Muistojen saunat

Ensimmäiset muistoni ovat lapsuuden savusaunasta, joka sitten yhtenä kesäyönä paloi. Äiti oli yöllä imettänyt pikkuveljeäni ja nähnyt ikkunasta savua. Herätti meidät isommat lapset hakemaan apua mantereen puolelta.

Äiti itse oli yrittänyt sammuttaa lähteestä rinteen alta hakemallaan vedellä. Tulen ja savun seasta oli pelastanut jonkun korvon.

Sauna paloi maan tasalle. Arveltiin, että hiillokseen oli jäänyt joku oksan muhkura. Se oli siellä sitten poksahtanut ja kipinä lentänyt kuiviin sammaleihin hirsien väliin.

Isä pääsi rintamalta lomalle saunan tekoon. Purki pienen hirsiaitan. Siitä teki puoliksi maahan upotetun korsusaunan. Aikanaan kun pääsi rintamalta kotiin, teki uuden saunan.

Sen jälkeen olen kylpenyt monissa saunoissa. Kahdessa armeijan saunassa. Serkun mies oli armeijan palveluksessa. Portilla piti näyttää jotain lappua, niin vartija aukaisi portin. Se oli jännää pienestä tytöstä.

Mukavimpia muistoja on yleisestä saunasta. Mummojen juttuja oli hauska kuunnella. Lähtiessä sai ostaa pienen pullon omenalimpparia (Portteria).

Sitten tuli vähäksi aikaa tauko saunomiseen. Olin Ruotsissa sotalapsena, eikä siellä ei ollut saunaa.

Tädin kanssa kylpeminen oli haasteellista. Kilpailimme, kuka ottaa kovimmat löylyt. Toiseksi jäin, mutta kovan vastuksen annoin. Kiire oli juosta järveen vilvoittelemaan.

Kun aikanaan tulin tähän nykyiseen olinpaikkaani miniäksi, oli täällä savusauna. Se ensimmäinen kylpyreissu on jäänyt mieleen. Kyllä siellä pukuhuoneessa meni aikaa. Vaikka sauna oli aika hämärä. Siihen aikaan osattiin vielä ujostella.

Nyt on minulla kolme saunaa. Paras on pihasauna kuusten juurella. Saunaan kun menee, on kuin kirkkoon menisi.

On kulunut jo vuosia, ainakin 40 vuotta, kun isäni (s.1910) kertoili meidän vanhasta saunasta ja entisajan saunalahkoista.

Vanhaan aikaan talossa oli ollut savusauna, jonne puolenkymmentä lähistön naapuriperhettä kokoontui lauantaisin saunottelemaan eli isäni sanassa löylyttelemään.

Saunan lämmitys oli aloitettu jo aamulla neljän korvissa. Oli kuulemma saunoteltaessa tuntenut takapuoleensa, kuka oli kulloinkin ollut lämmitysvuorossa.

Saunaan mentäessä parven istuimet olivat yleensä olleet nokimiilun peitossa. Minäkin olin poikasena kysäissyt isältä, että jokos sää puhalsit mun istuimeni.

Saunan vieressä on vanha ns. Rapakujan kivikehäinen kaivo, josta vesi kannettiin miehissä saavilla ja korennolla saunaan. Usein kantajat löivät kantaessaan päänsä ovenkamanaan, joka oli savusaunoissa matalalla. Kirosyntiä kuuluu tulleen harva se kerta. Isoisäni oli lyönyt päänsä ovenpäälliseen niin, että päähän kasvoi kuolettava kasvain.

Saunalahkoon oli kuulunut myös naapurin vaari, joka oli erittäin karvainen mies. Vaari oli saunotellut poikiensa kanssa ja pyytänyt poikia vuorollaan sukimaan karvojaan hevosensukalla.

Vaari oli röhnöttänyt kontallaan parven lattialla ja pojat sukineet mielihyvästä hyrisevää vaaria. Vikki-niminen veli oli välillä komentanut, että ”suih Jussi taas oristas.”

Isän ollessa talvisotareissulla oli hän saunotellut Kirvun Puusniekan saunassa kavereittensa kanssa ja todennut siellä parvessa istuttaessa, että ”tehtäskö poijat tällä mallilla meilleki uus uloslämpiävä sauna, jos tästä savotasta elävänä selevitään.”

Saunassa oli ollut se hyvä puoli, että savupiippu lämmitti myös pukuhuoneen puolella olevan tilan. Kättä oli lyöty päälle sopimisen merkiksi. Sodan päätyttyä vuonna 1940 olivat miehet ryhtyneet tuumasta toimeen ja rakentaneet meille uuden saunan Puusniekan mallin mukaan. Vanhasta savusaunasta oli otettu hirret ja pukuhuoneen puoli tehtiin sen ajan tyylisenä lautarakenteisena.

Isä kertoi joskus myöhemmin minulle, että saunan vanhat hirret olivat alun perin olleet ns. kerta-aitan hirsiä. Kerta-aitassa säilytettiin riihestä tuotuja laiseita ja jyvänsekaisia ruumenia, jotka vietiin keväällä Latikankoskelle ns. pelumyllyyn myllytettäväksi.

Seuraavaksi hirsistä oli tehty ns. taatanaitta, jollainen talojen vanhoilla isännillä oli pihapiirin tuntumassa. Samoista hirsistä tehtiin sitten aikanaan taloon savusauna, joka toimi kauan myös pellavasaunana.

Pellavanloukutuspäivä oli ollut vuodenkierron raskaimpia työpäiviä siantappo- ja lukusiopäivän ohella. Loukutus alkoi isäni sanassa jo ”yäsylännä”. Neljän aikaan aamuyöllä loukuttajanaiset olivat tiirailleet liinasenkulmat toussahdellen saunan akkunasta, että josko se emäntä olisi kohta tulossa sen kahvikoppansa kanssa väkeään ravitsemaan.

Erikoisen hyvältä ne loukutuskahvit olivatkin maistuneet. Moni olikin kysellyt, että ”viäköhän siältä emännän pannusta heruis eres nokko, tippuki piisais.”

Saunarakennus on edelleenkin pystyssä ja hyvin kuosissaan. Se palveli pitkään talon nikkarinverstaana ja viimeksi ponitallina.

On siinä toiminut pikkupoikien naamariverstaskin, kun poikaset intoutuivat kaivon syvennyksen aikaan muotoilemaan naamarimuotteja kaivosta nostetuista savisista lapionpistoista. Muotit tehtiin kyläläisten kasvonmuotojen mukaan ja päällystettiin vessapaperilla ja liisterillä. Lopuksi ne maalattiin vesiväreillä ja myytiin kylän pikkupojille.

Sauna on näin ollen ollut monikäyttöinen kuin talon vanha kirveskalso, jolla ennen tehtiin muutakin kuin kirvestöitä, joissakin taloissa sillä oli jopa kepakoitu riihessä viljaa tai tehty taikoja.

Seppo Alasoini, Kilvakkala

Minun saunamuistoni ajoittuu nuoruusaikaan. Kotini oli nimeltään Korpi ja siellä oli alkujaan ns. niittysauna, jota heinämiehet käyttivät. Mitään eteistä siinä ei ollut, vain maalattia.

Olin toisella kymmenellä ja osallistuin korven savusaunan lämmittämiseen veljieni kanssa. Kerran talvella äiti oli hakemassa lähteestä saunavettä, kun hän huomasi miten saunan hirsien välistä savutti voimakkaasti. Eräs veljistäni oli lämmittänyt kiuasta liikaa.

Äiti huusi meille, että sauna palaa! Kiireellä me pojat juoksimme saunaan ja kannoimme paljain käsin lunta kiukaalle. Sauna säästyi, mutta tarkalla sen palaminen oli.

Myös toinen ikimuistoinen tapahtuma. Oli sateinen heinäkuu, mutta saunaa silloinkin lämmitimme. Silloin alkoi tulvia ja niityt lainehtia. Vettä oli niin paljon, että siinäpä meille järvi uimista varten. Välillä otimme löylyjä ja nautimme harvinaisesta herkusta, uimisesta.

Nyt kotitalo on ollut vuosikymmeniä autiona. Minulla on ollut tapana käydä kesäisin korvessa katselemassa tuttuja paikkoja. Askeleeni johtivat aina saunan luokse ja seurasin kuinka se rötistyi maan tasalle.

Vaikka saunaa ei enää olekaan, mikään ei vie minulta nostalgisia muistoja. Ne löylyt lämmittävät edelleen minua!

Taisto Hämäläinen, Pieksämäki

Monien vuosikymmenten takaa muistan savusaunastamme joitakin asioita. Talvella iäkäs mummomme työnsi siskoani ja minua kelkallaan saunaan ja sitten takaisin tupaan.

Ehkä tulipalovaaran vuoksi savusauna oli rakennettu vähän kauemmaksi muista rakennuksista. Saunan eteisessä oli varasto, johon liittyi ehkä jotenkin pellavan ja kessujen käsittely.

Luultavasti monen pienokaisen ensiparkaisu oli saunassa kuultu. Siskoni ja minun syntymäpaikka oli kuitenkin jo talossa, nurkkakamarissa.

Kuppaushommaa vähän kauhistellen kurkimme ovenraosta. Talon miesväki juoksi talvellakin paljain jaloin saunasta ilkosillaan sisälle. Me tytöt saimme sitten kuivata isän selän tuvassa.

Savusaunan nurkalla, ehkä jopa sen seinässä, oli kiinni portti. Kerran tuuli heilutti sitä ja narahdus säikäytti pahanpäiväisesti saunomassa olleen naisväen. Lehdessä oli kerrottu vankikarkurista ja naiset luulivat karkurin nyt saunaan tulevan. Vauhti oli huima, kun kesken kylpemisen kauhuissaan sisälle pinkoivat.

Saunassa oli pimeää, pieni öljylamppu kärysi ikkunalla. Taisipa nokeakin olla toisinaan iholla muistona saunahetkestä.

Pian savusauna purettiin ja rakennettiin sauna, jossa oli uloslämpiävä kiuas. Joskus siinä saunassa oli häkää ja muistan, kun pökerryin tuulikaappiin saunasta poistuessani. Sekin sauna on nyt jo muistojen joukossa, nykyään käytössä on sisäsauna.

Seitsenkymppinen

Kävin oppikoulua 70-luvun alussa. Olin lukenut vasta vuoden saksaa, kun opettaja jo tarjosi meille saksalaisia kirjeenvaihtokavereita. Minulle osui tyttö nimeltä Renate.

Kirjeet alkoivat kulkea. Vuoden kuluttua Renate ilmoitti tulevansa Suomeen. Kirjoitti päivän ja kellonajan. Isäni lähti tuona kauniina kesäpäivänä oranssilla pikku-Fiatilla Porin rautatieasemalle tyttöä vastaan. Minä olin tietysti mukana ja minua vuoden vanhempi naapurintyttö, joka oli jo suoranainen kielen taituri – olihan hän lukenut saksaa jo vuoden pitempään.

Ei tullut Renate kahden junalla. Ei soittanut, ei laittanut tekstaria saatikka WhatsApp-viestiä. Miten olisi laittanut, kun oli vain lankapuhelin?

Odotimme seuraavaa junaa. Vaunusta astui ulos pitkä tyttö kantaen valtavaa matkalaukkua. Isälläni valuivat hikikarpalot otsalta, kun hän yritti sulloa laukkua autoon. Iso laukku ja neljä ihmistä – Fiatille mahdoton yhtälö. Jotenkin tämä kuitenkin ratkesi.

Kapsäkin sisältö selvisi meille vasta kotona – pitkiä ja lyhyitä talvitakkeja. Ei taidettu tietää Saksassa mitään Suomen sääoloista.

Sinä kesänä saksalaistyttö tutustui heinän seivästämiseen, talkkunaan, pitkiin uimaretkiin, souteluun, lavatansseihin ja saunaan. Ei tarvinnut talvipalttoota.

Meidän navettamme oli rakennettu joskus vuosisadan vaihteessa. Tupajumit olivat tehneet ahkeraa työtä huolehtien ilmanvaihdosta.

Navetan päätyosaan oli rakennettu sauna sen ajan arkkitehtuurin mukaan. Ei sitä ollut peruskorjattu varmaan koskaan – kiuas oli kai vaihdettu, kun vanha oli palanut puhki. Lattian sementissä näkyivät roudan jättämät jäljet: isoja monttuja, joihin pesuvesi jäi makaamaan ja jäätyi talvisaikaan.

Vesi kannettiin kaivoista ämpäreillä ja kaadettiin isoihin puusaaveihin. Ne olivat olleet meidän lasten kylpyammeita pienenä. Lämmin vesi tuli kodasta (meidän kielellä korasta). Siellä oli nurkassa pata, josta äiti kaatoi vettä jauhojen päälle, sekoitti, lisäsi kylmää vettä ja vei lehmille.

Samasta padasta otettiin tonkien pesuvesi. Sauna ei ollut vain kylpypaikka. Oikealla seinustalla oli taatan pitkä höyläpenkki työkaluineen (sahoja, vinteleitä, höyliä ja muuta). Taata oli kaatunut talvisodassa, mutta höyläpenkki oli säilyttänyt paikkansa. Lauantaisin höyläpenkillä oli toinen tehtävä: sen päälle laitettiin hantuuki ja saunatakki ennen kuin kiivettiin parveen.

Olin jo muutaman vuoden tottunut saunomaan yksin – äiti saunoi isän kanssa ja veljet keskenään. Nyt sain Renatesta saunakaverin.

Lauantai-ilta, äiti kolisteli navetan puolella, ja me tytöt istuimme löylyssä. Minä heitin vettä kiukaalle ja näytin, kuinka kovat löylyt me suomalaiset kestämme. Taisi Renate pyytää lopettamaan. En ole varma, kun en saksaa niin hyvin ymmärtänyt.

Minä pesin itseni, puin saunatakin ja lähdin sisälle. Renate jäi vielä peseytymään. Renate viipyi ja viipyi. Ihmettelin, että kylläpä hän viihtyi lämpöisessä.

Olin lähteissäni pistänyt oven ulkopuolelta hakaan kuten aina lähteissäni! Onneksi äitini oli kuullut navettaan kolistelun ja avunhuudot ja vapauttanut työn piinasta. Uskon, että Renate kertoi tästä ikimuistoisesta saunamatkastaan palattuaan kotimaahansa.

Heli Joensuu, Lavia

Ei ole kuvaa, se piirtyy vain muistojen lokeroista. Saunan hirret olivat sisältä hiilenmustat, kiukaan löylyt pehmoiset iholla ja hieman kirpeät silmissä.

Mummi rupsutteli ison isolla koivun oksista tehdyllä vastalla lasten jalkoja ja samalla mummi saneli jotain vanhaa lorua: ”rupsuu ruumenta...”

Kesällä vastan koivuinen tuoksu sekottui saunan hentoon savun hajuun. Kun taas talvella koivuvastat, jotka oli oksittu juhannuksen seutuvilla kuivumaan riiheen talvea varten, tuoksuivat kostealta metsältä. Vastat olivat hentoisen pehmeät, kun ne ”haudutettiin” kiukaan päällä pienen vesiruiskauksen kera.

Kesällä lapset saivat heinäaikaan aina vanhemman lapsen kera lämmittää joka päivä kivistä kasatun, savusta mustuneen kiukaan, jonka keskellä oli iso pata, jossa lämpeni vesi kiukaan lämpenemisen myötä. Lisää lämmintä vettä sai kotapadasta, joka oli saunan eteisessä.

Lauteet olivat puhtoiset, eivät noenneet istujaa. Lattia oli leveistä, harmaaksi muuttuneista lankuista ja jossakin lauteiden alla oli iso kolo veden poistumista varten.

Saunan ikkuna oli ihanasti nokinen ja nokeen lapset piirsivät sen lapsen nimikirjaimet, kuka serkuista kunakin päivänä oli vuorossa paistamaan kiukaan hiilloksella viereisestä kasvimaasta haettuja porkkanoita, nauriita tai vaikkapa sipulin naatteja.

Eräänä kesänä mummi havaitsi lasten kiinnostuneen päivämiehen tupakkarullasta, jota mies kieritteli ruokailun jälkeen ennen päiväettonetta.

Mummi vei serkukset saunakamariin, missä oli kuivuneita vastoja ja kehoitti lapsia murentamaan kuivia koivunlehtiä kätösissään ja sitten sulkemaan muruset pienen sanomalehden palan sisään. Mummi sytytti nuo ”tupakat” palamaan ja serkukset saivat kokea karmean makuiset hajut suussaan. Siihen loppui lasten kiinnostus tupakkaan.

Saunamuistot ovat edelleen tallella ja aktivoituvat, kun kuulee vanhan suomalaisen kansansävelmän: Lapsoset ketterät kotihaasta koivusta oksat taittaa... Pehmyt on lapsista aina vihta äiti jos vihtomassa...

Sitä savusaunan tuoksua iholla ei löydy suihkugeeleistä.

Rauha

Olin tässä saunaillassa, missä oli saunamajuri lämmittänyt porukalle saunan, missä oli perinteinen kiuas, joka lämmitetään ja laitetaan pellit kiinni ja nakataan häkälöylyt. Lämmin vesi oli isossa puilla lämmitetyssä padassa.

Mutta nyt tulikin nuorille pulmia, eivät osanneet peseytyä siellä, kun ei ollut sitä suihkua. Heille piti opettaa, että napolla laitetaan lämmintä vettä padasta pesufatihin ja sitten kylymää vettä kraanasta.

Ja sitten pesuulle ja napposuihkuhun! Mitenkä ihmiset selviää, kun nämä perusasiat ei ole heillä hallussa? Saunassa oli todella makoisat löylyt!

Marketta Kivistö, Koskue