Nykyaikaisista kirkkotekstiileistä löytyy mustikanvarpuja ja rantakoivikkoa – Helena Vaari on eräs harvoista alan ammattilaisista

Helena Vaari suunnitteli ja valmisti Pyhtään kirkon kirkkotekstiilit. Myös piispankaapu on hänen käsialaansa. Kuva: Seppo Sirkka

Mielipide

25.12.202011:00

Kolumni

Stiina Hovi

Pitkävartinen ompelukone surruttaa kankaalle tikin toisensa perään. Langoista muodostuu pikkuhiljaa keväinen veteen heijastuva koivikkomaisema. ”Tämä alttarivaate tulee Kangasniemen kirkkoon”, tekstiilitaiteilija Helena Vaari kertoo.

Jokainen kirkossa käynyt on nähnyt kirkkotekstiilejä. Ne ovat seurakunnan arvokkaimmat tekstiilit. Niihin kuuluu alttarivaate eli antependium, ehtoollismaljan peittävä kalkkiliina, saarnastuolin kirjatelineen verhoava kirjaliina, ehtoollisen toimittavan papin kasukka ja liturgisissa toimituksissa papin käyttämä pitkä kaulaliina eli stola. Lisäksi lukupulpetille on usein oma liina.

Helena Vaari on suunnitellut ja tehnyt tekstiilit yhteentoista kirkkoon ja useisiin kappeleihin. Työn alla on juuri nyt kahden kirkon tekstiilit: Kangasniemen ja Tikkurilan. Lisäksi hän on suunnitellut piispankaavut neljälle piispalle. Ura on kestänyt jo yli 30 vuotta.

”Rakastan keskiaikaisia kirkkoja. Onneksi niitä on meillä Suomessa säilynyt useita. Toisaalta on ollut hyvin kiinnostavaa olla mukana täysin uuden kirkon suunnitteluprosessissa”, hän kertoo ja viittaa Vantaan Tikkurilassa vasta rakenteilla olevaan kirkkoon.

Nuori Helena pääsi opiskelemaan tekstiilisuunnittelua 80-luvulla Kuopion käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseen. Lopputyöksi osui sattumalta oman kotikirkon eli Hollolan keskiaikaisen kivikirkon kirkkotekstiilien suunnittelu.

”Silloin valkeni, että tämä on se juttu, tätä haluan tehdä”, hän kertoo. ”Olen aina ihaillut kyseistä kirkkoa, siinä on aivan erityinen tunnelmansa. Siellä aistii satojen sukupolvien läsnäolon.”

Kirkkotekstiilien teko ei ole työurista tavanomaisin. Suomessa on kymmenkunta niitä suunnittelevaa tekstiilitaiteilijaa.

Tekstiilit on tehty kestämään käyttöä. Ne uusitaan vain hyvin harvoin. Seurakunnalla saattaa olla esimerkiksi juhlavuosi tai kirkossa isompi remontti, jonka yhteydessä halutaan tekstiileihinkin uusi ilme.

”Yli 30 vuotta sitten tekemäni tekstiilit ovat yhä käytössä. Tämä on kestävää kehitystä parhaimmillaan”, Helena Vaari sanoo. ”Teen niin hyvistä materiaaleista kuin löydän ja niin hyvin kuin osaan.”

Tekstiilitaiteilija Helena Vaarin siveltimenä toimii ompelukoneen neula. Hän on suunnitellut ja valmistanut kirkkotekstiilit lukuisiin kirkkoihin. Kuva: Stiina Hovi

Helena Vaarin käyttämä kirjontatekniikka on käytännössä parsimista ompelukoneella. Koneen syöttäjät ovat pois päältä ja paininjalka ylhäällä, jolloin kankaan vapaa liikuttelu on mahdollista. Taiteilija ikään kuin maalaa langalla kankaalle. Vaari sai alun perin inspiraation keskiaikaisten kirkkotekstiilien upeista kirjontakuvioista.

Parsiminen myös vahvistaa kangasta erittäin kestäväksi. Kymmenet tuhannet solmut sen tekevät. ”Jokainen tikki on erilainen. Minä määritän suunnan ja liikutan työtä koko ajan – kone tekee vain solmun”, Vaari kertoo.

Isossa alttarivaatteessa saattaa olla 20 kilometriä lankaa ja pienemmässäkin useita. Käytössä on kolme erilaista ompelukonetta. Niissä on tavallista pidempi varsi, mikä mahdollistaa töiden vapaan pyörittelyn.

Vaari käyttää tiivistä, laadukasta villakangasta. Langat ovat silkki-, viskoosi- ja puuvillalankoja. Ne tarjoavat taiteilijalle loputtomia mahdollisuuksia tehdä graafista pintaa, pehmeitä sävytyksiä, valoa ja varjoa: ”Kaikilla on erilainen kiilto ja rakenne. Niillä saadaan teoksiin kolmiulotteisuutta.”

Vaari myös liittää töihin applikoimalla erilaisia kangaspaloja, kuten silkkiä ja läpikuultavia kankaita.

”Vien monesti keskeneräisiä töitä kohdekirkkoon, jossa pääsen näkemään ne aidossa ympäristössä. On ihan eri asia katsoa teosta omassa työhuoneessa kuin isossa kirkossa.”

Teokset toimivat eri tavalla läheltä ja kaukaa katsottuna. Mitä lähemmäs menee, sitä enemmän yksityiskohdat aukeavat. Kaukaa näkyy lähinnä väri.

Papin työvaatteena toimivien kasukoiden täytyy olla ergonomian takia ohutta kangasta. ”Muuten tulee hiki!” Vaari nauraa. ”Nämä ovat taideteoksia, joita oikeasti käytetään.”

Kirkkotekstiilien teko on jopa vuosien prosessi. Pelkästään suunnitteluun kuluu useita kuukausia; se on tärkein työvaihe. Helena Vaari tekee luonnoksia puukynillä ja vesivärein, kirjaa ylös ideoita ja havaintoja. Hän keskustelee seurakunnan työryhmän kanssa: mikä kyseisellä seudulla on tyypillistä ja luonteenomaista. ”Niitä tietoja ei löydy mistään kirjoista.”

”Kierrän seutua ja kuvaan kirkon lisäksi maisemaa”, Vaari kertoo. ”Haluan aina, että tekstiilit yhdistyvät juuri siihen kirkkoon ja paikkaan, jotta ihmiset kokisivat ne omikseen. Pienetkin yksityiskohdat voivat olla olennaisia.”

”Muotokieleni on vuosien varrella muuttunut. Ennen käytin enemmän perinteistä kristillistä symboliikkaa, mutta nykyisin tärkein innoittajani on luonto.”

Kirkollakin on haasteena nuorten sitouttaminen. Harva nykyihminen tunnistaa muinaiskristillisiä symboleita. Sen sijaan ruskan väreissä hehkuva mustikanlehti tai sammaleen tähtikruunut kertovat paremmin tarinaa kaiken olevaisen luojasta.

”Metsä on alkukotimme, se on pyhä paikka. Sen takia se on meille entistäkin tärkeämpi.”

Kangasniemen kirkon violetin värisarjan luonnoksia. ”Violetti on paaston väri. Siihen liittyy hiljentyminen, rukous ja ajankulun miettiminen.” Kuva: Stiina Hovi

Tekstiilitaiteilija keskustelee asiakkaan kanssa luonnosvaiheessa tiiviisti.

Prosessi jatkuu vähitellen. Hän saattaa luonnon lisäksi ammentaa vaikkapa kuulemastaan hyvästä saarnasta.

Ompeluvaihe limittyy suunnitteluun. ”Teen värisarjan kerrallaan, joten edeltäviä värejä tehdessäni saan ajatuksia seuraaviin. Tekniikkani kehittyy koko ajan.”

Projektit ovat pitkiä, jopa 2–5 vuotta. Samaan aikaan Vaari tekee useampaa kohdetta.

”Innostun kaikista töistäni ihan hirveästi”, Helena Vaari nauraa. ”Suunnitteluvaihe voi olla tosi vaikeakin, silloin pitää jättää muhimaan. Mulle on tosi tärkeää, että työstä löytyy se ydin, joka kantaa kaiken läpi. En mene pelkästään historiaan, vaan mietin, mitä kirkko tänä päivänä on.”

Kirkkovuoden edetessä liturgiset värit vaihtuvat, joten tekstiilejäkin tarvitaan useita värisarjoja: valkoinen, punainen, vihreä ja violetti. Joissain kirkoissa käytetään violetin sijaan sinistä. Pitkänäperjantaina käytössä on lisäksi musta tekstiilisarja.

Jokainen värisarja kuvioineen on erilainen, uniikki.

Koska vain yksi värisarja on kerrallaan ”töissä” eli käytössä, tarvitaan muille sopiva säilytystila.

”Tekstiilit pitää säilyttää vaakatasossa valolta ja pölyltä suojattuna”, Vaari valaisee. ”Hyvä säilytyslaatikko on koivusta tehty. Se ei saa olla maalattu tai lakattu, sillä kemikaalit muuttavat tekstiileitä. Laatikon pohjalle laitan valkoisen puuvillakankaan.”

Moni ei tule ajatelleeksi mitä kaikkea kirkkotekstiileihin liittyy. Säilytyksen lisäksi niiden ripustus on oma taiteenlajinsa, puhdistuksesta ja huollosta puhumattakaan. ”Neuvon mielelläni esimerkiksi tahrojen poistossa. Punaviini- ja steariinitahrat ovat yleisimpiä ja ne saa pois tarvitsematta pestä koko tekstiiliä.”

Kirkkotekstiilit pestään kemiallisessa pesussa. Tarvitaan asiansa osaava pesula, joka ymmärtää arvotekstiilien päälle.

”Kun vierailen jälkeenpäin kirkoissa, kuuntelen herkällä korvalla: tarvitaanko neuvoja, vinkkejä huoltoon, onko jotain korjattavaa. Se kuuluu tehtäviini.”

Vapaa konekirjonta on ikään kuin langalla kankaalle maalaamista. Kuva: Stiina Hovi

Muutakin tekstiilitaidetta Vaari on toki tehnyt. Esimerkiksi Savonlinnan oopperajuhlien kanssa on syntynyt yhteistyössä ooppera-aiheisia teoksia.

Näyttelyitä on vuosien varrella ollut useita, viimeisin viime vuonna Helsingin Tuomiokirkon kryptassa pidetty Neula siveltimenä -kirkkotekstiilinäyttely.

Helena Vaari iloitsee kasvaneesta kiinnostuksesta kirkkotekstiilejä kohtaan. Hän tekee paljon työtä sosiaalisen median kanavillaan taidemuodon tunnettuuden eteen. ”On tehtäväni tehdä valistustyötä tästä marginaalitaiteen osasta.”

”Katsokaa omien kirkkojenne tekstiileitä! Ne ovat uniikkiteoksia, jotka on käsityönä tehty juuri teille”, hän kehottaa.

Korona-aika on tuonut hyvääkin: kirkkotekstiilien huollolle ja konservoinnille on yhtäkkiä ollut enemmän aikaa, kun seurakunnissa ei ole voitu pitää tilaisuuksia entiseen malliin.

Helena Vaari uskoo johdatukseen. ”Henkisyys on minulle tosi tärkeää, koska sieltä se ydin löytyy.”

Hän latautuu luonnossa vaeltamalla ja valokuvaamalla. ”Metsässä oleminen ja rauhoittuminen saa ideat rullaamaan ihan eri tavalla. Vesi, puut, kivet, kasvit. Luonnon kiertokulku. Kaiken sometuksen jälkeen se edustaa rauhaa.”

”Omilla taidoillani ja lahjoillani haluan palvella. On suuri ilo ja kunnia päästä tekemään tällaisia töitä. Tämä työ olisi hyvin erilaista ilman uskoa. Sydän on ihan eri tavalla mukana. Tunnen syvää kiitollisuutta joka kerta, kun näen tekemäni työt kirkossa käytössä.”

Täältä voit katsoa videon Helena Vaarista työssään.