Jo isoisoäidin aikaan se tiedettiin

Vihdoinkin on ihmisen taloudelle (ekonomia) ja luonnon taloudelle (ekologia) tullut yhteistä käsitteistöä: kiertotalous.

Luonnon talous on aina perustunut siihen, että aine kiertää ja energia virtaa. Osa aineesta poistuu kierrosta fossiloitumisen kautta.

Teollistumisen alettua ihminen ei ole tätä kiertoon perustuvaa toimintamallia juurikaan noudattanut. Yhteisen pallomme aineenvaihdunnan on saatu niin pahasti sekaisin, että se uhkaa myös meitä itseämme.

Toivottavasti tämä elinympäristömme kestämätön käyttö ja suruton pilaaminen jäävät ihmiskunnan historiassa lyhyeksi jaksoksi ja pahan kierre saadaan katkaistuksi nyt, kun ongelmaan on herätty ja kiertotalouden imperatiivi on huomattu.

Yksi suuri meitä kaikkia koskettava maapallon laajuinen ongelma on ilmastonmuutos. Sekin liittyy siihen, että emme ole ymmärtäneet kiertotalouden periaatteita.

Ilmastonmuutoksessa keskeinen alkuaine on hiili. Hiiltä ei olisi vielä minun opintojeni aikana, 1970-luvulla, millään osannut arvata isoksi pahikseksi, sillä silloin kohistiin elohopean ja PCB:n kaltaisista myrkyistä. Hiili tuntui aivan viattomalta aineelta.

Hiiltä on maapallon historian aikana poistunut valtavat määrät eloperäisestä kierrosta. Sitä on varastoitunut kivihiilenä, öljynä ja maakaasuna.

Ilman ihmistä tämä hiili olisi myös jäänyt hautautuneeksi. Maapallon ekosysteemi ja nykyinen elämä on sopeutunut siihen määrään hiiltä ilmakehässä kuin mihin pitkän aikavälin hiilitasapaino oli asettunut. Esiteollisena aikana hiilidioksidin pitoisuus ilmakehässä oli melko vakio kymmenen tuhannen vuoden ajan.

Ihminen on kuitenkin geologisessa aikamittarissa laskien hyvin lyhyessä ajassa vapauttanut merkittävän määrän jo kierrosta poistunutta hiiltä takaisin ilmakehään. Fossiilista hiiltä vapautuu huomattavasti enemmän kuin hiiltä poistuu uuden fossiloitumisen kautta.

Ruotsalainen kemisti ja nobelisti Arrhenius laski jo 1800-luvun lopulla, että hiilidioksidipitoisuuden nousu ilmakehässä aiheuttaa ilmakehän lämpenemistä. Onneksi lämpötilan nousu on ollut hitaampaa kuin hiilidioksidipitoisuuden lisäyksen perusteella oli laskettu. Erotus selittyy muun muassa sillä, että osa ylimääräisestä hiilidioksidista imeytyy muun muassa meriin.

Nyt vain alkaa olla merienkin mitta täysi: ne ovat alkaneet happamoitua. Ja tämä taas horjuttaa merien ekosysteemejä monin tavoin, taatusti myös ihmiskunnalle ja sen ruokahuollolle haitallisella tavalla, jos tätä kehitystä ei saada pysäytettyä.

Ilmastonmuutoksen perusmekanismi on siis tunnettu jo toistasataa vuotta. Mutta vasta parin viime vuosikymmenen tutkimukset ovat tuoneet riittävästi tietoa siihen liittyvistä monimutkaisista vuorovaikutussuhteista. Nämä seikat on tärkeää tietää voidaksemme tarttua ongelmaan niin, että sekä luonnon talous että ihmisen talous voidaan ottaa huomioon kestävällä tavalla.

Olisi epärealistista esittää paluuta esiteolliseen aikaan. Olisi myös vaarallista olla tekemättä mitään ja uskoa, että kaikki on lopulta vain luonnollista pitkäaikaisvaihtelua.

Tietomme ilmastonmuutoksesta eivät ole läheskään täydelliset, mutta ne riittävät, jotta toimenpiteisiin voidaan ryhtyä.

Samalla on jatkettava tietopohjamme vahvistamista, sillä maapallolla on edelleen suuria alueita, joilla tietopohja ilmastonmuutokseen vaikuttavista asioista on hyvin hatara.

On tärkeää rajoittaa hiilidioksidipitoisuuden ja muiden kasvihuoneilmiötä voimistavien kaasujen pitoisuuden nousua. Viime joulukuinen Pariisin ilmastosopimus luo sille pohjan.

Mutta koska jo nyt elämme ilmastonmuutoksen vaikutuksen alaisena, on lisäksi löydettävä kustannustehokkaita keinoja muutokseen sopeutumiseksi. Lisääntyneet tulvat, myrskyt, kuivuus ja muut ääri-ilmiöt tuottavat paljon inhimillistä kärsimystä ja suuria taloudellisia tappioita.

Päästöjen rajoittamisessa, sopeutumisessa ja koko kiertotalousajattelun omaksumisessa on vielä tekemistä.

On priorisoitava voimavarojen käyttöä siten, että saadaan uudenlaisia tuotteita, prosesseja, palveluita ja niitä tukevia liiketoimintamalleja nopeasti. Tarvitaan paikallisesti, kansallisesti ja globaalisti toimivia ratkaisuja ja erityisesti sellaisia, joihin köyhilläkin mailla on varaa.

Ihmisen ja luonnon talouksia ei tarvitse eikä pidä asettaa vastakkain.