
Arkkipiispa
”Veteraanien ajatus, että veljeä ei jätetä, sopii yhtä lailla tähän aikaan. Kunpa jokainen näkisi omassa lähipiirissään, kuka on jäämässä jälkeen tai yksin, ja huomaisi hänet.”Jukka Paarma täytti jou-
lukuussa 65 vuotta ja tuli samana päivänä olleeksi arkkipiispan virassa yhdek-
sän vuotta. Arkkipiispan eroamisikä on 68 vuotta. Paarma on siihen asti virassa, jos terveyttä riittää.
Paarma harrastaa historiaa, kirjallisuutta ja urheilua. Historia on jäänyt vähälle, kun viran puolesta pitää pysyä nykyajassa, ja A4-saaste uhkaa hukuttaa kirjojen lukemisen. Parhail-
laan luettavana on uudel-
leen kirja Täällä Pohjantähden alla. ”Hyviä kirjoja kannattaa lukea useaan kertaan.”
Urheilutoimittaja tai liikunnanopettaja oli Paarman urahaave nuo-
rena, kunnes teologia vei voiton. Koripallon ja suun-
nistuksen harrastus on vaihtunut penkkiurheiluksi.
Raamatun ohjeen mu-
kaan arkkipiispa kannattaa sen kaupungin menestystä, johon hänet on pantu asumaan, eli Turun Pallo-
seuraa. Nuoruuden oma urheiluseura Tampereen Pyrintö on kuitenkin aina sydäntä lähellä.
Paarman mielestä joulussa on hienointa, että perhe kokoontuu yhteen. Kahden tyttären myötä Paarmalle on siunaantunut neljä pojantytärtä.
”Joulu on papille juhlaa, kun saa käydä erilaisissa paikoissa kertomassa Ju-
malan rakkaudesta. Aiem-
min kävin puhumassa tavaratalojen henkilökunnalle, nykyisin vierailen vankilassa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
