Mauri Poikeljärvi tietää kaiken viinan kiroista.
Syväpurossa asuu toivo
Rauhallinen maalaisympäristö auttaa raitistumisessa.
Syväpuron pyörittäminen on Tarja ja Mauri Poikeljärvelle elämäntapa.Sosiaalineuvos Mauri ”Maukka” Poikeljärvi, 64, on taistellut tuulimyllyjä vastaan ikänsä. Hän selvisi kuiville vuosikymmenten vankila- ja päihdekierteestä. Nyt vastassa on ollut iso byrokratiakoneisto, mutta Maukka ei aio luovuttaa tälläkään kertaa.
Mauri Poikeljärvi on entinen vankilakundi ja rappioalkoholisti. Raitistuttuaan vuonna 1980 hän perusti Syväpuro-hoitokodin auttaakseen moniongelmaisia ja syrjäytyneitä alkoholisteja.
Ensimmäiset asukkaansa hän haravoi Sipoon metsistä. ”Ensimmäisen vuoden jälkeen joulupöydässä istui 54 miestä. Puolistakaan heistä emme saaneet maksua, koska olin hakenut heidät itse siltojen alta ja metsistä. Ruokaa riitti kuitenkin jokaiselle”, Poikeljärvi kertaa ikimuistoista jouluaattoa.
Landella raitistutaan paremmin
Siuntiossa 1980 alkanut toiminta siirtyi Loviisan Liljendaliin vuonna 1982. Syväpuro-yhteisö toimii entisen kansakoulun tiloissa. Peltojen ympäröimässä pihapiirissä on useita rakennuksia ja vieressä virtaa joki. Miljöö on kodikas.
Poikeljärvi kehuu paikan sijaintia loistavaksi, sillä houkutukset ovat kaukana kirkonkylällä. Lähin kaljakauppa on kilometrien päässä.
”Maaseudun keskellä on helpompi pysyä raittiina. Jos joku kertoo lähtevänsä parturiin, aavistan mistä on kyse. Jos meidän asukas käy kaljaostoksilla, saan tietää siitä välittömästi”, Poikeljärvi myhäilee.
Paikalliset asukkaat suhtautuvat positiivisesti Syväpuroon. Muutaman hengen työllistävä hoitokoti koetaan tärkeäksi osaksi kyläyhteisöä.
”Vaikka olen tuonut kylälle juoppokaartin, kenenkään kanssa ei ole ollut ongelmia. Sekin kertoo jo jotain, että eräs kylällä asuva 90-vuotias emäntä on kutonut villasukat joka talvi meidän pojille.”
Matkalla raittiuteen
Syväpuron tarjoama hoito perustuu ”soppaan ja saippuaan” sekä vertaistukeen, ei pillereihin ja terapiaan.
Mihinkään ei pakoteta. Työpakkoa ei ole, ja esimerkiksi televisiota saa katsoa niin paljon kuin huvittaa.
Hoitokodissa on vain kaksi sääntöä: ehdoton juomakielto ja paikallaolopakko ruoka-aikoina.
”Meillä suositaan kuivaa linjaa. Jos täällä juo, lentää välittömästi pihalle. Asukkaat kunnioittavat sääntöä. Kolmenkymmenen vuoden aikana vain kaksi on uhmannut sitä.”
Poikeljärvi kannustaa asukkaitaan raittiuteen olemalla esimerkkinä: jakamalla kokemuksiaan viinan vietävänä ja kertomalla raittiin elämän hyvistä puolista.
Syrjäytyneen alkoholistin nostaminen kuiville on aina pitkä prosessi. Raitistumisen lisäksi suuria haasteita ovat käytännön asioiden opettelu ja itsestään vastuun ottaminen.
”Syviksen” keskivertoasukas on viisikymppinen mies, jolla on takana avioero ja kodittomana vietettyjä vuosia. Vuosien mittaan hoidokkeina on ollut koko yhteiskunnan kirjo lääkäreistä perusduunareihin.
Hoitokodin asukkailla käy aniharvoin vieraita, sillä useimmilla sillat omaan perheeseen ja sukulaisiin on poltettu huolella.
Syväpuroon saavutaan usein huonossa fyysisessä ja henkisessä kunnossa ja ilman henkilöllisyyspapereita, silmälaseja tai tekohampaita. Poikeljärvi muistelee, että takavuosina, kun Helsingin bussi pysähtyi hoitokodin vierelle, väsähtäneitä juoppoja vedettiin tuon tuosta lumikolalla peremmälle.
”Jos tulija on paskaisessa kunnossa, hänet riisutaan saunan edessä ilkosilleen ja laitetaan kylpyyn täishampoon kanssa. Sitten hänet syötetään ja laitetaan nukkumaan. Monet nukkuvatkin pari päivää putkeen. Siitä se kunto pikkuhiljaa kohenee.”
Nousu pohjalta
Poikeljärvi syntyi Porissa vuonna 1947. Hän oli tavallisen työläisperheen poika, jonka elämä vain jotenkin nyrjähti. Lapsuuskotiaan ei Poikeljärvi huonoista vuosistaan syytä.
”Nuoren miehen uho purkautui väärällä tavalla. Ryöväsin nuorukaisena koko Satakunnan. Tein yli sata murtokeikkaa ja sain kuuden vuoden tuomion. Pahin rikokseni oli aseellinen ryöstö, väkivaltarikoksia ei tililläni ole ainuttakaan”, Poikeljärvi kertaa historiaansa.
Viimeinen vankeustuomio päättyi vuonna 1977. Sitä seurasi entistä syvempi alkoholisoituminen. Kotia, saati muuta omaisuutta ei ollut. Pullo ja pieni summa käteistä kulkivat kätevästi taskuissa.
Elämän ollessa kurjimmillaan ”Maukka” asui lämmittämättömässä lautahäkkyrässä Helsingin Kyläsaaressa, mutta maja paloi.
Yli 20-asteen pakkasella hän muutti lumilinnaan ja pysytteli lämpimänä juomalla tenua eli juomakelvottomaksi tehtyä alkoholia.
”Kovasti denaturoituna lumimajassa pystyi nukkumaan pari tuntia putkeen. Se oli niin hirveää, että yhtenä päivänä päätin hirttää itseni majassa. Olin kuitenkin liian raukka tekemään sitä. Ymmärsin, että minun on haettava muuta apua”, Poikeljärvi muistelee elämänsä käännekohtaa.
Tammikuun 22. päivä vuonna 1980 muutti Poikeljärven elämän. Hän osallistui Pertti ”Purtsi” Purhosen vetämään pullakirkkoon. Edesmennyt Purhonen lupasi auttaa Poikeljärven katuelämän ja alkoholismin suosta.
”Purtsi ei tuputtanut mitään, vaan kulki rinnalla juuri oikealla hetkellä. En ottanut vastaan uskon sanomaa, mutta päätin raitistua. Ensin minun oli hyväksyttävä tosiasia, että viina on tuhonnut elämäni.”
Taistelu jatkuu
Nyt Mauri Poikeljärvi on vihainen mies. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira asetti viime vuonna vaatimuksen, että kuntoutuslaitoksen johtajalla pitää olla korkeakoulututkinto. Se Poikeljärveltä puuttuu.
Vaakakupissa eivät painaneet 30 vuoden työkokemus ja presidentti Martti Ahtisaaren vuonna 1999 myöntämä sosiaalineuvoksen titteli. Poikeljärvi korostaa, että hän kävi 80-luvulla kaikki koulut ja kurssit, joita asuntolan johtamiseen vaadittiin.
”Onko olemassa lakia, jolla voidaan estää yksityisen firman palveluksessa oleva laitosjohtaja tekemästä työtään vetoamalla ammattitaidottomuuteen?” Poikeljärvi kysyy.
Hän kokee tulleensa syrjityksi ja on valmis viemään asian Euroopan ihmisoikeusneuvostoon saakka. Valviran uusien säännösten takia Syväpuro-yhteisön suurin asiakas Helsingin kaupunki irtisanoi sopimuksensa.
Syväpuro sulki ovensa viime kesäkuussa. Kuusi työntekijää irtisanottiin ja kaikki asukkaat laitettiin pihalle. Sulkemista edelsi pitkä surutyö. ”Meidän kaksi pitkäaikaista asukasta ratkesi juomaan ja kuolivat. He eivät tulleet toimeen ulkomaailmassa. Uusille määräyksille tuli näin valtava hinta”, Poikeljärvi murehtii.
Sulkemisesta masentunut Poikeljärvi laittoi kiinteistön myyntiin, mutta Tarja-vaimo sai ylipuhuttua hänet jatkamaan toimintaa. Ennen avaamista Syväpuroon tehtiin iso remontti.
Syväpuro avattiin uudestaan elokuussa. Uudet määräykset täytettiin siten, että hoitokodin uutena johtajana aloitti lääkäri Bernhard Edgren. Syväpurolaisten onneksi myös Helsingin kaupunki jatkoi yhteistyötä joulukuun alussa.
”Nyt alkaa uusi 30-vuotiskausi. Nehän puhuvat työurien pidentämisestä, joten jatketaan ainakin satavuotiaaksi asti näitä hommia”, Poikeljärvi leukailee.
Työ ei ole mennyt hukkaan
Syväpuron sijaan Helsinki on sijoittanut päihdeongelmaisia omiin vuokra-asuntoihin.
”Ongelmana on se, että asunnoissa saa jatkaa juomista. Ei yhtään mietitä, hallitsevatko he elämistään. On valtava elämänmuutos, kun siirtyy kadulta omaan asuntoon ja pitää opetella kantamaan vastuuta itsestään.”
Poikeljärven mukaan metsien miehen nostaminen kuiville vaatii ”kokemuksen politiikkaa”, jossa korkeakoulututkinnoilla ei tee mitään. Tarvitaan käytännön asioiden opettamista ja vertaistukea.
”Todistukset ovat sivuseikka, kun lähdetään tapaamaan metsissä asuvia miehiä. Haluaisin nähdä vastavalmistuneen ammattilaisen istumassa kannonnokassa ja kyselemässä, miten elämä lautakoijassa sujuu. Olen kulkenut jo 30 vuoden ajan näiden kaverien rinnalla ja potkinut heitä elämässä eteenpäin.”
Syväpuron hoito on todettu tehokkaaksi. Asukkaista 1–2 kuntoutuu joka vuosi.
”Vuosikymmentenkään työ ei menisi hukkaan, jos yksikin selviäisi kuiville, mutta onneksi heitä on lukuisia. Huomioitavaa on, että olen myös itse säilynyt raittiina tässä hullunmyllyssä yli 30 vuotta. Viina on niin kova myrkky, että retkahtaminen on aina yhden konjakkihuikan takana.”
Iloa ja pettymystä
Syväpuron keittiössä käy kuhina, kun Tarja Poikeljärvi saapuu paikalle ruokakasseineen. Tarja Poikeljärvi ja kahdeksan vuotta keittiöemäntänä häärinyt Maarit Sorvari toteavat, ettei heillä ole ollut koskaan ongelmia asukkaiden kanssa.
”Olen ystävystynyt monen asukkaan kanssa, ja kotini on täyttynyt heidän tekemistä maalauksista ja käsitöistä. Olen törmännyt muissa työpaikoissani huomattavasti hankalampiin asiakkaisiin”, Sorvari sanoo.
Sorvari kehuu paikan työilmapiiriä. Kaikki tekevät työtä kiireettä ja suurella sydämellä. Asukkaiden kohtalo ja pettymykset riipaisevat välillä syvältä.
”Alkuaikoina tein lomille lähteville asukkaille monen päivän eväät mukaan ja olin innoissani heidän alkavasta lomastaan. Pettymys oli valtava, kun tänne palattiin silmät mustana ja tavarat ryöstettynä. Monen monta kertaa olen istunut vierellä, kun krapulaa on itketty”, Sorvari toteaa.
Poikeljärvi on ylpeä siitä, ettei Syväpuron perustamiseen ole käytetty senttiäkään yhteiskunnan varoja.Yksi hoitovuorokausi Syväpurossa maksaa yhteiskunnalle 65 euroa. Hintaan sisältyy koko ylläpito ruokineen ja asumisineen.
Poikeljärven mukaan yksi vankilavuorokausi maksaa yli 600 euroa, putkassa ja terveyskeskuksessakin vietetyt vuorokaudet monin verroin Syväpuroa enemmän.
”Että tällaisen paikan halusivat viedä meiltä alta. Onneksi eivät onnistuneet. Noustiin taas kuin feenikslinnut tuhkasta”, Mauri Poikeljärvi sanoo ylpeänä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
