Telia Towers Finland vastaa: Tukiasemamastojen sijoituksissa noudatetaan lakeja ‒ maston kaataminen tai vahingoittaminen siirtäisi käsittelyn rikoslain puolelle
Operaattorin pitää huolehtia verkkojen toiminnasta. Tukiasemamastojen sijoituksissa noudatetaan lakeja.
Operaattorit velvoitetaan lailla huolehtimaan tietoliikenneverkkojen toiminnasta, ja kun mastot ovat Suomessa yhteiskäytössä, aiheuttaisi tukiasemien poistuminen monesti aukon useamman tai kaikkien operaattoreiden kuuluvuuteen. Kuva: Jussi PartanenMT kirjoitti (2.5.) Telian Porvoossa sijaitsevasta telemastosta, jolle maanomistaja on hakenut häätöä. Jutussa kerrottiin käynnissä olevasta sijoitussuunnitelman vahvistamismenettelystä ja siitä, että sähköisen viestinnän palveluita koskevan lain perusteella operaattori voi sijoittaa maston, vaikka maanomistajan kanssa ei päästäisi maanvuokra-asiasta sopuun.
Prosessi etenee juuri näin. Operaattorit velvoitetaan lailla huolehtimaan tietoliikenneverkkojen toiminnasta, ja kun mastot ovat Suomessa yhteiskäytössä, aiheuttaisi tukiasemien poistuminen monesti aukon useamman tai kaikkien operaattoreiden kuuluvuuteen. Pahimmillaan jopa hätänumeroon soittaminen estyisi.
Muutama tieto jutussa kaipaa kuitenkin tarkennusta.
Olemme johdonmukaisesti kertoneet hakevamme sijoittamissuunnitelman vahvistamista ja tiedottaneet siitä myös maanomistajalle. Olemme korostaneet, että emme anna maanvuokralain 76 § mukaista tarkkaa purkuaikataulua mastolle, koska sijoittamissuunnitelma-asia saattaa vaikuttaa asiaan.
Toisin kuin jutussa esiintyvä Kari Ljungberg kertoo, sijoittamissuunnitelman vahvistamismenettelyssä ei ole kyse pakko-otosta tai pakkolunastuksesta, eikä menettelyä ole säädetty vain uusia mastoja varten. Hallituksen esityksen perusteluissa viitataan nimenomaan ongelmatilanteisiin, joissa ”radiomastojen tai matkaviestintukiasemapaikkojen vuokrasopimukset ovat päättymässä ja jos maan tai rakennuksen omistaja ei ole halukas uusimaan vuokrasopimusta.” (HE 221/2013 vp, s. 54-55.)
Menettely on säädetty turvaamaan puhe- ja tietoliikennepalveluiden saatavuutta kansalaisille niiden yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi. Menettely ei siis ole ristiriidassa perustus- tai muidenkaan lakien kanssa.
Jutussa esille tuotu maston kaataminen tai vahingoittaminen siirtäisi käsittelyn rikoslain puolelle.
Toivomme tietenkin, että parikymmentä vuotta aluetta palvelleen tukiasemamaston tilanne selviää nopeasti ja asia voidaan ratkaista hyvässä järjestyksessä, alueen asukkaita ja heidän viestintätarpeitaan parhaiten palvelevalla tavalla.
Tuomo Kokkila
Toimitusjohtaja
Telia Towers Finland Oy
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




