Tyttö tuli Mäkelän sukuun

Mielipide

5.1.202201:00

Kolumni

Juho Mäkelä

Liityin Tinderiin vuonna 2016. Etsin seurustelukumppania tositarkoituksella pinnalliseksi syytetystä puhelimen parinhakusovelluksesta. Laitoin kaiken peliin, esimerkiksi yhdellä Tampereen viikonloppureissulla tapasin kolme eri naista. Kuvittelin useasti, että nyt lykästi, mutta sitten viestittely vaimeni.

Kesällä 2017 kohtasin ruskeasilmäisen tummatukan. Neljänsillä treffeillä vohvelikahvilassa hän kysyi, haluaisinko tulevaisuudessa lapsia. Vastasin myöntävästi ja tapaaminen päättyi suuteluun puistonpenkillä.

Marraskuussa minusta tuli isä. Tinderissä tapaamani vaimo synnytti perheeseemme pienen tytön.

Korona-ajan kerrotaan aiheuttaneen pienoisen vauvabuumin, ystäväpiiriin syntyi kaksi muutakin imeväistä joulun alla. Ruuhka näkyi synnytyslaitoksella hoitajien kiireenä.

Vauvan pää oli kiertynyt väärään asentoon ja vaimoni ei pystynyt ponnistamaan sietämättömän kivun vuoksi. Lapsi päätettiin synnyttää keisarileikkauksella. Puin päälleni isot sairaalavaatteet ja myssyn ja pääsin mukaan leikkaussaliin. Jännitin rystyset valkeana, saadaanko lapsi terveenä maailmaan.

Pätevä henkilökunta hoiti sektion rutiinilla ja pian lapsi parkaisi ensimmäisen kerran. Tunsin suurta onnea, helpotusta ja vastuun painoa, kun kätilö antoi syliini pienen nyytin. Tyttö tuli – sairaalan henkilökunta vitsaili, saako tätä sukupuolittunutta ilmaisua enää käyttää.

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo puntaroi kirjassaan Syntymättömät lapset (Into Kustannus 2021), miksi syntyvyys yllättäen romahti Suomessa 2010-luvulla. Kokonaishedelmällisyysluku putosi, vaikka isät käyttävät aiempaa enemmän perhevapaita ja lapsiperheiden etuudet ovat pysyneet hyvällä tasolla.

Talouden sijaan syitä syntyvyyden laskuun on etsittävä syvemmältä kulttuurista. Maaseudun naimaikäiset miehet ja kaupunkien sinkkunaiset eivät kohtaa, globalisaation tuoma epävarmuus ja ilmastonmuutos ahdistavat.

Hiilamon mukaan yksilöllisenä some-aikana lapsista puhutaan aiempaa enemmän ongelmana kuin ilon lähteenä. Edesmennyt mummoni tapasi sanoa 1990-luvulla: "Lapset, lapset – Herran lahjat". Nyt muutamat kaverini varoittivat minua etukäteen koliikki-itkusta ja siitä, että lapsesta voi tehdä narsistin ensimmäisenä elinvuonna. Katoat perhekuplaan, etkä pääse mihinkään vauvan synnyttyä, sellaistakin kuulin.

Pahimmat uhkakuvat eivät ole vielä toteutuneet. Olemme tavanneet ystäviämme, moni heistä tuli tervehtimään vauvaa kasvomaski päässään. Puolisoni myös suorastaan kehotti minua painumaan yhtenä iltana kaljalle, koska hän halusi omaa aikaa vauvan kanssa.

Yöunet jäivät aluksi vähiin, sillä vauva piti herättää syömään kolmen tunnin välein. Pissaa ja kakkaa housuihin pakkaa, joten pyykkikone on jatkuvasti päällä.

Itku, vaipanvaihto ja siivoaminen ovat kuitenkin pientä sen rinnalla kuinka suuren mielihyvän lapsen kanssa touhuaminen antaa. Mikään ei tuoksu paremmalta kuin vauvan lämmin pää. Nyt lapsi jo hymyilee ja potkii sylissäni. Erityisen iloinen tyttö oli, kun luin hänelle Umberto Econ Ruusun nimi -kirjaa tai kun kuuntelimme yhdessä musiikkia Neil Youngista Frediin. Odotan jo sitä, milloin pääsen viemään lapsen ensimmäiseen pesäpallo-otteluun.