Kaikkonen: Maahanmuutolla on monet kasvot

Suomen kieltä oppimassa. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari

Mielipide|Politiikka

29.5.202606:00

Kolumni

Antti Kaikkonen

Maahanmuuttokeskustelussa menevät sekaisin työperäinen ja humanitäärinen maahanmuutto, opiskelijat, turvapaikanhakijat, pakolaiset ja muista syistä tulleet. Mielikuvat jylläävät äärilaidoilla.

Maahanmuuton eri puolistakin pitää pystyä keskustelemaan asiallisesti, hyvistä ja huonoista. Tarvitsemme vähemmän vastakkainasettelua ja enemmän realismia. Maahan tulleille pitää antaa mahdollisuus sitoutua Suomeen ja antaa oma panoksensa sen rakentamiseksi. Olen tavannut monta ahkeraa ja kouluja käynyttä maahanmuuttajaa, joilla on tullut rasististen asenteiden seinä vastaan työnhaussa. Tämä ei ole oikein.

Suomeen tullaan pääasiassa työn, opiskelun ja turvan perässä. Tämä on osa laajempaa globaalia kehitystä. Kyse on siitä, millaista maahanmuuttoa Suomi haluaa.

Talouden näkökulmasta viesti on selvä. Yritykset kärsivät tietyillä aloilla osaajapulasta. Silti Suomi menettää kansainvälisiä opiskelijoita valmistumisen jälkeen ja kompuroi lupaprosesseissa. Se on lyhytnäköistä. Jos koulutamme osaajia mutta emme pidä heitä, tuemme käytännössä muiden maiden talouskasvua.

Ratkaisu ei ole rajaton avoimuus. Ruotsin kokemukset osoittavat, että hallitsematon maahanmuutto voi johtaa vakaviin ongelmiin, pahimmillaan segregaatioon, jengiytymiseen ja rikollisuuteen. On uskallettava tehdä erotteluja: työ- ja opiskeluperäinen maahanmuutto, humanitaarinen suojelu ja perheenyhdistäminen ovat eri asioita, joihin tarvitaan eri pelisäännöt. Rikollisia tai pummeja emme maahamme kaipaa.

Yksi keskeinen askel olisi siirtyminen työperäisessä maahanmuutossa osaamisperusteiseen malliin. Otamme sellaisia, jotka työllistyvät. Suomeen kannattaisi kehittää samantyyppinen työperäisen maahanmuuton pisteytysjärjestelmä, kuin esimerkiksi Kanadalla on. Samalla Suomi voisi kilpailla paremmin kansainvälisistä osaajista.

Toki on todettava se, että maamme työttömyys on valitettavasti parissa vuodessa noussut EU:n korkeimmaksi, meillä on yli 300 000 työtöntä. He tarvitsevat työpaikkoja. Tämän takia työperäisen maahanmuuton tarve ei nähdäkseni ole tällä hetkellä valtaisa.

Kotoutuminen on toinen kriittinen kysymys. Se ei ole oikeus vaan velvollisuus. Kieli, työ ja koulutus ovat avaimia osallisuuteen. Ilman niitä syntyy helposti rinnakkaisia todellisuuksia. Erityistä huomiota on kiinnitettävä naisten ja nuorten asemaan, jotta kukaan ei jää pysyvästi yhteiskunnan ulkopuolelle kulttuurin tai rakenteiden vuoksi.

Samalla on pidettävä kiinni Suomen laista ja perusarvoista. Ne eivät ole neuvottelukysymys. Avoimuus ei tarkoita sinisilmäisyyttä, eikä tiukka linja kylmyyttä. Kestävä maahanmuuttopolitiikka tarjoaa mahdollisuuksia, mutta edellyttää myös vastuuta. Meidän ei pidä lähteä muuttamaan omaa kulttuuriperintöämme maahanmuuton vuoksi. Suvivirsi soikoon kouluissa jatkossakin.

Maahanmuutto on voimavara, kun kokemus maahanmuutosta on reilu. Epäoikeudenmukaisuus tai hallinnan puute syventävät vastakkainasettelua. Suomella ei ole varaa kumpaankaan ääripäähän.

Tarvitsemme linjan, joka on samaan aikaan inhimillinen ja jämäkkä. Ja ennen kaikkea kestävä ja Suomen edun mukainen, joka katsoo yli huomisen.