Ikäihmisten yksinäisyys

Sanotaan, että mitä lähemmäksi jokin asia ihmistä tulee, sitä paremmin hän sen myös ymmärtää. Niin on myös vanhenemisen kanssa, jota monikaan ei nuorena tule ajatelleeksi.

Suomessa on noin 1,2 miljoonaa yksineläjää. Neljä kymmenestä 75 vuotta täyttäneestä suomalaisesta kärsii yksinäisyydestä, jatkuvasti tai toisinaan.

Nuoruuden ihannointi suorastaan käy päälle ja kaikkialla. Väärin ja surullista tässä on, että vastapainoisesti ikäihmiset unohdetaan.

Olemmeko myyneet kauniin käsityksen siitä, että ikä­ihmisiä olisi syytä kunnioittaa? Heitä ei välttämättä arvosteta nuorempien keskuudessa. Nuoremmat eivät ymmärrä tai ajattele vähääkään sitä, että vanhuus on jokaisella heilläkin väistämättä edessään.

Omaishoidon tila maassamme on melko rähmällään. Se toimii jossain, toisaalla taas ei. Parasta olisi, jos toiminta saataisiin Kelan tehtäväkenttään. Tulevaisuuden painopiste olisi asetettava selkeästi kotona asuvien ikäihmisten tukemiseen, mikä melkein poikkeuksetta on myös ikäihmisen oma tahto.

Valtiovallan olisi satsattava ikäihmisten hyvinvointiin, heihin, jotka tämän yhteiskunnan ovat meille rakentaneet.

Hyvinvointivaltio Suomi näin jatkaen on karkaamassa käsistä.

Palveluja halutaan yksityistää ja ulkoistaa, koskien myös vanhuspalvelua. Palvelu­kodeista on tullut bisnestä firmoille. Yksityinen bisnes ei takaa ikäihmisille tarvittavaa huolenpitoa ja riittävästi aikaa. Tavoitteena kun etusijalle on asetettu ahneus ja nopea rahastus.

Yksikään palvelurakentaja ei tule kuntaan rakentamaan kunnan edun takia, vaan oman edun takia. Ihmisen luonteeseen kun väistämättä kuuluu toisten hyväksikäyttö.