Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Väylät kuntoon koko maassa

    Juha Sipilä: Hallituksen ensimmäinen vuosi on ollut raskas.

    Teitä ja ratoja laitetaan nyt vauhdilla kuntoon koko maassa. Päätimme huhtikuussa kehysriihessä merkittävästä liikennepaketista, joka edistää teollisuutta, työllisyyttä ja asuntorakentamista eri puolille Suomea.

    Käynnistettävät infrahankkeet ovat Luumäki–Imatra, vt 4 Oulu–Kemi, vt 5 Mikkeli–Juva, vt 12 Lahden eteläinen ohikulkutie, Raide-Jokeri, Tampereen raitiotie sekä nopean ratayhteyden Helsinki–Turku jatkosuunnittelu. Hankkeet parantavat myös liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta. Esimerkiksi Luumäki–Imatra-ratahankkeella parannetaan metsäteollisuuden kuljetusten sujuvuutta.

    Biotalouden edistämistä vahvistettiin kehysriihessä myös Euroopan metsäinstituutin perusrahoituksen vahvistamisella. Sen päätoimipaikka toimii Joensuussa.

     

    Aiemmin talvella julkaisimme pitkän listan korjattavista liikenneväylistä eli niin sanotun korjausvelkapaketin. Muun muassa teihin ja ratoihin koko maassa satsataan kärkihankerahaa yhteensä 600 miljoonaa euroa vaalikauden aikana. Tällä satsauksella pystytään pysäyttämään korjausvelan kasvu – kääntämään se vähitellen laskuun. Työt alkavat tulevana kesänä.

    Liikenneasiat ovat nyt vahvasti esillä ja puhututtavat. Keskusta on jo kaksissa edellisissä vaaleissa esittänyt Valtion Infra Oy:n selvittämistä.

    Liikenne- ja viestintäministeriö selvittää nyt laajemmin, miten liikenneverkkoa voitaisiin kehittää ja rahoitusta uudistaa. Kyse on selvityksestä ja se on laaja. Selvitys tehdään erittäin huolellisesti ja valmista johtopäätöstä ei ole vielä olemassa. Toivonkin, että asiasta keskustellaan vilkkaasti. Nyt on avoimen keskustelun paikka.

     

    Toinen uudistus on niin sanottu liikennekaari. Tällä uudistuksella halutaan tukea uusien palvelumallien syntymistä ja vastata paremmin liikenteen käyttäjien tarpeisiin. Taksiliikenne on vain yksi osa tätä uudistusta, vaikka se on saanut suurimman huomion. Lausuntokierroksen jälkeen hallituksessa päätämme, minkälaisena viemme tätä uudistusta eteenpäin. Meidän on löydettävä sellaiset ratkaisut, jotka turvaavat myös joukkoliikenteen ja taksin kulkemisen ja saatavuuden koko Suomessa myös tulevaisuudessa - vain sellaiseen ratkaisuun olemme valmiita sitoutumaan.

     

    Pitkästä aikaa tässä maassa alkaa näkyä tekemisen meininkiä. Investoinnit ovat kokonaisuutena kasvussa. Vauhditamme kasvua ja työllisyyttä muun muassa kannustinloukkuja purkamalla, itsensä työllistämistä helpottamalla, kokeilujen käyttämistä työllisyyden parantamiseksi ja niin edespäin. Parhaillaan valmistelemme myös merkittävää yrittäjyysveropakettia. Siinä on tarkoituksena helpottaa sukupolvenvaihdoksia, muille kuin osakeyhtiöille otetaan käyttöön viiden prosentin yrittäjyysvähennys ja pienille yrityksille mahdollistetaan maksuperusteinen arvonlisäverotilitys ja niin edespäin.

    Talouskasvu on ehdoton edellytys paranevalle työllisyydelle. Paraneva työllisyys vähentää sosiaaliturvamenoja ja lisää verotuloja. Talouskasvun ja työllisyyden positiivinen kierre on välttämätöntä julkisen talouden tasapainottamiseksi. Pelkästään leikkaamalla se ei onnistu. Hallituksen tavoitteen mukaan velkaantuminen suhteessa BKT:hen taittuu vaalikauden loppuun mennessä.

     

    Hallituksen ensimmäinen vuosi on ollut raskas. Päätökset ovat olleet vaikeita ja leikkaukset tuntuvat sisuskaluissa asti. Hallitusohjelman mukaiset leikkauspäätökset on nyt tehty.

    Liian monta vuotta Suomessa elettiin päättämättömyys- ja velkaantumiskierteessä. Tästä syystä tämän hallituksen oli viimein tunnustettava tosiasiat ja ryhdyttävä töihin.