Laulava opas Marjut Ståhls, Ruotsinpyhtää Lehmän alta lavalle

Marjut Ståhls kiertää tapahtumissa muun muassa markkinalaulajana, mutta hän esittää myös tanssimusiikkia ja on tehnyt levynkin. Kuva: Riitta Mustonen 

”Olen toiminut kymmenen vuotta oppaana. Draamaoppaana voin yhdistää tavalliseen opastukseen laulun tai roolihahmon. Jo navetassa työskennellessäni lauloin lehmille.

Oppaaksi minut johdatti polku, jolla oli monta käännekohtaa.

Olen kotoisin Kotkasta ja käynyt siellä ammattikoulun keittiölinjan. Keskikoulun suoritin iltakouluna, kun huomasin, ettei keittäjän papereilla pitkälle pötkitä. Pääsin Porvoon kauppaopistoon ja sihteerikoulutukseen, minkä jälkeen menin sihteeriksi insinööritoimistoon.

Yksissä pikkujouluissa kirjaimellisesti törmäsin tulevaan mieheeni, joka pyysi minua tanssimaan. Sen illan jälkeen mietin puoli vuotta, kunnes soitin hänelle. Niin minusta tuli maatilan emäntä Ruotsinpyhtään Viirilään. Sihteerinpalli vaihtui lypsyjakkaraan kymmeneksi vuodeksi.

Seuraava käännekohta oli lehmänpotku. Olin lypsämässä vieterijakkaralla, kun lehmä potkaisi ja kaaduin takana olevan lehmän alle.

Jakkaran vaneri jäi selän alle ja pari välilevyä selästä meni rikki.

Melan lausunnon mukaan se ei ollut tapaturma, vaan rakennevika. Siis kun emäntä jäi lehmän alle. En saanut mitään korvauksia.

Selkä leikattiin, jouduin kuntoutukseen. Piti luopua lypsykarjasta, sillä selkä ei enää kestänyt raskasta karjanhoitoa. Olin kaksi vuotta pelistä pois ja tyhjän päällä. Minulle sanottiin vain, että ’sie olet nyt sellanen väliinputooja’.

Mietin, mitä tekisin. Pitopalvelu olisi kiinnostanut, mutta ei tällä selällä pysty sitäkään tekemään.

Olin aina harrastanut ja opiskellutkin musiikkia. Olisiko siinä jotakin, mietin.

Näin sattumalta ilmoituksen Ikaalisten artistikoulutuksesta ja pääsin sinne. Siitä alkoi kevyen musiikin aika.

Esiinnyin silloin tällöin tanssiorkesterin solistina ja aloin kehittää taitojani.

Vuonna 2002 kävin matkailuoppaan koulutuksen. Se tuntui omalta. Sain varmuutta, ja oli ihanaa työskennellä ryhmien kanssa.

Lisäsin opastuksiin lauluosuuksia ja huomasin, että ihmiset pitävät niistä. Sanoivat, että tätä opastusta en unohda ikinä.

Aloin kehittää myös roolihahmoja, sillä nuorena olin ollut mukana teatterissa ja näytteleminen kiinnosti.

Ruotsinpyhtään ruukkia on aikoinaan johtanut rautarouva Virginia af Forselles. Minulle ommeltiin roolipuku, ja olen nyt viitisen vuotta esittänyt Virginiaa.

Välillä olen kiertävä markkinalaulaja 1700-luvulta. Kalaasiemäntä Amandan hahmoni tulee 1900-luvun alusta, ja Kalastajan vaimo Silakka-Salli vie kieltolakiaikaan. Hantväska Hellu taas on Kassi-Alma-tyyppinen iloluontoinen elämäntaiteilija.

Kun opastuksiin tuli mukaan musiikki ja draama, paketti koukutti. Tuntui, että tämä on mun juttu. Opiskelin vielä sekä tapahtumatuottajan että oppaan ammattitutkinnot.

Uuden uran löytäminen onnettomuuden jälkeen ei ollut helppoa. Täällä maalla oli niin selvät sävelet: kudoin mattoja, ompelin lapsille, säilöin, tein ruokaa, kerran viikossa siivosin huushollin.

Mutta täältä piti lähteä, sillä ei kukaan tule kotoa hakemaan. Matkaakin on, Loviisaan 25 ja Porvooseen 60 kilometriä, mutkaista tietä.

Osallistuin kaikenlaisiin kehittämisprojekteihin. Oli niissä turhiakin, kun en tiennyt, mihin kannattaa mennä. Mutta esimerkiksi viime vuoden trubaduurikoulu oli tosi hyvä. Siellä aloin opiskella uudestaan kitaransoittoa.

Kun katson taaksepäin, huomaan, että kaikki, mitä olen tehnyt, on tuonut tähän pisteeseen.

Oppaan työssä on tärkeää tietää, mitä puhuu. Mitä enemmän tietää, sitä helpommin pystyy muuntelemaan juttuja ryhmän mukaan.

Rakastan tarinoiden kertomista. Heittäydyn rooliini, laulan ja eläydyn – ja tunti kuluu hetkessä.

Matkailussa on vielä paljon kehitettävää. Meillä olisi valtavat mahdollisuudet tuoda kaupunkien ihmisiä maaseudulle. Ohjelman ei tarvitse olla niin kummallista, kunhan se on hyvin järjestettyä. Metsässä samoilua, luonnon ihmeitä, nuotio ja tarinoita.

Viime aikoina on ollut kiitettävän paljon töitä, ja olen joutunut tinkimään lomasta. Seuraava haaste on pitää instrumentista huolta.

Olenkin nyt määrännyt itselleni työnantajana sauvakävelyä, potkupyöräilyä ja avantouintia.”

RIITTA MUSTONEN

www.marjut.fi