Siirrettävien saunojen kokoontumisajot, Eukonkannon MM-kisat ja muut hulvattomat maalaistapahtumat vetävät väkeä maalle
”Usein tapahtuman takana on jokin saunailta. On saunottu ja siinä sitten Pertti huikkasi hullun idean jota oli pohtinut mielessään”, kirjoittaa Simo Ralli.
Kylätapahtumat ovat suuri vetovoimatekijä maaseudulle, Simo Ralli kirjoittaa. Rautajärven kylätapahtumaan kurvasi tietenkin myös paikallinen mopojengi, Helvetin Tunarit. Kuva: Rami MarjamäkiOlen yhdeltä ammatiltani pelimanni, soittajan planttu, sähkölapion soittaja.
Musiikki iski jo lapsena. Hoilasin ala-asteella Oolannin sotaa, niin lujaa, että opettaja povasi minusta kanttoria. Ei tullut laulavaa Herran palvelijaa, mutta ensimmäisen julkisen keikkani tein kaverini kanssa kuudennella luokalla. Tilaisuus oli Maa- ja kotitalousnaisten pikkujoulu, laulu oli: Kyllä maalla on mukavaa. Palkkiona syötiin kotijuustoa!
Vuosien yrittämisen ja puskemisen jälkeen, jostakin syystä suomalaiset alkoivat tykkäämään kansanlaulupohjaisesta rokkipoljennosta ja meidän yhtyeemme Lauri Tähkä & Elonkerjuu löi läpi.
Sillä tiellä olen edelleen. Monta rikkaa ja sattumaa on ollut sopassa, mutta onneksemme saamme edelleen jatkaa Elonkerjuuna musisointia ja keikkailua. Se on veressä.
Tästä kaikesta saan kiittää Etelä-Pohjalaista peltomaisemaa, sitä mikä aitan nurkaltani aukeaa. Siitä olen repinyt kaiken elannon. Viljelykset, musiikin, kirjoitukset ja varastin vielä tuulenkin energiaksi. Kiitos Teuva, Komsi ja Luhtalanloukko!
Kylätapahtumissa kiteytyy maaseudun yhteisöllisyys, yhteinen yrittäminen ja ylpeys omasta paikkakunnasta.
Olemme saaneet kiertää kaikki suurimmat festarit, tanssiladot ja ravintolat, mutta kaikista parasta on päästä soittamaan pienille kyläjuhlille keskelle kauneinta kesä-Suomea. Niissä henkii yhteisöllisyys, yhteinen yrittäminen, ylpeys omasta paikkakunnasta.
Usein tapahtuman takana on jokin saunailta. On saunottu ja siinä sitten Pertti huikkasi hullun idean jota oli pohtinut mielessään.
Päätetään koittaa. Alussa on pieni tilaisuus, joka paisuu ajan myötä koko yhteisön yhteiseksi voimannäytöksi, kylän, kunnan jopa koko maakunnan ylpeyden aiheeksi.
Siirrettävien saunojen kokoontumisajot, Eukonkannon MM-kisat, Suopotkupallon MM-kisat, Korkokenkäkukkamekkohiihdon ämmänkisat, MM-reiskat ja monet muut tapahtumat ovat syntyneet pienellä porukalla, kylähengellä, ja ovat legendaarisia kesätapahtumia.
Tämän kesän keikkailu aloiteltiin Rautajärveltä. Tuo Pälkäneellä sijaitseva 400 hengen kylä hurmasi yhteisöllisyydellään. Kyläbaari oli rakentanut lavan terassilleen ja illalla paikalle porhalsi koko kylä.
Paikallinen mopojengi, Helvetin Tunarit tulivat tietenkin paappiksilla ja traktorimaitokärrytaksi kuljetti väkeä paikalle penkat pölisten. Ilta oli huumaava ja rautajärveläisten ylpeys kylästä oli käsinkosketeltavaa. Mahtavaa!
Oli hienoa ajaa pienen pientä asfalttitietä, kesäyön auringon noustessa kohti majapaikkaa. Se ei ollut onneksi hotelli.
Olemme saaneet yöpyä maatilamajoituksissa ja mökeissä. Aamiaista syödessä on vaihdettu viljelyskuulumiset majoittajien kanssa. Olen saanut seurata oraita Pohjois-Savo–Varsinais-Suomi akselilla, satoa en ennusta.
Vieraanvaraisuus kesä-Suomessa on vertaansa vailla. Vesannon MM-Reiskojen keikan jälkeen yövyimme mökissä keskellä Suomalaista kansallismaisemaa – korvessa siis.
Kaksi lammasta määki tervetuliaistoivotukset. Aamulla kahlasimme kirkkaaseen järviveteen uimaan, kun naapurimökin laiturilta kuului: ”Tulukeehan saunomaan!” Mehän mentiin.
Onneksi on teitä puuhamiehiä ja naisia, kyläyhdistyksiä, seuroja ja muita järjestäjiä, jotka jaksavat vuodesta toiseen järjestää vuoden huipputapahtuman.
Ne ovat myös yksi suuri vetovoimatekijä maaseudulle. Kesävieras voi ajatella, täällähän olisi mukavaa asustella, tekevällä ja itsestään positiivisesti tuntevalla kylällä!
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



