Metsätuotanto monipuolistuu juuri siten kuin vihreät ovat vaatineet, mutta ihan markkinatalouden keinoin
Kampanja valehtelee, että Suomessa valtio tukee puun polttoa. Todellisuudessa tukea maksetaan metsänhoidolle, mistä kertyy tavarantuotantoon kelpaamatonta pienpuuta. Nämä puut kaadettaisiin, oli tukea tai ei.Kun suomalaiset maaseutuelinkeinot yrittävät puolustautua, ne tuovat esille hyviä puoliaan. Näin ei saisi tehdä.
Meitä opetetaan, että Suomi voisi hyötyä ilmastonmuutoksesta myymällä muita parempaa teknologiaa. Samojen opettajien mielestä maaseutuelinkeinoillamme ei kuitenkaan ole mitään tarjottavaa muulle maailmalle. Vain hölmöt väittävät, että niissä olisi jotakin muita parempaa.
Kuten Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestön pääsihteeri Rosa Meriläinen, joka oli Ulkopolitiikka-lehdessä (1/2022) ironinen: ”…meillä on sekä ilmastoystävälliset erillislehmät että suojelua kaipaamattomat erillismetsät”.
Lehmistä väitetään usein jotakin perustuen Yhdysvalloissa tai Keski-Euroopassa tehtyyn tutkimukseen. Jos ei tiedä, miten meikäläisten lehmien olot ja vaikkapa ruokavalio poikkeavat amerikkalaisesta, pitääkö tätä tietämättömyyttä kaikille kuuluttaa?
Meriläisen metsäpuhe on erityisen typerää. Ainakin metsäalan mukaan metsien suojelun suhde ilmastonmuutokseen on sama kaikkialla maailmassa. Jos meidän metsämme jossakin ovat erillisiä, niin kiistatta huippuunsa vedetyssä tiukan suojelun prosentissa.
Mutta ehkä kyse on erillisestä ajattelusta. Hyvä esimerkki on Luonto-liiton ja Euroopan parlamentin jäsenten Ville Niinistön, Sirpa Pietikäisen ja Silvia Modigin vetämä Ei polteta tulevaisuutta -kampanja.
Vastoin tosiasioita hanke liittää Suomen metsäalan muiden maiden tapaan polttaa raakapuuta teollisesti. Häpeämättä ja tietäen, että Suomessa näin ei tehdä, vaan puuenergia syntyy muun metsätuotannon sivuvirroista.
Kampanja valehtelee, että Suomessa valtio tukee puun polttoa. Todellisuudessa tukea maksetaan metsänhoidolle, mistä kertyy tavarantuotantoon kelpaamatonta pienpuuta. Nämä puut kaadettaisiin, oli tukea tai ei.
Kaikki nämä sivuvirrat olisivat olemassa ilman puun polttoakin. Jos niitä ei poltettaisi, ne lahoaisivat ja ilmastovaikutus olisi sama, mutta ilman talteen otettua energiaa. Juuri tällaista ”energiapihiyttä” vihreät ovat vaatineet aina.
Huvittavinta on, miten kampanja juuttui alkumetreillään menneisyyteen. Uusin tutkimus osoittaa puun energiakäytön vähenevän seuraavien vuosien aikana niin paljon, että sen korvaaminen vaatisi – esimerkiksi – 3–5 ydinvoimalaa.
Metsätuotanto monipuolistuu juuri siten kuin vihreät ovat vaatineet, energia korvataan uusilla tuotteilla mutta ihan markkinatalouden keinoin, koska puun polttamisesta saatava arvonlisä on pieni verrattuna tavarantuotantoon.
Tämänkin ongelman hoitavat markkinat. Vihreät tempaukset vain vaikeuttavat toivottua muutosta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


