Vauhtia ja vaaraa

Eetu Karjalainen tankkaa energiaa erien välissä. Snowcross on fyysisesti erittäin raskas laji. 

Hurjat kaadot kuuluvat lajiin. Tästä selvittiin pelkällä säikähdyksellä. 

Isä Jouni Karjalainen toimii mekaanikkona kisojen aikana. 

Hypyt ovat snowcrossin suola. SM-sarjassa kolmantena kaasutteleva Eetu Karjalainen näyttää mallia. 

Pehmeä lumi pöllyää ja meteli on korvia huumaava, kun kuljettajat kiidättävät moottorikelkkojaan snowcross-radalla Alahärmän PowerParkissa.

Toppa-asuihin pukeutunut tuhatpäinen yleisö saa todistaa hurjia hyppyjä, tiukkoja ohituksia ja pari kaatumista.

Snowcross on yhteislähdöllä ajettava moottorikelkkakilpailu radalla, jossa on mutkia, hyppyreitä ja patikkoa.

Sotkamolainen Eetu Karjalainen, 21, kuuluu Suomen snowcross-huippuihin. Hän on ajanut kilpaa kymmenenvuotiaasta lähtien.

Pärinähommat alkoivat kiinnostaa Eetua jo taaperoiässä. Hän oppi ajamaan motocross-mopolla kaksivuotiaana.

”Eetu ajoi mopolla ennen kuin hän oppi ajamaan polkupyörää apupyörillä. Mopon jouset oli laskettava alimmilleen, että hänen jalkansa ylsivät maahan. Siitä lähtien on pojalla ollut veto päällä”, mekaanikkona toimiva isä Jouni Karjalainen myhäilee.

Karjalaisen perheessä harrastettiin moottorikelkkailua. Naapurin pojalla oli Lynxin lastenkelkka. Sillä Eetu muistaa ajaneensa ensimmäisen kerran neljävuotiaana.

”Sain ensimmäisen oman kelkan kuusivuotiaana. Opettelin ajamaan Vuokatissa mummolan maille tehdyllä kotiradalla. Harjoittelen edelleen samalla radalla”, Eetu Karjalainen sanoo.

Karjalaisella on kokemuksia niin Euroopan kuin Yhdysvaltojenkin snowcross-radoilta. Moni haave on jo toteutunut, mutta nuorukaisen urakehitys on vielä nousujohteinen.

Huipulle pääseminen edellyttää pitkäjänteistä työtä ja sitoutumista. Hauskasta harrastuksesta tulee totista urheilua, kun kilpaillaan mitaleista ja tallipaikoista.

”Vielä juniorivuosina kilpailuihin lähdettiin viettämään yhteistä laatuaikaa kavereiden ja perheiden kanssa. Pro-luokkaan siirtyessä ajamisesta tuli vakavampaa. Silti pääasia on se, että radalle lähdetään pitämään hauskaa.”

Vain ani harva suomalainen ajaa snowcrossia ammatikseen. Karjalaisen ajamisen kustantavat isä ja muutama sponsori.

”En voisi ajaa ilman perheen tukea”, kelkkailija tähdentää.

Karjalainen opiskelee Oulussa kone- ja tuotantotekniikan insinööriksi. Snowcross täyttää lähes kaiken vapaa-ajan. Ajaminen on fyysisesti vaativaa ja raskasta, joten se vaatii kovaa oheisharjoittelua.

”En kuitenkaan kadu, että lähdin leikkiin mukaan. Tämä on ollut hyvä nuoruus, koska olen saanut tehdä sitä mitä eniten haluan”, Karjalainen toteaa.

Huippuunsa viritetty snowcross-kelkka kiihtyy nollasta sataan noin kolmessa sekunnissa. Nopeus voi kohota nopeimmilla radoilla lähelle sataa kilometriä tunnissa ja hypyt voivat kohota kymmenen metrin korkeudelle.

Laji on vaarallinen, mutta vakavia onnettomuuksia sattuu harvoin.

Snowcrossarin on totuttava kolhuihin. Karjalaisen sairauslistalta löytyy useita luunmurtumia, ja takana on jokunen leikkaus.

”Lajia harrastavan pitää tiedostaa riskit. Pelkäämään ei voi ruveta, koska silloin ajamisesta ei tule mitään.”

Karjalaisen mukaan parasta lumicrossissa ovat hypyt ja kelkan kanssa sinuiksi pääseminen. Kun yhteinen sävel löytyy, ajaminen on sulavaa ja ilmalennoista voi nauttia.

Snowcrossissa on kilpailuluokkia myös lapsille, nuorille, naisille, veteraaneille ja harrastajille.

Jämsäläinen Tero Salminen, 35, päätti kokeilla tänä talvena, millaista on kilvanajo moottorikelkalla.

Hän ajoi elämänsä ensimmäisen snowcross-kilpailunsa tammikuussa Muuramen Riihivuoressa. Kokemus oli niin hieno, että Salminen saapui lähtöviivalle myös seuraavana viikonloppuna Alahärmässä.

”Olen ajanut koko ikäni kelkalla. Tiesin, että pystyn pitämään yllä jonkinlaista vauhtia, mutta snowcross-kilpailu oli todella raskas. Sijoituin ensimmäisessä erässä viidenneksi, mutta toinen oli jätettävä kesken, koska voimat loppuivat kesken”, Salminen kertoo.

Kuljettajien kirjo on harrastajaluokassa niin laaja, että jokainen löytää itselleen saman tasoisen kilpakumppanin. Nopeimmat nostetaan kauden päätteeksi vauhdikkaampaan Semi-Pro-luokkaan.

”Jos on jonkinlaista ajokokemusta ja kiinnostusta lajiin, kannattaa tulla koettamaan. Harrasteluokassa kilpaillaan tosissaan, mutta silti järki päässä. Ajajat osaavat arvostaa kanssakilpailijoitaan.”

Salminen laskee, että päivän kestäneelle kilpailureissulle tuli hintaa 200–300 euroa. Summa kostuu pääosin matkakuluista ja kertalisenssistä.

Kun huippukuljettajat ajavat tehdasviritteisillä crossikelkoilla, Salmisella on allaan lähes vakiomallin reittikelkka.

”Ei tätä saa ottaa liian tosissaan. Ihan fiilispohjalta tuolla radalla mennään”, mies summaa.