KAIKENKARVAISTEN POTILAIDEN PARANTAJA
Sari Hintikan Robbie meinaa arastella vastaanoton pöydällä.
Robbielta poistetaan irtoamatta jääneet maitohampaat.
Raija-Liisa Tuovisen navetassa Nina Vilén etsii hiehon keltarauhasta.
Nina Vilénin maasturissa kulkee mukana kaikki tarvittava. Tavaroiden lisäksi kyytiin mahtuu vain kuski.Pienen pieniä ja suuren suuria potilaita ja kaikkea siltä väliltä. Kiharakarvaisia, karkeakarvaisia ja ilman karvoja. Tätä kaikkea on eläinlääkärin päivä.
Eläinlääkäri Nina Vilén saapuu aamuyhdeksältä vastaanotolleen Lievestuoreen taajamaan Laukaassa. Työpäivä on alkanut tuntia aiemmin, kun hän on avannut puhelimensa. Loppupäivän se soi tiuhaan tahtiin.
Vilén katsoo kalenteristaan vapaita aikoja, tilaa lääkkeitä ja ottaa esille päivän aikana tarvittavia työvälineitä. Yrittäjäpohjalta toimiva eläinlääkäri tekee kaiken itse.
”Vapaus viehättää. En osaa enää kuvitella itseäni kunnaneläinlääkäriksi pöydän taakse vastaamaan puhelimeen tiettynä puhelinaikana ja hoitamaan praktiikan ohella virkatehtäviä. Tämä sopii minulle paremmin.”
Asiakkaista noin puolet on pieneläimiä ja puolet hevosia. Tuotantoeläimiä Vilén hoitaa nykyään harvemmin. Erikoisemmasta päästä potilaita ovat pikkujyrsijät ja lopetettavaksi tuotu kilpikonna.
Padasjoella kasvanut Vilén ilmoitti jo peruskoulun seitsemännellä luokalla haluavansa eläinlääkäriksi. Praktiikkaoikeudet hän sai 2001, ja valmistui eläinlääketieteen lisensiaatiksi 2002. Aluksi hän teki kunnaneläinlääkäreiden sijaisuuksia ympäri Suomea. Vuonna 2003 kotiseuduksi vakiintui Keski-Suomi ja oma yritys oli vuorossa 2006.
”Teen kotikäyntejä noin sadan kilometrin säteellä tästä Lievestuoreelta. Yritän pitää työpäivät järkevän mittaisina, että ehdin hoitaa omat hevoseni ja koirani”, Toivakassa asuva Vilén sanoo.
Matille matolääkettä
Aamun ensimmäinen asiakas on muhkea Matti-kissa. Lähistöllä asuvat Tuula ja Veijo Kihlström ovat tuoneet Matin rokotettavaksi ja saamaan matolääkekuurin reseptin.
”Matti on syntynyt 13.6. 2000. Olimme käymässä Hintikan Matin luona, ja siellä oli kaksi sievää kissanpentua. Toinen tuli syliin ja puski itseään poskea vasten. Panin sen pois ja sanoin, ettei meillä ole tarvetta kissalle, mutta sitten se tuli toisen kerran puskemaan poskea vasten”, Tuula Kihlström muistelee.
”Matti sanoi, että pitäisi nuo kissat hävittää. Matin lapsenlapsi, pieni tyttö, hätääntyi ja juoksutti meille kissankuppia ja ruokaa, että viekää se ennen kuin pappa tappaa sen. Niin se sitten tuli meille ja nimeksi Matti, Hintikan Matin mukaan”, Veijo Kihlström kertoo.
Eläinlääkäri tuikkaa piikin Matin niskaan niin taitavasti, ettei kolli taida sitä edes huomata. Läksiäisiksi hän muistuttaa Kihlströmejä vielä siitä, että Matti saisi olla vähän hoikemmassa kunnossa.
”Noin ylipäätään eläinten omistajille on välillä sanottava joistain asioista jämäkästi, mutta ei koskaan ilkeästi”, Vilén painottaa.
Maitohampaita ja sikarokotteita
Matin jälkeen vuorossa on kuuden kuukauden ikäinen kleinspitzuros Robbie, virallisemmin Pienenpolun Mr Edward. Sen maitokulmahampaat eivät ole irronneet itsestään, joten eläinlääkärin apua tarvitaan.
Vilén pistää pienen annoksen rauhoittavaa, ja Robbien silmät alkavat lupsahdella. Se hakee turvapaikan emäntänsä Sari Hintikan tuolin alta. Rauhoitusaineen vaikutusta odotellessa Vilén ja emakkosikalan emäntä Hintikka sopivat sikarokotteiden tilaamisesta.
Robbie tarvitsee vielä pienen nukutusannoksen suoneen, ennen kuin se siirtyy kokonaan unten maille. Suu kiilataan auki hampaiden väliin pystyyn laitettavalla lääkeruiskun pätkällä ja maitohampaiden irtikaivaminen voi alkaa.
Sari Hintikka avustaa operaatiossa tottuneesti. Otteista näkee, että hän on tottunut käsittelemään eläimiä.
Kun Robbien hampaat on kaivettu irti ja potilas laitettu kotimatkalle särkylääkkeillä varustettuna, vastaanotolle saapuu vielä karhukoira rokotettavaksi. Sen hoidettuaan Vilén pakkaa maasturinsa täpötäyteen kenttäkierroksella tarvittavaa tavaraa.
”Tämä on minulle aika tavallinen työpäivä, että ensin vastaanotolla käy pari potilasta ja sitten lähden loppupäiväksi talleille ja navetoihin. Pyrin pitämään kiinni etukäteen sovituista aikatauluista, sillä moni eläimenomistaja joutuu sovittelemaan menonsa minun mukaani. Tietysti hätätapauksissa autan pikaisesti mahdollisuuksien mukaan.”
Käsi lehmässä
Puoliltapäivin Vilén jo posottaa renkaat soikeina kohti Toivakan Ruuhimäen kylää. Neste Rally Finlandin yhden erikoiskokeen lähtöpaikan tienoilla odottaa hieho, joka ei näytä kiimaa.
”Tämä on kylän viimeinen karja. EU:n myötä lähtivät lehmät kaikista muista taloista”, sanoo 20-päistä karjaa hoitava Raija-Liisa Tuovinen.
Hän asuu tilalla yhdessä miehensä ja kolmen poikansa kanssa. 30-luvulta asti suvun hallussa olleella tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos 90-luvulla.
Käsi olkapäätä myöten lehmän sisällä oleva Vilén löytää keltarauhasen ja antaa pistoksen, jolla sen pitäisi surkastua ja hiehon tulla kiimaan.
Eläinlääkäri kuoriutuu haalareistaan ja hyppää taas autonrattiin. Suunta on kohti Jyväskylää, tarkemmin Tikkakoskea.
Naiseläinlääkäri ei enää ole maaseudullakaan samanlainen harvinaisuus kuin menneillä vuosikymmenillä.
”Joskus uran alkuaikoina hankalan poi’ituksen onnistumisen jälkeen talonväki saattoi sanoa, että hyö jo aatteli, että miten tässä käy, kun tuommonen pikkunen tyttö tullee. Mutta ei eläinlääkärin työ ole voima-, vaan tekniikkalaji. Ihan sama miten vahva on, niin ei se pelkkä voima auta, jos vasikka on tulossa huonossa asennossa”, Vilén napauttaa.
Lintusen liikkeet
Seuraava potilas on 10-vuotias lipizzatamma Linda V, kotoisammin Lintunen. Ratsun vasemmassa etujalassa on turvotusta rasituksen jälkeen, ja Vilén yrittää löytää syyn siihen.
Lintusen omistaja Heli Kahilainen juoksuttaa tammaa pihamaalla ja Vilén tarkkailee sen askellusta. Välillä hän taivuttelee tamman jalkoja ja hoputtaa sen raviin heti, kun jalka lasketaan maahan, jotta tamma näyttäisi aristavan kohdan. Samalla hän kyselee Kahilaiselta tämän havaintoja ontumisesta.
Tallissa Lintunen saa mukavan annoksen rauhoittavaa. Aineen vaikutusta odotellessaan Vilén ottaa verikokeen toisesta hevosesta.
Lintusen silmät painuvat väkisin umpeen, ja Vilén siirtyy tutkimaan sen jalkaa ultraäänilaitteella. Epäilyksenalainen hankoside on ehjä, joten hän päättelee vaivan johtuvan vääränlaisesta kengityksestä. Kahilainen saa ohjeeksi seurata tilannetta ja ottaa yhteyttä, jos vaiva ei häivy kengityksen korjaamisen myötä. Samalla Vilén myös raspaa tamman hampaat.
Paljon voi tehdä näin kenttäoloissakin, mutta hevosten isoja leikkauksia on usein mahdoton tehdä talliolosuhteissa. ”Tietysti, jos eläin kuolisi ilman hoitoa joka tapauksessa, niin totta kai yritän sen pelastaa, jos omistaja haluaa”, Vilén toteaa.
Tuttua ja vaihtelevaa
Tallikämpän kahvinkeitin korahtelee kotoisasti, kun Vilén antaa hoito-ohjeita, täyttää rokotustodistuksia ja kirjoittaa kannettavalla tietokoneella laskuja, jotka hän tulostaa saman tien.
”Parhaita puolia tässä työssä on sen vaihtelevuus ja tutut asiakkaat, joiden kanssa on helppo asioida. Paljon on juuri tällaisia yhden tai kahden hevosen omistajia.”
Kellon viisareiden hiipiessä kohti neljää toimittaja ja kuvaaja lähtevät kotia kohti. Vilén suuntaa seuraavalle tallille.
”Nythän minun työpäiväni oikeastaan vasta alkaa. Jos kaikki menee hyvin, pääsen kotiin parissa tunnissa, mutta helposti siinä menee paljon kauemminkin”, hän huikkaa ja rientää seuraavien potilaiden luo.
Eläinlääkärin matkassa
Nina Vilén päätti jo yläasteella, että hänestä tulee eläinlääkäri. Matti-kissa sai rokotuksen ja matolääkekuurin. Tietokoneen lisäksi mukana kulkee myös lääkärinlaukku.
Heli Kahilainen juoksuttaa jalkaansa oireilevaa Lintusta tallinpihalla. Nina Vilén raspaa Lintusen hampaat ja Heli Kahilainen pitää kielestä kiinni.
”Eläinlääkärin työ ei ole voima-, vaan tekniikkalaji. ”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
