Karttaharjoitus

Piirros: Stiina Hovi 

Politiikka on nykyisin hirvittävän helppoa, kun on keksitty, että siinä voi käyttää karttaa.

Ennen oli vaikeampaa. Kun jotakin piti muuttaa, oli aina hirveä työ keksiä hyviä ratkaisuja.

Piti perustaa komitea, johon kutsuttiin kaikki kiinnostuneet. Komitealle piti saada jatkoaikaa, kun työtä ei tietenkään saatu ajoissa valmiiksi. Sitten kun se saatiin valmiiksi, piti vielä pyytää lausuntoja ja koota nekin yhteen.

Jos pilkun paikkaa muutettiin, suunnilleen jokaikiseltä kylänmieheltä piti kysyä mielipidettä. Kyllä sellainen oli ikävää ja pitkästyttävää.

Onneksi nyt on toisin. Ajatellaan vaikka kuntauudistusta.

Maassa on suunnilleen 350 kuntaa. On selvää, että Suomen kokoisessa maassa ei tarvita niin monta kunnantaloa. Kymmenesosalla selvittäisiin, tulisi lämmityskustannuksiakin vähemmän.

Itse asiassa kunnantalojen määrä voitaisiin laskea vaikka 17:ään. Sitä alemmaksi ei päästä, koska Ahvenanmaalla on 16 kuntaa ja ne pahukset eivät suostu millään yhdistymään. Kun siis ryhdyttäisiin oikein tehokkaiksi, jäisi mannermaalle yksi kunta ja Oolantiin loput 16.

Ihan tähän asti ei kuitenkaan päästä. Mutta tuollaiset 35–70 kuntaa olisi ihan hyvä.

Jos seurattaisiin aiempaa mallia, jokaisesta kunnasta pitäisi tehdä komiteamietintö. Kyllä siinä aikaa ja tupakkia kuluisi, kun jouduttaisiin jokainen asia miettimään läpikotaisin.

Että laitetaanko yksi tuhannen hengen koulu, johon roudataan kakarat sadan kilometrin säteeltä. Vai tehdäänkö kymmenen sadan hengen koulua, johon kersat voisivat tulla jalkaisin tai fillarilla.

Tai että saako isossa kunnassa rakentaa myös keskustan ulkopuolelle. Vai sanotaanko, että rakentakaa vain niin kuin sielu sietää, kunhan ette pykää syrjäkylille eikä ainakaan järven rantaan. Eikä mihinkään, minne ei mene asvalttitie, viemäri, katuvalot ja jalkakäytävä.

Sitäkin jouduttaisiin pohtimaan, annetaanko mummojen asua kylien palvelutaloissa kaukana raatihuoneelta. Vai rakennetaanko keskelle uutta kuntaa hirmuisen korkea ja pitkä talo, johon seudun kaikki mummelit laitetaan katsomaan telkkarista kauniita ja rohkeita.

Kaikkea tällaista sitä joutuisi tekemään, jos olisi politiikassa vielä vanha malli. Onneksi ei ole.

Nykyisin tietokoneaikana kaikki käy helposti. Ei muuta kuin avaat tietokoneen ruudun ja otat esille sieltä Suomen kartan.

Karttaan voi piirtää rajoja sinne ja tänne. Voi tehdä neliön muotoisia kuntia tai ympyröitä. Kunta voi olla suorakaiteen muotoinen tai sitten se voi olla vaikka kolmio. Ja voisihan kunta olla vaikka ellipsin muotoinen. Helsingistä voisi tehdä sellaisen, kun sinne tulee se Kukkenheimikin.

On ihan väärin luulla, että tämä tekniikka olisi jotenkin uutta. Ei ole. Tässäkin asiassa suomalaisten on syytä kansainvälistyä.

Kun katsoo vaikkapa Afrikan karttaa, näkee heti, että valtiot siellä on piirretty oikein taiteellisesti. On neliötä, kolmiota, suorakaidetta ja vaikka mitä. Kyllä entisajan englantilaiset ja ranskalaiset osasivat geometriaa.

Se kaikki kävi kuin elokuvissa.

Siirtomaakartanon terassilla istuu hellehatussa ja valkoisissa polvihousuissa siirtomaaisäntä ja katselee auringonlaskua horisontin taakse. Antiloopit ja kirahvit käyskentelevät savannilla. Edessä pöydällä on iso Afrikan kartta.

Lämmin iltatuuli leyhyttelee akaasiapuita. Tarjoilijatar tuo ensimmäisen gintonicin.

Isäntä katselee savannille mietteliäänä ja lataa piippunsa. Tunnelma on sametinpehmeä. Pian lasista paistaa pohja ja neitokainen tuo toisen. Nyt alkaa tapahtua, läsnäolijat terästävät aistejaan.

Isäntä ottaa esiin viivoittimen ja sulkakynän, vetäisee pari linjaa ristikkäin kartalle ja huudahtaa kuin viidakon kuningas.

”Kongo. Siinä se on. Se on siinä. On se siinä. Kongo. Olen keksinyt Kongon!”

Kongon keksimistä juhlitaan asiaankuuluvasti naapureiden ja alustalaisten kanssa pitkälle iltayöhön.

Nyt siis tiedetään, miksi myös Suomen hallituksen yksi ministeri kertoi juuri, että Lappi on kuin yksi iso Kongo. Kongon voi keksiä aina uudelleen.

Näin helppoa se on kun osaa.

Neiti! Saisinko vielä yhden gintonicin.