Teatteri kuin toinen koti

Ai näin vai? Laura Kivimäki ohjauksessa Iida Ilvesniemi, Jesse Rintamäki, Oskari Panula, Joona Ilvesniemi, Iris Heino, Aliina Berg ja Iina Rintamäki. 

Tiina Rintamäki odottaa hahmonsa vuoroa astella lavalle. 

Joona Ilvesniemi koukuttui näyttelemiseen porukan takia. 

Maarit Moilanen sanoo, että näytteleminen tuo itsevarmuutta elämään. 

Teatterikappale ei synny itsestään. Laji sitoo, sillä harjoituksista ei oikein voi olla pois. Lavasteet ja puvustus muokkaavat näyttelijöiden mieliä tarinan tunnelmaan jo treenivaiheessa. 

Sade piiskaa auton ikkunoita. On mustaakin mustempaa, eikä maaseudulla ole katuvalaistustakaan halkomassa läpitunkevaa pimeyttä.

Mutta Mäenpään kylätalon ikkunat loimottavat toiveikasta valoa sysipimeään talviseen arki-iltaan. Ikkunasta näkyy, että valo ei ole vain haurasta kajoa – pokien keskelle piirtyvä näkymä on häikäisevä. Se on silkkaa riemua.

Maaseudun harrastajateatterit on totuttu näkemään kesäajan hupina. Paljon tapahtuu kuitenkin myös kaamosaikaan. Kauhavan Mäenpään kyläseuran teatteriryhmä harjoittelee uuden näytelmänsä tammikuun ensi-iltaa varten. Harjoituksia on käyty siis koko pitkä syksy.

”Mäenpään kyläseuralla työskentely on aina yhtä ihanaa”, vuodesta 2011 seuran näytelmiä ohjannut harrastajateatteriohjaaja Laura Kivimäki sanoo.

”Täällä on innokas, tiivis porukka ja uskollinen yleisö. Joka kevät näytelmää käy katsomassa yli tuhat ihmistä. Se on todella paljon tämänkokoisessa paikassa.”

Tällä kertaa näytelmäksi on valikoitunut Heikki Luoman kirjoittama farssi Ei meidän äiti. Siinä kuusikymppinen leski jää työttömäksi ja saa uuden kosijan. Aikuiset lapset ovat tästä kaikesta hämmentyneitä, mutta eivät epäröi puuttua äitinsä asioihin.

Maarit Moilanen ja Ismo Ilvesniemi ovat näytelmän pääparin rooleissa. Moilanen on ollut Mäenpään teatteriporukassa vuodesta 1994, Ilvesniemi jo alkaen 1970.

”Tästä on tullut intohimo”, Maarit Moilanen kuvailee. ”Aina on hauskaa, arki unohtuu”, Ismo Ilvesniemi jatkaa.

Teatterin harrastajat ovatkin Mäenpäässä usein samoja vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Joku on kerran rekrytoitu kuiskaajaksi tai lavastajaksi,

ja onkin seuraavalla kerralla näyttämöllä. Tunnelma ja ennen kaikkea porukka imaisee mukaansa.

”Jollain lailla tämä touhu on kuin terapiaa. Ja näytteleminen, siitä on apua muussakin elämässä. Rimakauhua ei ole, kun on lavallekin muiden silmien alle uskaltautunut”, Maarit Moilanen kuvaa.

Kun aikuiset harjoittelevat näyttämöllä, on kylätalon jokainen muukin sopukka täynnä kuhinaa.

Ensimmäistä kertaa koossa oleva nuorten teatteriryhmä on harjoitellut iltapäivällä ennen aikuisten porukkaa. Se ei malta lähteä kotiin, vaikka treenit ovat ohi. Nuoret puhelevat, nauraa rätkättävät ja räpläävät puhelimiaan.

”On ihanaa, että he jaksavat jäädä tähän pyörimään”, aikuisten seurue vakuuttaa. Vähän väliä näyttämöltä tai ohjaajan suusta kuitenkin kajahtaa käsky HILJEMPAA, kun nuoriso pulisee kovaäänisesti.

”Ei se oikeasti haittaa”, ohjaaja Laura Kivimäki sanoo. ”Mikä voisi olla parempi nuorisotila kuin tämä yhteinen, jossa eri-ikäiset viihtyvät samassa paikassa?”

”Nuoriso! Nyt seinän taa metelöimästä siitä!”, joku kailottaa.

Iina Rintamäki, Aliina Berg, Iris Heino, Jesse Rintamäki, Joona Ilvesniemi ja Oskari Panula ovat 11–14-vuotiaita teatterin noviiseja.

”Me harjoittelemme näytelmää, jossa on paljon tanssia. Pojat eivät kovin hyvin osaa, mutta onneksi se kuuluu heidän rooliinsa”, Iris Heino sanoo ja saa pojat nyökyttelemään.

”Teatterissa parasta on, kun saa naurattaa muita”, Joona Ilvesniemi ennakoi tulevan näytelmän vaikutusta.

Ryhmä jää miettimään, voisiko se asettaa puolituntisen näytelmänsä ajaksi kännykkäkiellon, ettei kukaan vuoda esitystä Snapchat-videopalveluun. Muutoin esiintyminen ei pelota.

”Videota en silti nettiin halua”, Oskari Panula päättää.

Vuorosanat eivät ole ihan vielä tarttuneet päähän. Maarit Moilasen hahmo, Maija, sekoilee sanoissaan. Hän on näyttämöllä roolivävynsä Sulevin (Tapio Palttala) ja -tyttärensä Miitan (Tiina Rintamäki) kanssa, jotka ovat juuri ehdottaneet Maijalle kotitalon myymistä.

Näytelmän muu väki istuu katsomossa ja käkättää Maaritin/Maijan takeltelulle. Vahingonilo on kuitenkin hyväntahtoista. Iloinen, toverillinen kuittailu ja kiusoittelu ovat osa ryhmän dynamiikkaa. Tauoton leukailu hitsaa seurueen yhteen.

Kaikkien kasvot loistavat, sen näkee jokainen. Teatteriharrastus sitoo koko pitkäksi syksyksi, usein useana iltana viikossa.

”Sen takia harjoituksissa pitää olla hauskaa. Ja meillä on”, ohjaaja Laura Kivimäki sanoo.

Marita Jussilan hahmo, yliampuva iltapäivälehden toimittaja, koikkelehtii lavalle. Seppo Väkeväisen roolina on olla itseriittoinen kulttuuri-ihminen. Hahmot tehdään hieman yli, kuten farssiin kuuluu. Kaikkia naurattaa.

”Hävettää katsoa muiden suorituksia”, Ismo Ilvesniemi sanoo vakavalla naamalla. Miehen silmissä tuikkii.

Kahvituokion jälkeen seurue jatkaa näytelmän läpimenoa. Ohjaaja huutelee kommentteja, näyttelijät sekoilevat sanoissaan, nuoriso elämöi.

Tunnelmallinen on sana, joka ei anna oikeutta Mäenpään kylätalon salissa leijuvaan henkeen. On vaikea siirtyä eteiseen, pukea ulkovaatteet ja astua hyytävään mustuuteen.

Jotain kylätalolta kuitenkin tarttuu mukaan. Poskilihaksia särkee. Kestohymy ei sula vielä pitkään aikaan.

Ei meidän äiti -näytelmän ensi-ilta 21.1.2017 Mäenpään kylätalolla Kauhavalla. Näytelmän on kirjoittanut Heikki Luoma, ohjaaja Laura Kivimäki.