Metsien sienet pelastavat kirjanpainajilta
Puut saavat ison osan vedestä ja ravinteistaan sienten avulla. Ne liuottavat maaperän kivi- ja humusaineksesta ravinteita, jotka siirtyvät puiden hienojuuriin. Sienirihmasto on kietoutunut hienojuurten pinnalle valkeaksi matoksi. Tämä on metsän ja monen muun maaperän perusbiologiaa. Ilman voimakasta sienikasvustoa on kasvu heikkoa tai puu peräti kuolee nälkään tai janoon.
Sienet tarvitsevat kasvualustakseen maaperän humusta, karikekerrosta ja siitä muodostunutta pysyvää humusta. Mitä enemmän sitä on, sen paremmin sienet voivat ja sitä paremmin ne kykenevät liuottamaan ravinteita ja vettä puille.
Nyt korjataan kaikkialta pienpuusto ja muu risukko pois. Se tietää, että metsän tuleva kasvukyky heikkenee. Lähes hakkuukypsä tukkipuusto ei järeydy, vaan kasvu pysähtyy. Puutokset tulevat ilmi kuivina kausina, kuten viime kesänä. Samalla puuston terveys heikkenee. Silloin iskevät kirjanpainajat, sillä puiden omat puolustusmekanismit ovat heikentyneet.
Kun ei ole riittävästi vettä, ei tapahdu latvuksessa riittävästi yhteyttämistä. Yhteyttämistuotteet virtaavat jälsikerroksessa alaspäin ja muodostavat uutta puusolukkoa. Hyvinvoivassa puussa se on tervettä, ja siten puu pystyy torjumaan kaikkea kasvua uhkaavaa biologista elämää.
Tulisi tehdä kaikkia toimenpiteitä, joilla parannetaan sienten kasvuedellytyksiä. Annetaan kasvaa risukkoa isojen puiden alla, annetaan valoa näille risukoille. Risukosta ja heinikosta muodostuu uutta humusta, sienten ravintoa.
Puutosoireita voitaisiin poistaa antamalla metsälle orgaanisia aineita, lannoitteita tai maanparannusaineita. Ne parantaisivat sienten kasvua, mutta orgaaniset lannoitteet ovat kiellettyjä. Ei saa edes levittää puiden jalostuksessa syntynyttä nollakuitua, hienoksi jauhautunutta puuta takaisin metsään.
Metsälannoituksessa sallitaan ainoastaan kemiallisia ja tuhkalannoitteita. Voimakkaat kemikaalit tai voimakas emäksisyys on sienille hyvin tuhoisaa.
Kuka huolehtisi metsän tärkeimmistä kasvutekijöistä?
Reino Mantsinen
Pälkäne
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
