En lähtenyt mukaan kapinasavottaan

Tuskinpa kenellekään metsänomistajalle on puunostajien kartelli ja metsäyhtiöiden keskenään sopima savujako tullut minään kovin suurena yllätyksenä. Ennen savujakoakin on varmasti yhtä jos toistakin meistä sahattu joskus puukauppoja tehdessämme silmään.

Mutta vaikka kuinka kyrsisi ja vaikka tuntisi näissä puukaupoissa kuinka vääryyttä kärsineensä, niin onko sittenkään viisasta lähteä oikeusteitse korvauksia kohtelustaan hakemaan.

Nyt on kuitenkin yli tuhannen metsänomistajan sekä muutaman kymmenen kaupungin ja seurakunnan toimesta näin tehty – ja ei muuta kuin onnea ja menestystä vaan heidän yritykselleen. Itse en mukaan lähtenyt, vaikka omissa silmissänikin on savujaon aikaista sahanpurua aivan karvastella asti.

Miksi en sitten kapinasavottaan mukaan lähtenyt?

Ensiksikin sen vuoksi, että kaikista parhaiten tässä, luultavasti vuosikausia kestävässä oikeudenkäynnissä, tulevat pärjäämään asianajajat, tuomarit sekä muut neuvonantajat. Ja eivätköhän korvausvaatimuksia keränneet ja niitä eteen päin vievät miehetkin pidä rahallisesti hyvin puolensa. Pahimmassa tapauksessa käydä niin, että hyvä jos mahdolliset korvaukset kattavat edes oikeudenkäynnistä aiheutuvat kulut.

Ja toiseksi, kartellikorvauksia vaativat ja vaatimaan yllyttäneet ampuvat vain omaan ja myös meidän muidenkin metsänomistajien nilkkaan. Syytteessä olevat yhtiöt maksattavat kyllä mahdolliset oikeudessa niille määrättävät korvaukset ja myös muut kyseisestä prosessista aiheutuneet kulunsakin meillä metsänomistajilla korkojen kera takaisin.

Ei nimittäin tarvita mitään muuta, kuin että firmojen johtajat pistäytyvät vain konjakkikahvilla jossakin Helsingin kuppilassa, niin kantohinnat tipahtavat kyllä sen jälkeen alas päin niin paljon kuin mitä korvausten ja muiden kulujen takaisin saamiseksi on tarpeen. Eikä kukaan pääse heitä tämän takia kartellista tai savujaosta syyttämään, vaikka olisi hieman palaneen käryä haistavinaankin.