Lukijalta: Hyväksymmekö vain hiljaisesti jokivesien myrkyttämisen?

Ounasjoen rantaa. Kuvituskuva. Kuva: Satu Renko

Kittilän kultakaivoksen toiminnassa käytetään suuria määriä ksanttaatteja, mutta niiden päästöille vesistöön ei ole asetettu mitään rajoituksia. Ksantaatit on luokiteltu erittäin vaarallisiksi tai vaarallisiksi vesieliöstölle, mikä tekee tilanteesta erityisen huolestuttavan.

Virallisen tietopyynnön perusteella saatu viranomaisvastaus on pysäyttävä: "Kittilän kaivoksen ympäristölupapäätöksissä ei ole asetettu lupaehtoja (raja-arvoja tai tarkkailumääräyksiä) vesipäästöjen ksantaattipitoisuuksille".

Ei raja-arvoja. Ei tarkkailua.

Kaivosyhtiö on itse arvioinut, että kaivoksella voitaisiin käyttää jopa 465 tonnia ksantaattia vuodessa.

Jätevedet puretaan Loukinen-nimiseen jokeen vain kahdeksan kilometrin päässä sen yhtymäkohdasta Ounasjokeen, joka on erillislailla suojeltu ja kuuluu Natura-suojeluohjelmaan.

Kansainväliset käytännöt eroavat Suomen linjauksista merkittävästi. Esimerkiksi Australiassa viranomaiset ovat asettaneet ksantaattipitoisuudelle tiukan rajan, joka voi olla niinkin alhainen kuin 0,05 mikrogrammaa litrassa vettä. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi miljardiksi osaksi jaettu sokeripala jaettaisiin vielä 20 osaan – näin pieni pitoisuus ei saisi ylittyä. Suomessa vastaavia rajoituksia ei ole.

Lisäksi kaivoksen lupaehdoissa todetaan, että Loukisen vedestä jopa 4 prosenttia saa olla jätevettä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että litran vesikannuun kaadetaan 4 senttilitraa jätevettä – joisitko itse tuosta kannusta?

Tilanne ei rajoitu vain ksanttaatteihin. Olisi tarpeen, että erilaisten raskasmetallien raja-arvot päivitettäisiin ja ne olisivat sitten lupaviranomaisille pohja, mihin päätöksensä perustaa. Raja-arvojen tarkistamiseen ei tarvita lakimuutosta – riittäisi ympäristöministeriön päätös.

Myös sulfaattien osalta tilanne on vastaava: niitä ei ole aiemmin pidetty haitallisina, mutta tutkimukset osoittavat niiden merkittäviä ympäristövaikutuksia.

Suomessa ely-keskus valvoo aluehallintoviraston myöntämiä lupia. On välttämätöntä, että viranomaiset ottavat tilanteen vakavasti ja ryhtyvät toimiin ympäristönsuojelun parantamiseksi. Kaivannaisjäteasetuksen mukaan toiminnan ei tulisi aiheuttaa vesistön, maaperän, pohjaveden tai ilman pilaantumista – miksi näin ei toimita?

Jaakko Räisänen

Muhos