Jätevesiasetuksen lykkääminen ei ole ongelmatonta
Jätevesiasetuksen toteuttamisaikaa on jo jatkettu vuoden 2013 sijasta muutamalla vuodella eteenpäin. Nyt on mietitty uutta aikalisää, jotta kansa ehtisi laittaa jätevesiasiat kuntoon.
Mielestäni pelkällä aikalisällä ongelma siirtyy, mutta ongelma ei poistu. Jätevesiasetuksen siirtäminen lykkää vain ongelman tulevaisuuteen.
Tarvitaan muita keinoja. Aikalisä ei riitä. Epäonnistuneelta ja keskeneräiseltä tuntuvan asetuksen kumoaminen rohkeasti olisi mielestäni tervetulleempi ja järkevämpi vaihtoehto.
Lait ja asetukset ovat tehty noudattamista varten. Kuitenkin näyttää hyvin selkeästi siltä, että monet eivät tunnu olevan valmiita muuttamaan jätevesisysteemejään. Monet perustelevat asiaa sillä, että ovat rakentaneet systeeminsä rakennusaikana vallitsevien ohjeiden mukaan.
On tullut esille ehdotus, että jätevesiuudistus astuisi voimaan vain kiinteistöillä, joilla muutenkin tehdään rakennuslupaa vaativia korjauksia.
Ehdotus ei ole ongelmaton. Se nostaa esille lisäkysymyksiä.
Lisäisikö tällainen ratkaisu ilman rakennuslupaa tapahtuvaa rakentamista ja remontoimista? Onhan mahdollista, että tärkeää rakentamista ja remontointia asukas joutuisi lykkäämään, jos se aina vaatisi kalliiden jätevesilaitteiden hankkimisen. Rakentamisessa on rahalla merkitystä investointeihin. Jätevesilaitteiden hinnalla voi ostaa monta lautaa ja naulaa remonttiin.
Erään arvion mukaan reilusti yli 200 000 vakituisessa asunnossa tai vapaa-ajanasunnossa on vielä laittamatta sopivat jätevesijärjestelmät. Ellei muutosta tapahdu, edessä näyttäisi olevan järjestelmien kauppiaiden ja lobbareiden kulta-aikaa markkinoida tuotteitaan.
Ihmetellään kovasti myös sitä, että ellei vesistöjä ole lähelläkään, kuinka jätevedet voisivat vesistöjä pilata.
Kuinka jätevesiasetusta edes valvottaisiin? Kuinka usein ja kenen toimesta tarkastus tehtäisiin? Millaisia sanktioita tulisi heille, jotka eivät asetusta noudattaisi? Nähtävästi kunta voisi määrätä uhkasakkoa.
Mikäli olet ennen 9.3.1943 syntynyt vakiasukas, saat nykyisellään vapautuksen jätevesien käsittelystä. Entä jos samassa taloudessa asuu nuorempia? Tulisiko kiinteistön omistajavaihdoksen yhteydessä uuden asukkaan heti aloittaa muutostyöt?
On selvää, että likakaivon vesi ei saa sekoittua juotavaan veteen. Vesistöjä ei myöskään tule turhaan kuormittaa eikä pilata. Mutta jätevesiasetuksen suhteen on järkeistäminen paikallaan.
Jätevesiasetuksen kumoaminen on mielestäni lykkäystä parempi vaihtoehto.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
