Joku on aina mukavuusalueen ytimessä – itse elän enemmän reunalla

Mielipide|Ihmissuhteet

19.8.202305:00

Kolumni

Veera Ahlgrén

Tiedän, että on paljon ihmisiä, joilla on vaikeuksia poistua mukavuusalueeltaan. Onnittelut heille. Minulla on vaikeuksia pysytellä siellä.

Mukavuusalueelta poistuminen tuo aina mukanaan stressiä, oli se sitten hyvänlaatuista jännitystä tai pahanlaatuista kauhun tunnetta. Yleensä se on jotain siltä väliltä.

Keho ei erittele stressin laatua, vaan väsyy aina kannateltuaan minua läpi jännittävien tilanteiden. Jännittävän tilanteen jälkeen päätän, etten enää ikinä lähde mihinkään uuteen ja outoon. Pysyn kotona, teen sitä mitä osaan ja lepään siinä seesteisessä olotilassa, jonka tuttuus ihmiselle tuo.

Sitten joku ehdottaa jotain. Aika usein se on minun oma pääni. Sille pitäisi ehkä tehdä jotain. Joku siis ehdottaa jotain, ja minun on pakko suostua, koska homma vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Niin kuin tämäkin kolumnistin pesti vaikutti mielenkiintoiselta, kietoakseen minut sitten jäytävään kauhuntunteeseen, kun tajusin kenen saappaisiin olen astumassa ja ketkä kaikki muut Kantriin kolumneja kirjoittavat.

Stressitasoni oheista kolumnistikuvaa otettaessa oli sellainen, että ihmettelen, ettei minulle puhjennut vuotavaa mahahaavaa. Peitän sen mielestäni hyvin.

Inhoan kuvattavana olemista. Kolumnistikuvien ottamisen jälkeen menin tilaisuuteen, jossa minua pyydettiin heti ovella lähettämään pieni videotervehdys kustantamon someseuraajille. Vielä pahempaa kuin still-kuvat. Onneksi tarjolla oli alkoholia.

Hassua kyllä, jos jotain viime kesästä muistan, niin muistan tuon matkani epämukavuusalueelle, ja muistan sen tosi hauskana reissuna. Koska onhan kaikki jännä aina kivaa. Ja kyllähän stressinsieto mahdollistaa mukavuusalueen laajenemisen, mikä taas jatkossa ehkä vähentää stressaamista.

Mukavuusalue lienee nimeltään mukavuusalue, koska siellä on mukavaa. Toiset haluavat vain käväistä siellä, osa jäädä asumaan.

Tiedän ihmisiä, joiden mukavuusalue on päässyt noin pennin kolikon kokoiseksi. Ajattelen, että ehkä se mukavuus tiivistyy siihen pienelle alueelle niin, että siellä on sitten ihan supermukavaa.

Ehkä nämä supermukavuusalueen ihmiset taas miettivät, että miksi minun pitää elää koko ajan jossain reunalla ja kyllä, joskus ihmettelen sitä itsekin.

Ihmiset saavat useimmiten itse valita minkä verran itseään eri tilanteissa haastavat. Se on hyvä.

Mutta tässä päivän ajatus: Päätätkö sinä eläimesi puolesta? Heijastuuko sinun oma temperamenttisi siihen, minkä verran esimerkiksi koirasi tai hevosesi joutuu sietämään epämukavuutta, ja minkä kokoiseksi sen mukavuusalue tässä maailmassa muodostuu?

Jos eläinystävää jännittää, rohkaisetko sitä eteenpäin, vai annatko sen perääntyä, koska koet itsekin epämukavuutta? Vai pakotatko sen tekemään asioita siksi, ettet anna itsellesikään armoa pelottavissa tilanteissa?

Minulla on hevonen, joka on kirjaimellisesti paennut sekä omaa varjoaan että pieruaan. Tämän kanssa olemme tarkoituksella venytelleet sen sietokyvyn rajoja, ja varsin onnistuneesti. Turvallisuussyistä. Iso hevonen ei mahdu pennin kokoiselle mukavuusalueelle. Muut pitäköön vapaasti omansa.

Kirjoittaja on Ylöjärven Karhella ­asuva hevosalan yrittäjä ja kirjailija.