Hallituksen sopeutuksen ongelmina kiire ja finanssipolitiikan linjaukset

Hallitus kehysriihen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa 15.4. Vasemmalta maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah, valtiovarainministeri Riikka Purra, pääministeri Petteri Orpo ja opetusministeri Anna-Maja Henriksson. Kuva: Lauri Heikkinen, valtioneuvoston kanslia

Hallitus päätti kehysriihessä merkittävästä julkisen talouden sopeutuksesta. Vaikka osa aiemmista toimista esimerkiksi sote-menojen suhteen ei tule toteutumaan, on lähes seitsemän miljardin euron sopeutus poikkeuksellisen suuri.

Julkisen talouden tilanne on vaikea ja sopeutusta tarvitaan, jotta estetään velan liiallinen kasvu. Hallitus teki oikein valitessaan sekä veronkorotukset että menoleikkaukset. Ilman uusia verotuspäätöksiä veropohja rapautuisi erityisesti liikenteen sähköistymisen seurauksena. Arvonlisäveron korotus on yksi kasvulle vähiten haitallisista veronkiristyksistä.

Menoleikkaukset ovat välttämättömiä, vaikka uudessa kehyspäätöksessä niiden määrä on jonkin verran ylimitoitettua. Ongelmaa pahentaa pyrkimys toteuttaa säästöt nopeasti, jolloin esimerkiksi julkisen hallinnon säästöjä on hyvin vaikea kohdentaa mielekkäästi.

Sote-säästöissä ongelmana puolestaan on, että hyvinvointialueiden alijäämät ovat niin suuret ja epätasaisesti jakautuneet, että säästötavoitteiden toteutuminen kestävällä tavalla on epätodennäköistä.

Tilannetta pahentaa hallituksen päätös vähentää hyvinvointialueiden rahoitusta sillä summalla, joka tulee tehtävien ja velvoitteiden karsimisen tuomista laskennallisista säästöistä. Lopputuloksena lienee suuret säästöt perusterveydenhoitoon, mikä jatkossa kasvattaa erikoissairaanhoidon menoja.

Vakavin ja kauaskantoisin ongelma hallituksen kehysratkaisussa on siihen sisältyvä finanssipolitiikan mitoituksen periaatelinjaus. Väliaikaisia sotilasmenoja käsitellään alijäämälaskelmassa samalla tavalla kuin pysyviä rakenteellisia alijäämälähteitä kuten sote-menoja.

Alijäämälaskelmaan tulevat mukaan tulevina vuosina hävittäjähankinnat ja Ukrainan aseapu. Hävittäjämenot lisäävät alijäämää tämän vuosikymmenen ajan keskimäärin reilulla 1,5 miljardilla eurolla, mutta poistuvat sen jälkeen.

Ukrainan aseavun osalta alijäämää kasvattavat jo toimitettujen aseiden korvaushankinnat sekä mahdollisesti uudet suuretkin asetoimitukset. Ukrainan tuki on silti väliaikainen menolisäys, eikä sen kattaminen menoja leikkaamalla ole talouspoliittisesti perusteltua vaan voi pahimmillaan johtaa Ukrainan yhtenäisen tuen rapautumiseen. Edes EU-sääntöihin vetoaminen ei perustele tätä hallituksen ratkaisua, koska on vaikea nähdä yhdenkään EU-maan ajautuvan alijäämämenettelyyn Ukrainan tukemisen takia.

Kun alijäämää syventävät rakenteellisten tekijöiden lisäksi väliaikaiset mutta välttämättömät sotilasmenot, julkinen talous on merkittävästä sopeutuksesta huolimatta selvästi alijäämäinen hyvässäkin suhdannetilanteessa.

EU-sääntelystä tulevan kolmen prosentin alijäämäsäännön tiukka tulkinta voikin johtaa siihen, että finanssipolitiikkaa kiristetään tulevissa taantumissa sitä enemmän, mitä huonommin taloudessa menee. Vaikka päätösperäistä talouden elvytystä tarvitaan vain harvoissa taantumissa, finanssipolitiikan systemaattinen kiristäminen taantumissa pitkittää niitä ja lisää lopulta velkaantumista.

Joka tapauksessa pitää huomata, että pahenevaa alijäämäongelmaa on lähes mahdoton ratkaista pitkällä aikavälillä ilman nykyistä nopeampaa talouskasvua.

On tärkeää, että hallitus toteuttaa tutkimus- ja kehityspanostusten (t&k) kasvun parlamentaarisesti sovitussa laajuudessa. Toinen tärkeä kasvutekijä taloudessa on tuotannon vihreä siirtymä, jossa Suomella on monin osin suhteellinen etu yhteiskuntarakenteensa, luonnonolosuhteidensa ja koulutustasonsa ansiosta.

Valitettavasti vihreän siirtymän investoinneissa julkiset tuet ovat nousseet merkittäväksi yritysten päätöksiin vaikuttavaksi tekijäksi. Tämä asettaa julkisen talouden alijäämien kanssa ongelmissa olevan Suomen hyvin vaikeaan tilanteeseen.

Kehysriihessä hallitus linjasi uuden verokannustimen, jossa yritys saa kriteerit täyttävästä investoinnin arvosta 20 prosenttia verohyvitystä, enimmillään 150 miljoonaa. Kun tukikilpailuun nyt lähdetään mukaan, verotuki lienee kuitenkin pienempi paha kuin suorat tuet.

Ongelmaksi saattaa kuitenkin tulla tukikelpoisten investointien nopea aikataulu, jonka seurauksena merkittävä osa verokannustimista voi kohdistua hankkeille, jotka olivat jo muutenkin toteutumassa.

Markus Lahtinen

toimitusjohtaja, kauppatieteiden tohtori

Pellervon taloustutkimus PTT