Lukijalta: Kuolinpesien metsiin ei tarvita ylimitoitettuja toimia

Kuolinpesien on kerrottu passivoivan metsien käyttöä (MT 22.6. ja 23.6.). Sahateollisuus ry:n tilaamassa raportissa esitetään lisäksi, että kuolinpesäomistus olisi lisääntymässä ja ongelma pahenemassa, minkä vuoksi tarvitaan pakkokeinoja kehityksen kääntämiseksi.

Raportin lähtökohtia on kuitenkin syytä arvioida kriittisesti.

Luonnonvarakeskus on seurannut metsien omistusrakennetta yli 35 vuotta. Tulosten mukaan metsää omistavien kuolinpesien määrä ja osuus ovat vähentyneet pitkäjänteisesti. Vuonna 1990 kuolinpesiä oli 18 prosenttia yksityismetsätiloista, vuonna 2019 enää 11 prosenttia. Metsäkeskuksen aineistojen mukaan osuus on laskenut edelleen noin yhdeksään prosenttiin yksityismetsätalouden maasta.

Kehitystä ovat vauhdittaneet verotuksen kannustimet kuolinpesien purkamiseen ja metsätilojen siirtämiseen elinaikana.

Sahateollisuuden raportti ei kuitenkaan huomioi tätä kehitystä. Sen sijaan se näyttää perustuvan havaintoon kuolinpesien määrän lievästä kasvusta 2020-luvun alussa. Nousun on kuitenkin arvioitu liittyneen pandemian lisäämään kuolleisuuteen ja omistusjärjestelyjen viivästymiseen.

Luken tutkimusten mukaan kuolinpesät myyvät puuta hehtaaria kohden jonkin verran vähemmän kuin muut omistajaryhmät, mutta vaikutus kokonaispuuntarjontaan on pieni. Jos kuolinpesät myisivät puuta keskimääräisen yksityismetsänomistajan tavoin, puun tarjonta kasvaisi arviolta vain 1–1,5 prosenttia.

Vähäisempi puunmyynti voi liittyä siihen, että kuolinpesät omistavat paljon pieniä metsätiloja, joilla on asuin- tai vapaa-ajan rakennuksia. Omistajien tavoitteissa korostuvat myös virkistyskäyttö, polttopuuhakkuut ja perinnön siirtäminen seuraaville sukupolville.

Raportissa ehdotettu velvoite jakaa tai luovuttaa pois metsä- ja maatalousmaa kuolinpesästä kolmen vuoden kuluessa perinnönjättäjän kuolemasta vaikuttaa ylimitoitetulta. Pakkokeinot voisivat aiheuttaa osakkaille merkittäviä käytännön ja taloudellisia ongelmia sekä lisätä metsätilojen pirstoutumista. Lisäksi niiden kohdistaminen vain kahteen omaisuusluokkaan olisi poikkeuksellista.

Metsää omistavien kuolinpesien osuus vaihtelee alueittain, mikä viittaa siihen, että neuvonnalla ja muilla kohdennetuilla toimilla voidaan saavuttaa tuloksia. Tätä tukevat aiempaa paremmat sähköiset palvelut sekä vuodesta 2027 käyttöön tuleva kuolinpesien osakasrekisteri. Se tosin kattaa vain uudet kuolinpesät.

Suomen puumarkkinoilla ja metsätaloudessa on keskeisiä haasteita, mutta ne löytyvät pääosin muualta kuin kuolinpesien metsistä. Siksi pakkokeinojen sijaan kannattaa edelleen panostaa neuvontaan, omistajatietojen ajantasaisuuteen, kannustimiin ja sujuviin omistusjärjestelyihin omistajien elinaikana sekä varmistaa niiden toteuttamiseen riittävät resurssit.

Esa-Jussi Viitala

erikoistutkija

Luonnonvarakeskus