla on ilmeisen autuasta toimia ympäristössä, jossa ei ole kustannus- saati laatukilpailua.

Tuorein esimerkki ovat Tapion ja parin metsäkeskuksen aluekonttorin tiedotteet. Oli viraston akkunasta nähty heinän kasvaneen sadekesänä kovin.

Heinää kehotettiin torjumaan polkien, keppiä apuna käyttäen tai niittäen. Vesakoita kehotettiin perkaamaan raivaussahalla tai vesurilla.

Entä metsänomistajat, jotka eivät ehdi tai pysty työhön. Siitä ei mainittu mitään.

Valonpilkahduskin löytyi: yhteen tiedotteeseen haastateltu metsänomistaja käsitteli vesojen kannot torjunta-aineella päästäkseen kertatyöllä.

Etevä, turhia kuluja vihaava metsänomistaja torjuu vesottumista jo 3–4 vuotta ennen hakkuuta, raivaa lehtipuut metsästä ja käsittelee kannot pelloilla ja puutarhoissa rikat torjuvalla aineella.

Saman voisi tehdä taimikonhoidon kohteella tuoreeltaan.

Pienten taimien ympäriltä ruiskutetaan heinä niin, että taimi on suojassa suppilon sisällä. Aine takaa taimelle hyvän etumatkan heinään ja vesoihin.

Kuusen taimikko voi varttua siitä suoraankin ensiharvennukseen ilman raivaussahatyötä. Yleensä taimikon saa kerran perata.

Arki on kaukana metsänhoidon osaajien työmalleista. Mekaaninen heinän niitto, polkeminen ja vesakon katkonta ovat kovaa työtä. Työn voi joutua uusimaan kaksi, jopa kolmekin kertaa.

Yleensä polkija väsähtää kesken tehottoman työnsä niin, että lopputulos on viljellyn puulajin osalta aukkoinen, vesavaltainen tiheikkö.

Samaan päästään myöhemmin valtion tuella eli kemeravaroilla. Kerran tukea saanut taimikonhoito ei saa toista kertaa tukea, sanovat säännöt. Valvoneeko tätä kukaan?

Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) mukaan taimikonhoitoa on rästissä 600 000 hehtaaria, nuorten metsien ensiharvennuksia 700 000 hehtaaria.

Aika monilla näistä hehtaareista on talloskeltu kertaalleen kastikoita, raivattu haapaa ja hiestä, mutta sitten ovat voimat loppuneet.

Neuvojan opastus tulevista energiapuun myyntituloista ja korjuutuista on rauhoittanut mielen.

Tiheiden riukumetsien harvennus on koneyrittäjille kaikkein tappiollisinta urakointia. Pieni puu karttuu kankeasti kuutioiksi. Käsittelemättömään kantoon iskee lahottaja.

Tapion tutkimusten mukaan korjuujälki on heikohkoa. Tutkimus toistetaan vuosi vuodelta ilman, että jälki paranee! Tiedote on sama, vuosiluku vaihtuu!

Kuka tutkii, millaista puuta kolhittu, lehtipuuvaltainen kunnostuskohde tuottaa? Pinta-alojen suuren määrän takia asia täytyy perata.

Otsalumpioni takaosissa tuntuu nyt aika ahtaalta.

Kiista jatkuvan kasvatuksen ja jaksollisen metsänkasvatuksen edullisuudesta on mielestäni turha niin kauan kuin edellä kuvaamani toistuvan tunaroinnin malli on valtamenetelmä metsissä.

Kemeran tuella kerran mekaanisesti hoidetusta rehevän maan taimikosta syntyy huimimmillaan energiapuumetsä, jonka puun korjuu ja haketus sai vuosi sitten liki 1 500 euroa valtion tukea hehtaarille!

Haloo, oliko valtiontalouden tarkastusvirastossa?

Metlaa kiitän metsien tilan tutkimisesta. Taimikoiden laatu on heikentynyt lyhyenä ajanjaksona 9. ja 10. valtakunnan metsien inventoinnin välillä.

Taimikon hoitotarve on valtava verrattuna tehdyn työn määrään. On tietenkin, kun työ tehdään moneen kertaan tehokkaan kertakäsittelyn sijasta.

Pelto- ja puutarhayrittäjillä ei ole rahaa eikä aikaa kitkeä, polkea, selitellä...

Metsänhoito on väärissä käsissä. Vastuu ja tekeminen tulee pudottaa liki kentän pintaa. Esimerkiksi koneyrittäjiä saattaa hyvinkin kiinnostaa keinot päästä eroon tikkujen keruutalkoista.

Neuvonnan evankeliumia saarnaavasta metsäkeskuksesta ei löydy parannusta metsänhoidon kriisiin saatikka Tapiosta.

Eihän maassa tarvittaisi poliisiakaan, jos kaikki eläisivät kirkkoherran ohjeilla!

Metla voisi ottaa metsänhoidon ja hakkuiden laatuseurannan Suomessa työkseen alueittain ja yrityksittäin. Saisimme kilpailun oraalle. Toistuvan tunaroinnin malli syö puuntuottajan tulosta ja luo nousupainetta puun hintaan.