Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Uunisuutari Risto Salmi, Savonlinna Intohimona uunit

    Risto Salmi on muurannut itselleen talon ja takan omien piirustusten mukaan. Kuva: Riitta Mustonen
    Risto Salmi on muurannut itselleen talon ja takan omien piirustusten mukaan. Kuva: Riitta Mustonen 

    ”Hirveesti oon aina tykänny muurata. Se on intohimo. Eikä into ole vuosien myötä laskenut mihinkään, vaikka joskus tuntuu, että miten sitä on jaksanu näitä näin paljon tehdä.

    Olen lähtöisin pienestä torpasta Enonkoskelta. Meitä oli kuusi lasta. Isä oli metsuri ja kova tekemään töitä. Kuoli jo viisikymppisenä.

    Mie läksin nuorena miehenä Espooseen muurarin apurin hommiin. Siitä tuli semmonen kipinä. Asuin Olarissa kaksi vuotta ja kävin ammattikurssin.

    Kahdeksan vuotta olen toiminut Uunisuutarin toiminimellä. Töitä on riittänyt. Nytkin on puolen vuoden jono ja joku homma varattuna vuodenkin päähän.

    Vanhin poika on minulla töissä eikä ole tarvinnut kertaakaan lomauttaa. Naapurin poika Topi on ollut kolmena kesänä harjoittelemassa. Otan hänet matkaan, kun hän valmistuu ammattikoulusta.

    Uunien teossa minua innostaa oma kädenjälki. Saa siitä rahaakin, mutta mielihyvää ihminen ettii maailmassa. Vai onko sitä niin niin kahjo, että nauttii työnteosta?

    Muurarin ammatissa pitää olla pientä lahjakkuutta ja palo rinnassa niin kuin taiteilijalla. Eikä passais pelätä mitään, vaikka mie pelkään hirveesti kaikkee.

    On nimittäin oltava hyvin huolellinen, sillä tulen kanssa ei auta leikkiä. Lämmittäjiä on kaikenlaisia, jos on muurareitakin.

    Työ on pölyistä ja raskasta. Meillä on hyvät imurit ja pitää käyttää suojaimia, mutta silti poskiontelontulehdukset joskus vaivaa.

    Nykyisin muurataan aika paljon vanhojen tilalle uusia uuneja. Ne on käytävä aina paikan päällä katsomassa etukäteen. Ajelen yleensä viikonloppuisin niissä kohteissa.

    Jos laistaa eikä lähde kattomaan, pian on kortistossa.

    On sanottu, että muurari on Jumalasta seuraava. Sen mielipiteitä pitää kuulla. Onkohan ne olleet liiankin ylimielisiä? Ei nyt sentään Jumalasta seuraava.

    Me tehdään uunit tiilestä ja kivestä asiakkaan tilauksen mukaan. Asiakas valitsee kuvista, millaisen haluaa, ja minä teen tarvikeluettelon. Asiakas hommaa tavarat ja minä laskutan vain työstä.

    Teemme uunin tuntityönä. Siihen menee kahdelta mieheltä 30–40 tuntia. Perusmallit tulee maksamaan 4 000–6 000 euroa, isoimmat perinneuunit pyörivät kymppitonnissa.

    Ei tällä rikastu, mutta oman talon olen saanut rakennettua. Jos alkaisin uudestaan elää, niin muuraisin sittenkin. En mie tarvii mitään lottovoittoa.

    Työvälineisiin ei tarvitse paljon investoida. Tärkeimmät ovat laastikauha ja muurarin vasara, vatupassi, saumarauta ja joku suti. Niillä pääsee jo pitkälle. Nyt meillä on laser. Sen avulla kun muurataan, niin on joka tiili vaaterissa.

    Työnteon olen oppinut isän perintönä. Jos joku homma loppuu puoliltapäivin, niin tulee huono omatunto. Mitähän mie tässä tyhjänpäiten ajelen kaupungilla! Vähän sama tunne kuin joskus koulusta lintsatessa.

    Nyt kun ikää on tullut, niin iloitsen siitä, että poika on oppinut tähän hommaan ja naapurin Topikin. Jos vielä nuorempikin poika rupeaa muurariksi, niin siinä on isän haave täyttynyt.

    Velimieskin on muurari, mutta se toimii mieluiten yksin. On ihan huippulaatoittaja.

    Joskus on haasteellisia muurattavia. Niin kuin venäläisten grillikatos. Siihen tuli kaasusavustin kalalle, paellapannu, kaasugrilli, avotakka, kaasuhella ja pesuallas. Muurattiin Nilsiän ikikivestä. Kyllä siinä piti vähän miettiä, että kaasuputket meni oikein.

    Mutta kai siitä tuli hyvä, kun tilasivat kaksi samanlaista lisää.

    On joku muuraus joskus mennyt vähän pieleenkin, mutta ei niitä halua muistella. Ihminen on vajavainen, muurarikin.

    Tämä työ ottaa selkään ja niskaan. Käyn säännöllisesti hierojalla ja koiran kanssa lenkillä.

    Runoja kirjoitan, kun on sellainen fiilis. Yhen kirjankin oon tehnyt. Siitä ne tuntee miut täällä.

    Suku on äidin puolelta Kittilästä. Äidin siskot on ollu hirmu käteviä tekemään Lapin neuleita. Taidemaalari Reidar Säreistöniemikin on meille sukua.

    Ajattelin, että miunkin pitäis maalata. Mökille tein kaksi teosta. Maalaaminen viehättäisi, sillä jos se on suvun geenilöissä, niin voi kai se siirtyä niin kuin musikaalisuuskin.

    Työ vie kyllä niin paljon aikaa, ettei oikein muuta ehdi. Lomat on kuitenkin pakko pitää, muuten ei jaksa. Silloin täytyy lähteä pois, ettei puhelin soi koko ajan.”