Harvat edustavat monia

Lapsemme käyttivät ilmaisua "kaikki saavat", kun piti saada jokin uusi härpäke. Tosiasiassa juuri kellään ei ollut sitä haluttua kapinetta.

Aikuinen tajuaa, ettei ole uskottavaa käyttää ilmaisua "kaikki". On parempi sanoa "monet". Tärkeät päättäjätkin tekevät niin. Esimerkiksi Alexander Stubbin 90 ja 10 prosentin sekoittaminen hallintarekisterilain muutoksen kannatuksesta on jo legenda.

Tottahan oli, että "monet" viranomaiset puolsivat Stubbin ehdotusta. Tosin vielä useammat eivät sitä kannattaneet.

Ihmisellä on tarve kuulua laumaansa (jos unohdamme narsistit, joille muut ovat vain huijauspelin nappuloita). Teemme valintamme yhteisömme hyväksymistä vaihtoehdoista. Yhteisö voi olla jollekin pari samoin ajattelevaa kaveria epäsosiaalisessa mediassa, toiselle kaikki eurooppalaiset.

Yhteenkuuluvuuden kääntöpuoli on, että otamme vastaan vain valikoitua totuutta. Oma vinoon rakennettu maailma näyttää oikealta, kun muut ympärillä vakuuttavat, että suorassa on.

Näkyvyydestä ja vallan jakautumisesta yhteisössä voi joskus tulla ongelma. Pieni äänekäs vähemmistö onnistuu antamaan kasvot koko joukolle.

Kun maailma näki lakanaan pukeutuneen lahtelaisen maahanmuuton vastustajan, koko Suomesta välittyi rasistinen kuva. Valtaosa tavallisista rauhaa rakastavista suomalaisista haihtui pois.

Kaikkien, jotka vannovat toimivansa Suomen edun puolesta, kannattaisi miettiä, kuinka suurta osaa väestöstä he edustavat ja onko heistä haittaa vai hyötyä kotimaalleen.

Joidenkin silmissä myös kodistaan kuolemanvaarassa lähtenyt pakolaisten enemmistö on näkymätön. Elintasopakolaiset, Venäjän painostuspolitiikan välikappaleina tulleet, pari terroristia tai muutama raiskaaja edustavat heille kaikkia maahanmuuttajia.

Ihmisen mieli on kuin Pandoran lipas. Kun jotain aloittaa, lopettaminen on vaikeaa.

Esimerkiksi USA:n presidentinvaalin kampanja on sukeltanut mutaan. Donald Trumpin kärkevät mielipiteet ajavat muutkin ehdokkaat luopumaan sovinnollisuudesta.

Varjoon jäämisen pelossa kovennetuista puheista ei voi perääntyä menettämättä kasvojaan. Lopulta kärkevyys tarttuu osaan kansasta.

Täytyy siis harkita, mitä aloitetaan. Jos esimerkiksi rikollisten katupartiointi turvallisuuden nimissä sallitaan, hyväksytään samalla pelolla hallitseminen ja väkivallan kierre.

Yhteiskunnan ulkopuolelle jätetty on tragedia itselleen ja lähimmilleen. Suomelle syrjäytynyt on menetetty voimavara – olipa hän työtön kantasuomalainen tai kotoutumisesta paitsi jäänyt maahanmuuttaja. Pahimmillaan ulkopuolinen muuttuu riskiksi yhteiskunnan vakaudelle.

Oman totuutensa huutajat romuttavat sopimisen mahdollisuuden. Hiljentyminen kuuntelemaan muita veisi asioita eteenpäin.

Erityisen tärkeää on pitää nuoret osallisina muita kunnioittavassa kulttuurissamme. Nuoren kokemusperäinen tieto on vain lyhyestä lähihistoriasta. Vihapuheiden levittäjien maailma voi kattaa suuren osan tuosta ajasta.

Eikä vanhemmankaan mieli ole ankkurissa, vaan se liikkuu. Kerran saavutettu voitto ei kestä ikuisesti, ellei sitä vaalita.