Olemmeko matkalla vaivaistalo- ja huutolaisvaltioksi?
Juha Sipilän (kesk.) hallituksen valtakunnallisena tavoitteena on rajata sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannuskasvu 0.9 prosenttiin vuodessa, vaikka Pohjois-Savolle on ennakoitu 4,5 prosentin vuotuista kasvua 2020–2030, joten kulujen leikkaustarve on 3,6 prosenttia vuodessa. (SS 30.5.)
Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan kansalaisten perusoikeudet ovat vaarassa, sillä suunniteltu maakuntien valtiolta saama rahoitus on riittämätön. Kun maakunnilla ei ole verotusoikeutta, ainoa keino kulujen rajaamiseksi on palveluiden karsiminen ja/tai maksujen korottaminen.
Jos rahoituslakia ei muuteta, Suomi ajetaan 1930-luvun vaivaistalo- ja huutolaisvaltioksi, jossa köyhät, vanhukset ja vammaiset asutetaan niin sanottuihin ”vaivaistaloihin” tai myydään huutokaupalla halvimman tarjouksen tehneiden eläteiksi. Toivottavasti historia ei toista itseään, vaan maakuntien riittävä rahoitus taataan lainvahvuisella säädöksellä.
Hyvinvointivaltion alasajo alkoi oikeastaan jo kolmisenkymmentä vuotta sitten, kun Urho Kekkosen jälkeinen ”työväen presidentti” katsoi yleisten syiden poistuneen ja salli nimeltä mainitsemattoman puolueen nousun hallitukseen.
Taito Taskinen
Kuopio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
