Sinappia hiuksissa

Kristiina hurmerinta

Downton Abbey oli tehnyt tehtävänsä. Ystäväni ei vain katsellut sarjaa, hän eli sitä kaikilla aisteillaan. Siellä elämä oli helppoa, siistiä, sujuvaa.

”Kiiltokuvaa? Mutta saavutettavissa”, tuumi ystäväni ja lähti taas kerran tavoittelemaan kartanojoulua.

Hän kääräisi hihat marraskuussa. Siivous. Leivonnaiset. Kaikki käsin. Itse.

Aattoaamuna koti oli paraatikunnossa. Ystäväni olemuksessa sekoittui yläkertaa ja alakertaa. Luxusta ja siivousrättejä.

Sitten vanhimman tyttären perhe kaarsi pihaan. Autosta nousi kuumeinen tytär. Vävy kiikutti rotukissat sisälle. Isä lähti käyttämään tytärtään terveyskeskuksessa. Samassa pihaan ajoi toinen tytär perheineen. Lapset olivat innoissaan. Kohta tulisi joulupukki.

Sitten soi puhelin.Vuokralaiset lähikaupungissa ilmoittivat, että lämmitys oli katkennut. Kello oli varttia vailla joulurauhanjulistus. Ystäväni mutisi katastrofista. Viimeksi tullut vävy säntäsi auttamaan vuokralaisiaan. Kissat majoitettiin saunan eteiseen.

Vauva ryömi innoissaan kohti kuusta. Isoveli hyräili joululauluja. Ystäväni keitti puuroa. Ihana rauha.

Terveyskeskuksessakävijät palasivat antibioottien kera. Päivä oli reippaasti yli puolen. Toinen vävy palasi juhlataloon päivän hämärtyessä.

Hetki hiljaista? Ei todellakaan, vaan draama jatkui kaikilla kaistoilla.

”Kuka avasi saunan oven?” kuului äkkiä parkaisu.

Ikkunasta perhe katseli, kuinka vävyt säntäsivät kissojen perässä.

”Miten tää voi aina olla tällänen hässäkkä?” ihmetteli kuumeinen tytär.

Mirrit oli pelastettu. Perhe huokasi helpotuksesta. Joku jopa hieman tirskahti. Vävy?

Aatto ei kuitenkaan huipentunut harmooniseen jouluateriaan, vaan jääkaapin särkyneeseen hyllyyn.

”Siinä kaapiessani lanttulaatikkoa ja rosollia matolta kirosin lempisarjani Downton Abbeyn. Se mitään semmosta ole. Se on verta, hikeä ja kyyneleitä”, tilitti ystäväni tavatessamme.

Tokihan hän olisi voinut välttää tahraantuneen juhlapuvun ja sinapilla viimeistellyn kampauksen, mutta silloin hänellä olisi pitänyt olla apunaan koko Downton Abbeyn palveluskunta.

Mrs Patmore olisi pitänyt huolen, että jokainen jouluherkku tulisi ajoissa valmiiksi. Käsin. Kotoisasti. Perinteisin reseptein.

Kamaripalvelijat olisivat viritelleet perheen vimpan päälle. Ei roskia. Ei epäjärjestystä. Missään.

Lapset olisi siistitty, puettu ja tuotu näytille. Ja vävyn vuokralaiset? He eivät olisi ikinä uskaltaneet soittaa kartanoon ongelmistaan.

Ystäväni sai joululahjaksi Downton Abbeyn ruokakirjan!

”Maistakaa nyt mrs Patmoren uuden vuoden erikoisuutta”, hän sanoi.

Mihin ystäväni raidoistaan? Näen hänet jo seuraavan marraskuun kynnyksellä. Peitset tanassa.