Matkalla maailmanmestareiksi

Quicksteppiä Michael Jacksonin tahtiin. Sagan upea shape, linja, saa valmentajalta kiitosta. Jaakon käsi antaa taivutukselle tuen. 

Kahden hengen joukkue, Saga Granlund ja Jaakko Saaristo ovat läheisiä kuin sisarukset. Lahjakas ja motivoitunut pari on tanssijalle helmi, josta kannattaa pitää kiinni. 

Iloinen ilme sytyttää kisayleisön, rautainen taito ja tekniikka tuomariston. Saga ja Jaakko voittivat ikäluokkansa 10-tanssin suomenmestaruuden viime joulukuussa. Kuva: Matti Lipponen 

Sunnuntaina kello kaksitoista Saariston perheen navetasta kuuluu espanjalaista härkätaistelumusiikkia. Jos seuraa paso doblen sotilaallisen tarkkaa rytmiä ja kipuaa tikkaat navetan ylisille, kokee yllätyksen. Vintillä on tanssisali parketteineen ja lattaritreeni täydessä vauhdissa.

Nuori karijokelainen matador, Jaakko Saaristo, 13, jännittää vartalonsa kaarelle. Mulétan, härkätaistelijan punaisen viitan, virkaa toimittaa Kauhajoella asuva tanssipari, Saga Granlund, 13.

Musiikin edetessä pohjalaistyttö muuttuu mulétasta häräksi. Katse on täynnä tulta. Nilkat ojentuvat, jaloissa on voimaa. Kädet jännittyvät hallittuun venytykseen pikkusormen viimeistä piirtoa myöten, nopeasti ja terävästi.

Kun tanssi vaihtuu rumbaksi, paino siirtyy pehmeästi jalalta toiselle, lantio kiertyy ääriasentoon. Keskittyminen loistaa määrätietoisista katseesta. Tahti kiihtyy ja rumba saa väistyä samban tieltä.

Iloinen karnevaalitunnelma täyttää navetan, hammasrivistöt välkkyvät. Nilkkojen ja vatsalihasten yhteistyö on saumatonta.

”Samba on paras lattaritanssi”, Jaakko huikkaa.

Saga pyörähtää ympäri, hameenhelma heilahtaa. Verkkosukasta pilkottaa varvas.

”Niin on”, hän vahvistaa.

”Piti rakentaa oma harjoitussali, maalla kun ollaan ja matkat ovat pitkiä. Ei koulun salille aina pääse”, Jaakon isä, Esa Saaristo, kuittaa kotistudion.

Parin tunnin jokaviikkoinen harrastusvuoro Karijoen koulun salissa olisi näille tanssijoille neula heinäsuovassa. Tosin sillä tahdilla kaikki alkoi seitsemän vuotta sitten.

Esikouluikäinen Jaakko lähti tuolloin isompien sisarustensa vanavedessä tanssiurheiluseura Kauhajoen Casinon järjestämälle kilpatanssin peruskurssille. Vetäjänä toimi oma äiti, Riitta Saaristo. Parina oli tyttö kurssilaisten joukosta. Kun Saga ilmaantui parinsa kanssa harjoituksiin, Jaakko innostui.

”Saga oppi kuviot heti”, hän perustelee.

Kotona Saga itki äidilleen: ”Haluan tanssia Jaakon kanssa, Jaakko on paras.”

Tunne oli molemminpuolinen. Pari haki kaltaistaan.

”Olihan se opettajana vähän hankala tilanne, mutta ei siinä auttanut kuin suostua parinvaihtoon”, Riitta Saaristo muistelee.

Pian Jaakko jo neuvoi Sagalle omia koreografioitaan ja kisaparketti kutsui.

”Me voitettiin ensimmäiset kisat”, muistaa Saga.

”Voittaminen on tanssissa parasta”, Jaakko täräyttää.

Eniten hän halusi voittaa tanssivan isoveljensä Johanneksen. Haaste on voimassa edelleen, tosin Johannes, 16, asuu jo tanssin vuoksi sisäoppilaitoksessa Tanskassa.

Johanneksen nykyinen pari on australialaistyttö. Marginaalilajissa huiput ovat harvassa.

Jaakon ja Sagan kotien välillä on onneksi vain 40 kilometriä. Kun nuoret matkaavat tiistaisin Tampereelle latinalaistanssivalmentajiensa luo, treffit ovat puolessa välissä Honkajoella. Pientareen varresta, parkkipaikalta, jommankumman isä tai äiti nappaa tanssiparin kyytiin.

Sama järjestely toimii torstaisin, jolloin matkataan vakiotanssivalmentajan luo Jyväskylään.

”Eilen vakioyksärillä (yksityistunnilla) katsottiin vähän asentojuttuja”, Jaakko valottaa.

”Meillä on aika uusi quickkari (quickstep)”, sitäkin mentiin, Saga lisää.

Esa ja Riitta Saariston sekä Sagan vanhempien, Sari ja Petri Granlundin autoihin kertyy kaksikon tanssin vuoksi yhteensä 100 000 kilometriä vuodessa.

”Onneksi meitä on neljä aikuista vuoroin kuljettamassa”, Riitta Saaristo kiittää.

Kun harjoitustahti kiihtyi muutama vuosi sitten nykyiselleen, kumpikin perhe vaihtoi autonsa malleihin, joissa takapenkin saa makuuasentoon. Nuorten urheilijoiden levosta ei tingitä. Automatkoilla lapset syövät lounasta ja välipalaa eväsrasioista, tekevät läksyjä ja nukkuvat viltteihin kääriytyneenä.

”Karijoki on ihan paras paikka. Täältä on vain pitkä matka joka paikkaan”, Jaakko harmittelee.

Maalla asuvalla kilpatanssijalla ei tällä tasolla ole muuta mahdollisuutta kuin matkustaa. Välillä on lennettävä jopa Viroon, Tanskaan tai Italiaan oppiin.

Ulkomaanreissujen jälkeen Etelä-Pohjanmaan lakeudet ovat entistä kovemmassa kurssissa.

”Täällä voi keskittyä ja on rauhallista. Illalla saa hyvin unta, kun autot eivät hurista ikkunan alla”, Jaakko luonnehtii.

”Ja on oma piha!” Saga innostuu.

Kun Jaakko ei tanssi, hän skeittaa tai pelaa airsoftia omalla tontilla. Saga harrastaa pesäpalloa ja yleisurheilee.

Mitaleja löytyy näistäkin lajeista. Myös käsityöt ovat lähellä Sagan sydäntä.

Nuorten menestys ja mahdollisuudet herättävät välillä kateutta. Se lienee kolikon toinen puoli.

”Ihan sama”, Jaakko kuittaa.

Alakoulussa häntä kiusattiin muutaman kerran tanssiharrastuksen vuoksi. Nykyiset kaverit Kristiinankaupungin yläkoulussa eivät kummastele lajia.

”Kaikki kaverini urheilevat itsekin. Yksi on seiväshyppääjä, monet pelaavat lentopalloa, jääkiekkoa tai jalkapalloa. Kilpatanssikin on kuitenkin urheilulaji”, Jaakko teroittaa.

Tanssi on tuonut niin Sagalle kuin Jaakolle uusia ystäviä kaikkialta Suomesta ja ulkomailtakin. Keskinäinen kilpailu loppuu, kun tuomaripisteet on annettu.

Ensimmäisten kisojen jälkeen Sagan ja Jaakon mitaliputki on ollut melko saumaton. Alemmissa taitoluokissa he kisailivat lähes joka viikonloppu eri puolilla Suomea.

Kilpatanssissa edetään iän ja kisasijoituksista saatujen pisteiden perustella taitotasolta toiselle, E-luokasta A-luokkaan. Luokkanousujen myötä kuviot vaikeutuvat ja tanssit lisääntyvät, samoin pukujen kimallus. Luokkanousuun tarvitaan 50 pistettä ja kisoista saa vähintään pisteen, enimmillään kymmenkunta.

Jo muutaman vuoden Saga ja Jaakko ovat keikkuneet oman ikäluokkansa, Juniori 1:n, huipulla. Lisäksi he tanssivat hurjilla pisteillä kaksi vuotta vanhempien sarjassa, Juniori 2 -luokassa, ylimmällä taitotasolla. Menestys on poikinut paikan Suomen maajoukkueessa. Kisaviikoilla rankimmat harjoitukset loppuvat valmentajan ohjeistuksesta jo muutama päivä ennen koitosta.

”Ei saa vetää itseään piippuun”, Jaakko perustelee.

”Kisojen alla tankataan pastaa ja levätään”, Saga valottaa.

Näyttävä kisa-look on luku sinänsä. Rusketusvoiteiden levittäminen on aloitettava hyvissä ajoin, sillä kovissa valoissa vaalea iho ei ole edukseen. Saga tarvitsee kisameikin ja nutturan teossa äitinsä apua.

”Rakastan pukuja”, tyttö myöntää.

Tällä hetkellä Sagan garderobissa roikkuu kolme 1 000–1 500 euroa maksanutta vakiotanssipukua ja kolme hieman huokeampaa lattaripukua.

Jaakon kaapista löytyy pari frakkia ja latinalaistanssiasua.

”Kenkiä kuluu ihan liian paljon. Ainakin kymmenet vuodessa”, Saga huokaa.

”Jos rupeaisimme laskemaan, mitä harrastus maksaa, se loppuisi siihen paikkaan”, Esa Saaristo napauttaa.

Urheiluasuja kalliimpi menoerä on valmennus. Yksityistunnit maksavat 45–130 euroa kolmelta vartilta. Jaakon ja Sagan taustatiimiin kuuluu tusinan verran ammattivalmentajia Suomesta ja ulkomailta.

”Joskus valmentajien ajatukset ovat erilaisia. Silloin on kuunneltava itseään ja kehitettävä omaa tyyliä”, Jaakko toteaa.

Vaikka hopea ei ole häpeä, satunnainen toinen sija on saanut kaksikon harjoittelemaan entistä kiivaammin. Alakoulussa terveydenhoitaja jututti Jaakkoa kovasta treenaamisesta ja oli huolissaan, harrastaako perheessä aikuinen vai lapsi. Jaakko uhkasi kävellä Tampereelle, ellei isä vie.

”Haluamme maailmanmestareiksi”, poika pamauttaa.

Tavoite ei ole tuulesta temmattu. Viime vuoden lopulla saavutettu kymppitanssin suomenmestaruus on hyvä alku. Palkintopallilla kyynelehti ensin Jaakko, sitten Saga.

”Paras kaverini totesi, ettei enää oikein osaa edes onnitella meitä, kun voitamme aina kaikki”, Saga sanoo hiljaa.

Nuoret istahtavat harjaamaan metalliharjoilla pitoa tanssikenkiensä haljasnahkapohjiin. He hörppäävät vettä ja venyttelevät. Keskustelevat askelkuvioista, rytmin ajoituksista, tekniikasta. Tanssii tähtien kanssa -kisasta tutut termit vilahtelevat arkisessa puheessa.

”Joskus tulee erimielisyyksiä”, Jaakko toteaa.

”Kerran soitimme valmentajalle Jyväskylään ja varmistimme, miten asia menee”, Saga sanoo.

Muuten yhteistyö on sopuisaa.

”Isona muutan Australiaan ja Saga ehkä Amerikkaan”, Jaakko virnistää pilke silmäkulmassaan.

Silloin 100 000 kilometriä vuodessa on pikkujuttu.

Vakiotanssien SM-kisat 16.2. 2013, Hamina