Maatalouden alasajo ei ilmastonmuutosta jarruta

Maatalouden alamäki sai alkunsa Suomen liittyessä Euroopan unionin jäseneksi vuonna 1995. Neuvottelutulos oli huono ja EU-jäsenyys veti suomalaiset tuottajat mukaan rajuun hintakilpailuun halvempien tuotantokustannusten jäsenmaiden yrittäjien kanssa. Kaiken lisäksi Brexitin myötä EU:n maataloustuet hupenevat entisestään.

Marinin hallitus tekee kunnianhimoista ympäristö­politiikkaa eikä ilmastovimmassaan ota huomioon tavallisia suomalaisia, saati maatalousyrittäjiä. Tavoitteena on hiilineutraali Suomi vuoteen 2035 mennessä ja hinnalla millä hyvänsä. Bensan litra­hinta lähentelee jo kahta euroa.

Polttoaineverot ja öljyn hinnannousu iskevät myös maatalousyrittäjiin. Tiukka ympäristöpolitiikka heijastuu suoraan tuotantokustannuksiin. Kasvavat kustannukset ovat pois tuottajien tilipussista. Alkutuottajalle jäävä osuus vähenee jatkuvasti kaupan kasvattaessa pottiaan. Hallitus ympäristötavoitteineen on sammuttamassa viimeisenkin toivon kipinän Suomen maaseudulta.

Kotimaista maataloustuotantoa pitää puolustaa, koska suomalainen ruoka on laadukasta, puhdasta, eettisesti tuotettua ja antibioottivapaata. Nämä eivät ole itsestään­selvyyksiä kaikissa EU-jäsenmaissa ja eläinten ala-arvoinen kohtelu sekä vakavat puutteet hygieniassa ovat valitettavan yleisiä ongelmia.

Maatalous työllistää Suomessa välillisesti yli 300 000 ihmistä, joten sillä on suuri merkitys työllisyyden näkökulmasta. Maatalouden tila heijastuu myös maaseudun elinvoimaisuuteen. Ruuan saatavuuden turvaaminen on lisäksi huoltovarmuuskysymys. Sitä mukaa kun tiloja joudutaan ajamaan alas, ruuantuotanto supistuu ja jossain vaiheessa ruuantuotannon omavaraisuus­aste saavuttaa huoltovarmuuden kannalta tarkasteltuna kestämättömän tason.

Kun ruuantuotanto Suomessa hiipuu, joudutaan elintarvikkeita rahtaamaan tänne entistä kauempaa. Siitä puolestaan syntyy mittavat päästöt ja tietysti itse tuotanto synnyttää päästöjä vaikkakin Suomen rajojen ulkopuolella. Näinkö ilmastonmuutosta torjutaan?