Britannia etsii yhä rooliaan mutta kuningattaren painoarvosta ei ole epäilystäkään – hautajaisiin haluavat tulla kaikki
Yli 88 prosenttia briteistä on tuntenut vain kuningatar Elisabetin ajan.
Kruunajaispäivänään kesäkuussa 1953, nuori kuningatar pyysi ensi töikseen hovimestaria tuomaan hänelle teetä. Siitä päivästä lähtien joka ikinen iltapäivä kello viisi hänelle tarjoiltiin hänen lempisekoitustaan Earl Greytä pienten kurkkuvoileipien ja krassi-munavoileipien kanssa. Kuva: Pixabay16.9.202206:00
Ensi maanantaina lasketaan maan lepoon ei vain Britannian, vaan koko planeetan kuningatar, monarkki, jonka painoarvo oli suurempi kuin hänen hallitsemansa maan painoarvo maailmassa.
Arvokkuus, vaatimattomuus, empatia, huumorintaju ja poikkeuksellisen vahva velvollisuudentunto tekivät Elisabet II:sta lopulta ”sydänten kuningattaren”, jonka poismenoa surraan aidosti kaikkialla.
Kun Pariisin Notre Damen katedraali paloi keväällä 2019, oli koko maailma typertynyt menetyksen edessä. Kaikilla oli joku muisto tai kokemus upeasta katedraalista ja sen merkityksestä itselle.
Maailman kyläkirkko oli tuhoutumassa; se järkytti jokaista. Nyt maailmankylä menettää sille tärkeäksi tulleen hyvän hallitsijansa.
Yli 88 prosenttia briteistä on tuntenut vain kuningatar Elisabetin ajan.
Meidän muiden eurooppalaisten keskuudessa tilanne lienee suurin piirtein sama. Kaiken epävarmuuden, kuohujen ja kolhujen keskellä, läpi elämämme olemme tunteneet yhden ja saman sympaattisen kuningattaren, josta tuli melkein kuin kiintopiste jatkuvuudessaan ja järkkymättömyydessään.
Suuri velvollisuudentunne herätti syvää kunnioitusta.
”Keep calm and carry on!” “Pysy rauhallisena ja jatka tehtävää!” ”Never explain, never complain!” ”Älä selitä, älä koskaan valita!” Näistä periaatteista Elisabetia ihailtiin.
Suuri velvollisuudentunne herätti syvää kunnioitusta. Vielä kaksi päivää ennen lähtöään otti kuningatar tehtäviinsä kuuluen vastaan maan uuden pääministerin.
Hän täytti kirjaimellisesti 21-vuotiaana antamansa lupauksen palvella maataan elämänsä loppuun asti. Jotkut väsyvät jo kolmekymppisinä; kuningatar Elisabet ei luistanut tehtävistään yhdeksänkymppisenäkään.
Kun kuningas Edward VII haudattiin vuonna 1910, oli Britannia suurvalta, jonka hallitsijan hautajaisiin riensivät kaikki mahtavat hallisijat keisareita myöten. Kuninkaan itsensä, kuningatar Viktorian hulivilipojan, painoarvo taas oli huomattavasti heppoisampi.
Nyt Herran vuonna 2022 on Britannian painoarvo maailmassa pienentynyt niin, että maa etsii yhä rooliaan. Sen sijaan yli rajojen arvostetun kuningattaren painoarvo on sellainen, että kaikki haluavat tulla paikalle.
Venäjän diktaattoria ei ole kuitenkaan hautajaisiin kutsuttu.
Viimeisin vitsi kertoo Kremlin tiedotteesta, jonka mukaan hänellä onkin henkilökohtainen tapaaminen Elisabetin kanssa hyvin pian. Taitaa olla toiveajattelua, sillä tuskinpa Pyhä Pietari julmuria taivaan porteista sisälle päästää, vaikka hän siellä kolkuttelisikin lähiaikoina.
Venäjän diktaattoria ei ole kuitenkaan hautajaisiin kutsuttu.
Prinsessa Dianan tavoin kuningatar Elisabetista tuli ikoni, enemmän kuin kuningatar. Hänen arvokkuuteensa yhdistyi inhimillisyys, josta ei voinut olla pitämättä.
Poistuessaan hän oli suosikkilinnassaan Balmoralissa, Skotlannin maaseudulla, rakkaiden koiriensa ja hevostensa ympäröimänä. Skottikylissä hän oli tykätty tuttu hahmo.
Kruunajaispäivänään kesäkuussa 1953, nuori kuningatar pyysi ensi töikseen hovimestaria tuomaan hänelle teetä. Siitä päivästä lähtien joka ikinen iltapäivä kello viisi hänelle tarjoiltiin hänen lempisekoitustaan Earl Greytä pienten kurkkuvoileipien ja krassi-munavoileipien kanssa.
Elisabetin kunniaksi otan minäkin maanantaina esille hienoimmat posliinikuppini ja haudutan sitä huolellisesti Earl Greyn vanhimman valmistajan, Twining’sin, teestä.
Kirjoittaja on toimittaja ja tietokirjailija.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
