Lukijalta: Suunnitelma monialaisista maakunnista haudattiin hiljaisuudessa

Sote-uudistus on historiallinen ja se halutaan saada nyt ymmärettävästi maaliin. Mutta olisiko tarve ollut vielä suuremmalle uudistukselle? Kuva: Timo Lindholm

Suomen historian laajin julkisen hallinnon muutos on eduskunnassa. Sote-uudistuksen myötä kunnilta siirtyisi uusille hyvinvointialuille noin 20 miljardin euron rahoitus. Liikkeenluovutuksella kunnista siirtyisi hyvinvointialueille 172 900 henkilöä. Hyvinvointialueille tulisi vastuu sote-palveluiden järjestämisestä nykyistä leveämmille hartioille.

Päähuomio julkisessa keskustelussa on luonnollisesti kohdistunut siihen, kuinka hyvin uudistus turvaa kansalaisten palvelut. Vähemmälle on jäänyt uudistuksen historiallisuus.

Suomessa ei ole yli sadan vuoden itsenäisyyden aikana ollut itsenäistä, valtiosta ja kunnista riippumatonta, vaaleilla valittua, kansanvaltaista, demokraattiseen päätöksentekoon perustuvaa aluehallintoa.

Hyvinvointialueiden itsehallinnosta ei ole muodostumassa kovin vahvaa. Valtio rahoittaisi hyvinvointialueiden toiminnan ennen maakuntaveron käyttöönottoa ja ohjaisi hyvin tarkasti hyvinvointialueiden toimintaa. Näistä rajoituksista huolimatta uudistus tuo kuntia suuremmille alueille merkittävän periaatteellisen muutoksen. Suorilla vaaleilla valittavilla aluevaltuustoilla tulee olemaan ensisijainen vastuu alueen asukkaiden hyvinvoinnin edistämisestä.

Hyvinvointialueiden perustaminen tarjoaisi hyvän pohjan laajemmallekin kansanvaltaiselle aluehallinnolle. Hyvinvointialueiden muodostumiselle aidosti monialaisiksi maakunniksi ei tällä hetkellä löydy poliittista tukea.

Aluehallintoa ja monialaisia maakuntia selvittänyt parlamentaarinen ryhmä julkisti mietintönsä 12.1.2021.

Parlamentaarisen ryhmän enemmistö esittää vain ympäristöterveydenhuollon siirtämistä kunnilta hyvinvointialueille. Sekin toteutuisi vasta vuonna 2026. Siten alueiden elinvoimasta vastaavien organisaatioiden, erityisesti maakuntaliittojen ja ely-keskusten, toiminta jää entiselleen.

On ymmärrettävää, että juuri nyt halutaan keskittyä sote-uudistukseen. Vuosia kivuliaasti edennyt uudistus halutaan viimeinkin maaliin. On silti valitettavaa, että alueiden elinvoiman kehittäminen jäi sote-uudistuksen jalkoihin.

Sote-palveluiden ohella tarvitaan vahvaa elinvoimapolitiikkaa. On huolehdittava alueiden kestävästä kehityksestä ja kilpailukyvystä, asukkaiden hyvinvoinnista ja elinympäristön laadusta. Tähän tarvitaan kasvua tukevaa elinkeino- ja innovaatiorakennetta ja alueiden älykästä erikoistumista. On edistettävä kestävää alue- ja yhdyskuntarakennetta sekä alueiden saavutettavuutta.

Erityisen tärkeää on tukea työllisyyttä, osaamista, yhtäläisiä mahdollisuuksia ja sosiaalista osallisuutta sekä hillitä ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia. Elinvoima perustuu alueiden omiin vahvuuksiin.

Alueiden elinvoimalle tulisi antaa sille kuuluva arvo. Elinvoimaa tulisi soten tavoin kehittää nykyistä leveämmillä hartioilla osana itsenäistä aluehallintoa. Nyt elinvoiman kehittäminen jätetään hajanaiseksi, ja valtion keskitetty ohjaus säilyy. Hallitusohjelman kirjaus vaiheittaisesta siirtymisestä monialaisiin maakuntiin jää pahasti kesken.

Sote-uudistus purkaa vain osittain satoja vuosia jatkunutta vallan keskittämisen perinnettä. Suomen nykyisen valtion aluehallinnon juuret ajoittuvat 1600-luvulle. Tuolloin keskiajalta periytynyt hajautettu hallinto oli osoittautunut tehottomaksi keräämään sotien vaatimia resursseja ja siten tukemaan Ruotsin silloisia suurvaltapyrkimyksiä.

Osana vallan keskittämistä Ruotsi jaettiin vuonna 1634 lääneihin. Läänijako, rajojen vaihdellessa, oli voimassa vuoteen 2009. Tuolloin kaikki läänit lakkautettiin osana aluehallinnon uudistusta. Läänien tehtäviä hoitamaan perustettiin aluehallintovirastot ja ely-keskukset.

Nykyaikaisessa julkisessa hallinnossa palveluiden merkitys on korostunut. Valtio ei enää tarvitse aluehallintoa verojen keräämiseen: verottaja toimii koko maassa ja palvelee tietoverkossa.

Nykyisin valtion aluehallintoviranomaisten yksi keskeinen tehtävä on alueen elinvoiman tukeminen. Asiakkaina ovat kansalaiset ja yritykset. Valtion aluehallinto toimii silti keskushallinnon alaisuudessa ja ohjauksessa.

Olisi tarvittu rohkeita ratkaisuja: luovuttava keskitetystä vallasta, luotava vahva itsenäinen elinvoimahallinto ja luotettava asukkaiden kykyyn tehdä itseään koskevia päätöksiä.

Kun uusien hyvinvointialueiden toiminnasta on aikanaan saatu riittävästi kokemuksia, on harkittava uudelleen alueiden elinvoimaa tukevien tehtävien kokoamista aidosti kansanvaltaisille itsehallintoalueille. Silloin hyvinvointialueita voisi kutsua oikeasti maakunniksi.

Pentti Mäkinen

Etelä-Savon maakuntajohtaja

MT:n kaikki mielipidekirjoitukset