
Isännän oma traktori
Tuukalla on oma traktori. Pieni, punainen ja vähän humoristisesti tuunattu vanha Massey Ferguson, joka ostettiin muutama vuosi takaperin vain, koska se näytti niin sympaattiselta.
Nyt sillä tehdään pieniä töitä meidän tontilla. Sen käyttäminen (lue = korjaaminen) ei ole millään tavalla helppoa. Niinpä tuo pieni traktori alkaa olla yhtä tuttu naapurikylän Matille kun Tuukalle, sen verran usein Matti on käynyt auttelemassa sen pikkuvikojen kanssa.
Silti joka kerta Tuukka oppii siitä jotain uutta. Nyt useimmin pelkkä puhelinsoitto enää riittää ja isännän ylpeys asiantuntijuuden kasvamisesta näkyy naapuriin saakka.
Meille tuli uusi kaveri auttamaan aitojen jokavuotisessa kunnostuksessa ja satuin kuulemaan kuinka huolettomaan, sellaiseen ”mainittakoon nyt vielä ohimennen” -sävyyn Tuukka neuvoi traktorin erilaisia käynnistyskikkoja.
”Sitten jos mikään muu ei auta, aina voit ottaa täältä lokerosta puukon ja lyödä sillä nämä piuhat yhteen.”
Apupoika oli tosi vaikuttunut. Hyvin samaan tapaan kuin Tuukka edellisenä päivänä, kun Matti oli käynyt taas neuvomassa traktorin kanssa. Tieto on valtaa.
Isoin juttu meidän pihassa tänä keväänä on ollut vastahankitut trukkipiikit, sellaiset, mitkä saa tuollaisen pikkutraktorin perään kolmipistekiinnityksellä.
Jos minä jotain olen oikeasta maalaisuudesta oppinut, niin sen, että mitään ei kanneta pitkiä matkoja paikasta toiseen käsin, saatikka kottikärryllä tai muulla turhakkeella, ne on kaupunkilaisten mökkiläisten hommia ne.
Täällä kaikki viedään koneella. Vaikka matkaa ei olisi paljoa ja jonkun vierestä katsojan mielestä olisi nopeampaa nostaa ne tiilet syliin ja viedä ne pinoon siihen kulman taakse mihin ne halutaan siirtää. Niin silti ei kanneta sylissä.
Oikeaoppisesti tuodaan paikalle eurolava, nostellaan tiilet siihen, sitten hypätään traktoriin ja siirretään tiilet trukkipiikeillä oikeaan paikkaan. Kehittyneemmät yksilöt toki ovat jo aikanaan kasanneet tiilet eurolavan päälle, joten ensimmäinen työvaihe jää kokonaan pois.
Ja kyllä, kaikilla maalaisilla on paljon tavaraa eurolavoilla ja niitä sitten siirrellään paikasta toiseen hieman kömpelön isoilla traktoreilla.
Kun ensimmäinen eurolavalähetys näiden trukkipiikkien saapumisen jälkeen tuli pihaan, Tuukka melkein juoksi siirtämään tätä aidantolppakuormaa ”parempaan paikkaan”.
Meidän pikkutraktorimme on pienuudestaan huolimatta yllättävänkin kömpelö, joten meininki oli oikea. Toki kömpelyyttä lisää hieman myös se, että tuollaisen vanhan traktorin trukkipiikit ovat siellä takana, mutta liikkuuhan se peruuttamallakin.
Nyt meidänkin pihallamme siis siirrellään kaikenlaista eurolavojen päällä paikasta toiseen. Ja ihan aidosti, niistä tikuista siellä traktorin perässä on oikeasti hyötyä.
Nyt Tuukka pystyy itse siirtämään hevosten kuivikekuormat ja jopa pyöröpaalit tarvittaviin paikkoihin. Ja mikä parasta, hän tekee sen mielellään.
Traktorikin on toiminut, koska isäntä on peruskoulutettu sen kanssa huolellisesti. Eli jos ei muuten starttaa, niin aina voi iskeä ne kaksi johtoa puukolla yhteen.
Olga perheineen asuu maatilalla Iitissä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


