Työelämän hiljaiset huijarit

Mielipide

22.2.201701:00

Kolumni

Laura Kuivalahti

Mitä jos he huomaavat, etten osaa? Mitä jos teen virheen? Entä jos olenkin tyhmä?

Suurin osa ihmisistä joutuu ainakin satunnaisesti suunnattoman riittämättömyyden tunteen valtaan. Pieni ääni pääkopassa kuiskii, ettet todellisuudessa osaa sitä mitä olet tekemässä. Monille tämä on vain yksittäinen ajatus, mutta pahimmillaan lamaannuttava epävarmuus saattaa estää jopa kiinnostavan työpaikan hakemisen, kun "ei siihen kuitenkaan valittaisi".

Jos tämä kuulostaa tutulta, saatat kärsiä huijarisyndroomasta. Yksinkertaisesti selitettynä siitä kärsivä ei usko olevansa riittävän kyvykäs tekemäänsä työhön, ja hän pelkää jatkuvasti muiden ihmisten tajuavan petkuttaneensa itsensä asemaansa.

Huijarisyndrooma havaitaan yleensä lahjakkailla, nuorilla naisilla, jotka työskentelevät haastavissa tehtävissä älykkäiden ihmisten ympäröimänä. Pelkästään naisten taakka ilmiö ei kuitenkaan ole, vaan sitä tavataan myös miehillä.

Ensimmäistä kertaa huijarisyndrooma tunnistettiin jo kolmisenkymmentä vuotta sitten, mutta aiheesta on nyt virinnyt keskustelu Tiina Ekmanin viime viikolla ilmestyneen tietokirjan pohjalta.

Työelämän muutos on omiaan ruokkimaan työntekijöiden epävarmuutta. Työnhaussa oman hakemuksen täytyy erottua suunnattomasta lomakepinkasta, ja jopa varmalta tuntunut työpaikka saattaa lähteä yllättäen alta.

Ennen tarkkailtiin konekirjoitusnopeutta, ja edelleenkin voidaan palkita päivän tehokkain myyjä. Euroja ja tuotettuja hyödykkeitä voi laskea, mutta monissa nykytöissä vastaavia mittareita ei ole. Jos pomoportaasta ei heru palautetta, on työntekijä riippuvainen omista arvioistaan.

Riittämättömyyden tunne kasvaa, jos työntekijä jää epärealististen tavoitteidensa uhriksi. Päälle kun lätkäistään vielä tulostavoitteet, on työssä jaksaminen vaakalaudalla.

Askel eteenpäin olisi viestintä- ja palautetaitojen parantaminen työpaikoilla. Kollegan suoritusta voi kehaista ihan muuten vain tekemättä siitä sen suurempaa numeroa. Kohtaamme jatkuvasti työtään tekeviä ihmisiä, pienen kehun nakkaaminen silloin tällöin ei liene kenellekään ylivoimaista.

On raastavaa ajatella, että työpaikoilla puurtaa koko joukko ihmisiä, jotka luulevat olevansa huonompia kuin kukaan muu. Onko meillä varaa tällaiseen energian ja taidon hukkaamiseen?

Veikkaan, että osa tämänkin kolumnin lukijoista tuhahtelee huvittuneesti. Jälleen yksi diagnoosi omista asioista valittavien listoille lisättäväksi.

Liiallinen ylenkatse kannattaa kuitenkin jättää matkasta. Asioista on mahdotonta keskustella ilman oikeita nimityksiä. Monille työelämässä uupuville huijarisyndroomasta kuuleminen saattaa auttaa omien tuntemusten käsittelyssä. Kun ongelmalla on nimi, sitä on helpompi lähteä ratkomaan. Jo tieto siitä, ettei ole ainut tällaisen epävarmuuden kanssa taiteileva, saattaa helpottaa.

Eteemme ei marssiteta kiusan vuoksi tietoa lukuisista syndroomista ja herkkyyksistä. Nyt ei ole tarkoitus kerätä koko sarjaa, vaan kukistaa omat ongelmansa ne tunnistamalla. Jos se ei onnistu yksin, niin sitten jonkun avustuksella.