Sokeripalasiivooja
Kristiina hurmerinta
Seuraavana aamuna päätin muuttaa kaiken keittiössäni ja päivittää siivousfilosofiani.
Kristiina Hurme-
rinta on konneveteläinen teatterintekijä
lenko minä koskaan puhunut sulle niistä pesuaineista? kysäisi ystäväni sivumennen, lähes puolihuolimattomasti. Hän lurautti lisää kahvia kuppiini.
”Ai mistä pesuaineista?” kysäisin viattomana puraistessani palan suussasulavaa kaurakeksiä. Pöytä oli katettu koreaksi, kuten aina. Siinä oli sorttimenttiä niin, että omaatuntoani pisti. En koskaan kykenisi tähän kahvittelusektorilla.
Ja siitä se alkoi se rock and roll. Kohta oli pöydällä pesuaineita, jotka muuttaisivat kaiken.
”Koskaan eivät olisi kaakelieni välit pysyneet valkoisina, ellen olisi käyttänyt niihin tätä suihketta”, ystävä selitti.
”Hyvä tavaton! En tiennytkään, että niiden pitää olla valkoiset”, ajattelin kauhuissani.
Kurkistimme miten vessa tuli puhtaaksi. Astiat peseytyivät vaikka kylmällä vedellä kunhan vain lurautti joukkoon tätä pesuainetta.
”Aina alhaalta ylös”, viisasi ystävä pesujärjestystä.
Olin kunnioituksesta mykkänä. Tiedostin rajallisuuteni tällaisissa siivoustieteen sfääreissä.
”Ja tahrat. Vain tätä ja suitsait”, hän lisäsi ja kantoi pöytään uuden piirakan maisteltavaksi.
Nyt keittiön kaakelit olivat jo puhtaat, ja välit selvästi vaalenneet. Suihkutin vielä tulisten rytmien pyörteissä koko vessan uusilla pesuaineilla.
Asetin syötiksi siivoukselle argentiinalaista tangoa. Vaasassa olin aikoinaan luutunnut tehokkaasti nurkkiani juutalaisen klezmer-musiikin avulla, mutta ajan patina sielussa vaati jo järeämpiä aseita.
Katselin kaakeleitani. Gidon Kremer veteli viulustaan ensimmäisen asteen intohimoa. Miten harmailta laattojen välit näyttivätkään.
”Näihin tehoaa vain sokeripala”, oli eräs siivoojani selostanut liedellä olleista tahroista.
Luulin sitä vitsiksi, mutta hän nappasi sokerikosta palan Sirkkua ja kirjaimellisesti taikoi pinttyneen lian tiehensä.
”Ihmeellistä”, huudahdin.
”Mutta mitä se tekeekään hampaillemme?”
”Sano se”, tuumasi sokeripalasiivoojaani.
Serkkuni oli sitten lisännyt elintarvikelöylyä siivouksen aalloille.
”Bea pesee cociksella vessanpöntön. Tulee tosi puhdasta”, hän hehkutti.
Innostun usein ja herkästi. Mieheni ihmetellessä coca-cola-pulloa vessan harjan vieressä, vastasin viileästi: ”Japanilaiset kuule kiillottaa sillä autojensa kromiosatkin. Se on täydellistä.”
Olen aina toppuutellut siivousintoni nostattamista. Mielestäni riittää, että sisareni on syntynyt tiskirätti kädessä. Mutta kun Sirkka-ystäväni saapui luokseni ikkunanpesuaseistuksessaan, antauduin. Hänen pitkävarsivetimensä ja pistämätön etikkavetensä tekivät ihmeitä kuistillani. Katselin ihaillen hänen otteitaan. Pienellä opastuksella minäkin aloin saada hommaan tuntumaa.
”Täydellistä”, huudahdin ja poistin cociksen vessavarustuksesta.
”Mitä ihmettä sä teet tähän aikaan?” uteli unenpöpperöinen mieheni.
Tosiaan. Kello oli vasta kahdeksan. Raivasin hänen kahvikupilleen tilan pöydän päähän.
”Nämä todella puhdistaa. Ei menneet rahat hukkaan”, huokasin onnellisena.
”No, aamuilonsa kullakin”, tuumasi mies.
”Muuten, saanko luvan”, hän kumarsi.
Astor Piazzollan Le Grande Tango viimeisteli aamun aherruksen.
Kruunasimme ikkunanpesumme lasillisella mantelilikööriä. Radiossa lauloi Rauli Badding Somerjoki Ikkunaprinsessaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
