Tuntsan tundraantuminen ei johdu ilmastosta

Kari Lindholmin artikkeli (MT 11.8) valotti Suomen lähihistorian suurinta metsäpaloaluetta Sallan Tuntsalla. Heinäkuussa 1960 paloi Suomen puolella 20 000 hehtaaria kuusivaltaisia metsiä ja silloisen Neuvostoliiton puolella 100 000 hehtaaria.

Palon jälkeen Tuntsalla tehtiin mittavat maanmuokkaukset aurauksineen sekä kylvö- ja istutustoimet männylle vuosina 1961–1982. Rajan takana näitä toimia ei tehty – tänä päivänä Venäjän puoleinen paloalue on metsittynyt. Suomen puolella pienialaiset hiekkamaat ovat uudistuneet männylle, mutta entiset kuusivaltaiset moreenimaat ovat muuttuneet tundraksi.

Iso Rakitsaisen alueella tekemiemme tutkimusten perusteella auratun alueen maaperä on merkittävästi köyhtynyt verrattuna palolta säilyneen kuusikon maaperään.

Rinteensuuntainen auraus on korkeusvyöhykkeittäin (400–470 metriä merenpinnan yläpuolella) heikentänyt maaperän ravinnepotentiaalin niin, että kuusen luontaista uudistumista ei ole tapahtunut vuosikymmenien aikana.

Aurauksen aiheuttama huuhtoutuma on vähentänyt emäskationien määrää niin, että esimerkiksi kalsiumin ja magnesiumin pitoisuudet ovat jopa kymmenen kertaa pienemmät kuin palamattoman kuusikon maaperässä vastaavilla korkeusvyöhykkeillä.

Maanmuokkaus rikkoo huuhtoutumispuskurina olevan humuskerroksen ja aiheuttaa siten kasvupaikan ravinnehävikin ja viljavuuden heikkenemisen. Tutkimuksemme Keski-Lapissa on osoittanut, että auraus vähentää emäskationien määrän alle puoleen ja hiilen osalta hävikki on yli 60 prosenttia.

Cajander ja Valmari osoittivat jo 1920-luvulla, että kasvupaikan viljavuuden ja maan sähkönjohtavuuden välillä vallitsee selkeä ”korrelatsiooni”. Olemme tutkimuksin osoittaneet, että kuusi ei kasva luontaisesti eikä viljellen maassa, jossa sähkönjohtavuus on alle 0,5 mS/m.

Esimerkiksi kuusen pohjoinen metsänraja on moreenien ravinteisuuden säätelemä eikä liity ilmastollisiin tai topografisiin olosuhteisiin. Tuntsan Iso Rakitsaisella palolta säästyneessä kuusikossa maan sähkönjohtavuus on 1,9–2,7 mS/m, kun taas auratussa maassa se on 0,26–0,31 mS/m läpi koko korkeusvyöhykkeen.

Näin ollen aurauksen aiheuttama viljavuuden heikkeneminen oli yli kahdeksankertainen luonnontilaan verrattuna, joten kuusen kasvuedellytysten palauttaminen Tuntsan muoka­tuille moreeneille edellyttää mittavia korjaustoimia. Näitä voisivat olla aurausvakojen tukkiminen ja täyttö (vrt. soiden ennallistaminen) ja pitkäkestoinen ravinnelisäys, johon voisi sopia esimerkiksi läheisen Soklin apatiitti­murske.

Tuntsalla metsänuudista­misen ja -uudistumisen epäonnistuminen on katsottu aiheutuneen ensisijaisesti maaston korkeudesta mutta myös käytetyn siemenen eteläisestä alkuperästä.

Kuitenkin, isot rungon jäänteet ja kannot esimerkiksi Iso Rakitsaisen laella (470 metriä merenpinnasta) osoittavat, että ennen paloa kuusivaltaiset metsät peittivät alueen.

Maaston korkeus ei muutoinkaan selitä tundraantumista, koska kaikilla luonnontilaisilla tuntureilla puurajat ovat siirtyneet korkeammalle.

Tutkimuksemme esimerkiksi Lommoltunturilla Pallas-Ylläs­tunturin kansallispuistossa osoittaa, että kuusen puuraja on siirtynyt 55 metriä ylöspäin 60 vuodessa – samaan aikaan kuin Tuntsa on tundraantunut. Lommoltunturissa kuusikko on nuorta, alle 170-vuotiasta, ja kuusen taimikko on saavuttanut tunturin laen 557 metrissä.

Siten tundraantuminen 400 metrissä Tuntsalla ei selity maaston korkeudella eikä ilmastolla vaan on pitkälti seurausta maaperän viljavuuden romahtamisesta.

Tuntsalla uudistaminen tehtiin sekä kylvöin ja istutuksin männylle, vaikka valtapuusto oli kuusta. Tutkimuksemme ovat osoittaneet, että kuusen ja männyn kasvupaikkavaatimukset ovat erilaiset. Kuusi ei menesty karuissa kasvupaikoissa eikä mänty puolestaan märillä mailla (yli 24 prosentin vesipitoisuus).

Maanmuokkauksilla ei voida muuttaa maan vesitaloutta, vaan maaperä itsessään ohjaa hydrologiaa, mistä johtuen männyn uudistumista ei voida parantaa esimerkiksi aurauksin.

Kaiken kaikkiaan auraukset aiheuttavat mittavat ravinne­huuhtoumat – mukaan lukien hiili – ovat siten omiaan vaikuttamaan myös maaperän hiilitaseeseen – sitä tosin ei huomioida nykylaskelmissa.

Kaikilla luonnon­tilaisilla tuntureilla puurajat ovat siirtyneet korkeammalle.