Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Nato-keskustelu jo myöhäistä

    Venäjän häikäilemätön hyökkäys Ukrainaan ja sitä edeltänyt vihamielinen kielenkäyttö ovat vaikuttaneet syvästi turvallisuudentunteeseen meillä Suomessa. Samalla ajatus ihmisyydestä, itsenäisyydestä ja kansallisvaltion merkityksestä alati jatkuvan historian melskeessä palaa monille mieleen. Se, mitä on pidetty itsestään selvyytenä, ei sitä ole.

    Demokratialla, ihmisoikeuksilla ja muiden valtioiden suvereniteetin kunnioittamisella ei ole merkitystä kaikille edes Euroopassa. Kun alueellinen supervalta ja Suomen itänaapuri on päättänyt toimia toisin, olemme kaikki uuden edessä.

    Myös Suomi on tulevaisuudessa jopa yllättävän keskeinen linkki länsimaisessa yhteisössä, joka joutuu vastaamaan Venäjän kovuuteen suorasukaisemmin kuin tällä hetkellä uskotaankaan.

    Ainakin ensi vaiheessa Venäjän toimet ovat yhdistäneet länttä. Pakotteisiin EU-maat päättivät ryhtyä yhtenä rintamana. Myös Suomessa Venäjän toimet on tuomittu tuoreeltaan, selvästi ja kiertelemättä. Presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus ja eduskunta ovat reagoineet tilanteeseen nopeasti ja avoimesti.

    Yhtenäisyys on nykyisessä tilanteessa ehdottoman tärkeää sekä Suomessa, Euroopan unionissa että koko läntisessä maailmassa. Yksin jäänyt Venäjä hakee jatkuvasti murtumia vastustajiensa rintamasta.

    Yksin jäätyään Venäjä on myös arvaamaton.

    Tätä kuvastaa käsittämätön hyökkäys köyhään naapuriin, jonka valtaamisesta Venäjä ei lopulta hyödy mitään. Sota tuottaa uhreja myös hyökkääjälle. Maan talouden kannalta tärkeät kumppanit pakenevat heti, kun se on mahdollista. Samalla kansa kurjistuu ja veljeskansan kurittaminen ei kohta enää aukea venäläisillekään.

    Vladimir Putin tiesi Venäjän uhraavan tulevaisuutensa mutta päätti silti hyökätä. Tätä ei käsitetä lännessä eikä kohta enää Venäjälläkään.

    Vaikka Suomeen ei välitöntä sotilaallista uhkaa kohdistukaan, sen eteen on nyt valmistauduttava. Sotilaallisen varautumisen osalta tämä on kiteytynyt iänikuiseen keskusteluun Nato-jäsenyydestä.

    Keskustelua on varmasti syytä käydä, mutta tähän hätään siitä ei ole hyötyä. Jäsenyys voi joskus olla ajankohtainen, mutta sitä ei voi jäädä enää odottamaan. Nyt on toimittava ja keskityttävä olennaiseen.

    Ukrainan esimerkki osoitti, että EU:n ja Naton ulkopuolista maata ei kukaan muu lähtenyt sotilaallisesti auttamaan. Sen on yritettävä nyt puolustautua ylivoimaista hyökkääjää vastaan yksin.

    Myös Suomen on varauduttava selviämään yksin, mutta samaan aikaan on kiireesti selvitettävä, minkälaista apua Ruotsilta, Iso-Britannialta tai rauhankumppani Natolta olisi saatavissa.

    Periaatteessa apua voisi tulla myös Euroopan unionilta, mutta sotilaallisen näkökulman osalta kysymyksen voisi asettaa myös toisin päin. Omasta puolustuksestaan huolehtineena maana Suomi on sotilaallisesti EU:n kärkimaita. Monet asevelvollisuudesta luopuneista EU-maista saavat nyt havahtua menetetyn sotilaallisen toimintakyvyn äärelle.

    Oman puolustuskyvyn parantaminen, sisäisen valmiuden nostaminen ja myöhemmin myös kumppaneiden hankkiminen ovat nyt nousseet kansallisen politiikan kärkiaiheiksi. Siellä ne myös huomattavan pitkään pysyvät.

    Myös sisäpoliittisen keskustelun luonne muuttuu. Isot ja pienet asiat erottuvat taas jonkin aikaa paremmin toisistaan.

    Kirjoittaja on MT:n päätoimittaja.