Periferiayrittäjyys luo onnellisia ihmisiä
Myös maalla on elämää, mikä on Suomelle merkittävä etu.Suomesta on tulossa yhä nopeammin kaupunkilaistuva, suurten kasvukeskusten maa, vai onko? Onko tarpeellista ajaa sellaista politiikkaa, missä koko Suomi ahdetaan suuriin kaupunkeihin ja tuotanto keskitetään Etelä-Suomeen?
Suomen rikkautena on koko maan kattava alueellinen mahdollistaminen. Vielä tänäkään päivänä emme ole pystyneet hyödyntämään sitä mahdollisuutta, mitä maallamme olisi annettavana elinkeinopoliittisesti.
Meidän tulee ehdottomasti hyödyntää pienten paikkakuntien ja sivukylien yrittäjyysmahdollisuus.
Yrittäjyys on muutakin kuin kivijalkayrittäjyyttä kaupunkien keskustassa tai sen lähituntumassa. Myös maalla on elämää, mikä on Suomelle merkittävä etu.
Maatalousyrittäjät ovat tärkeitä, he tuottavat meille puhdasta ruokaa. Hoitoalan yrittäjyys on merkittävää pienillä paikkakunnilla.
Tuotannonaloista puu- ja teknologiateollisuus voivat hyvin myös ”sivukylillä”. On ehdottoman tärkeää, että tuotannon turvallinen kulku alkutuotannosta kuluttajalle mahdollistetaan teiden kunnossapidolla.
Sivukylien yrittäjyys tuo mukanaan myös alihankkijoille ostopalvelusopimuksia ja on näin merkittävä alueensa työllistäjä. Nykyteknologia mahdollistaa etätyön, näin saadaan säästöjä ja uusia mahdollisuuksia työllistyä.
Paluumuuttajat haluavat toteuttaa haaveitaan perustamalla yritystoimintaa sivukylille ja asuttaa synnyinseutuaan. Yhä useampi periferia-alueella asuva haluaa työllistää itse itsensä ja olla omalta osaltaan luomassa hyvää Suomea, missä kaikilla on mahdollisuus hyvään elämän.
Elinkeinona matkailu lisääntyy sivukylien tuoman elämyksellisyyden myötä. Tulevaisuudessa luonnon läheisyyden merkitys tulee kasvamaan entisestään ihmisten asuessa kasvukeskuksissa luonnosta erillään.
Periferiayrittäjyys luo onnellisia ihmisiä ja tekee mahdolliseksi lasten ja nuorten kasvamisen rauhallisessa ja terveessä ympäristössä.
Tarja Arbelius
Kiuruvesi
yrittäjä, perheterapeutti
Savon Yrittäjät ry:n puheenjohtaja
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
