Joulukuusi on järjetön mutta pakollinen

Pian on joulu. Ensin siivotaan tupa toluntuoksuiseksi ja sitten sisälle kannetaan kuusi varisemaan neulasia. Usein mietin, montako pölypussia suomalaiset kuluttavat aatonaaton ja loppiaisen välissä.

Joulukuusen historia alkaa noin 1500-luvulta jonkun mielestä Saksasta, toinen sanoo, että Latviasta. Suomessa ensimmäisiä joulukuusia nähtiin 1800-luvulla säätyläiskodeissa ja sitten talonpoikaistuvissa 1870 -80-lukujen taitteessa, tietää vapaa tietosanakirja Wikipedia. Siellä kerrotaan myös, että nykyään sinkkutalouksista vain puolessa on kuusi, yli nelihenkisistä perheistä reilu 80 prosenttia laittaa joulupuun. Pääkaupunkiseudulla kerättiin viime joulun jälkeen 55 000 joulukuusta haketettavaksi.

Jos oikein miettii, eihän joulukuusissa ole mitään järkeä. Hirveästi menee rahaa hukkaan kun ei anneta kuusitukkien järeytyä. Moni saa allergiaoireita, kun sisällä on pala luontoa. Ja entäpä sitten pienet lapset ja lemmikkieläimet. Meidänkin perheessämme isoveli kippasi kuusen juuri ryömimään oppineen pikkuveikan niskaan. Kerran kuusen kaatoi mummu. Odotan mielenkiinnolla, mitä tänä jouluna tapahtuu, kun perheemme uusin tulokas, villiäkin villimpi pohjanpystykorvapentu Hilla, pääsee vauhtiin. Toisaalta, jos kuusen latvaan laittaisikin teerikaaveen, olisipa näppärä kouluttaa metsäkoiraa välipäivinä.

Mutta kyllä se kuusi pitää jouluna olla. Joulukuusibisneksessä olisi varmasti tilaa vaikkapa metsänomistajien nuorisolle. Hintaneuvottelu maanomistajan kanssa, saha kouraan ja metsään purkamaan teiniagstia. Sitten vaan hymy naamalle, myyntimainokset some-kanaviin ja kauneimmat kuuset torille näytille hyvään hintaan. Aikuiset arvostavat reippaita nuoria (muistatte varmaan mustikka-Oscarin upean esimerkin), ja ehkäpä siinä samalla voi alkaa kyteä kiinnostus metsänomistamisesta jo ennen eläkeikää.

Meidän tuvassamme kuusenjalka on kiinnitetty kiinteästi kattoon (luit aivan oikein). Pappani näki joulukuusen symboliarvon ja siinä sauman henkilökohtaiseen mielenosoitukseen. Eräänä jouluna tuvan lattialla ei koreillutkaan kuusi juhlapuvussaan vaan katosta roikkui joulumänty vastalauseena Holkerin hallituksen harjoittamalle maa- ja metsätalouspolitiikalle. Jalka on jäänyt muistoksi vastarinnasta, vaikka jupina tuskin kuului Arkadianmäelle asti.

Vaikka jotkin perinteet ovat järjellä pohtien hassuja, on niistä hyvä pitää kiinni. Ne tekevät juhlantunnun. Minusta tuli metsänomistaja viime vuonna. Tuntuu juhlavalta valita kuusi omasta metsästä, vaikka ilman joulukuusta pääsisi vähemmällä. En aio ripustaa karahkaa kattoon, vaikka protestin aiheita tässä maailmassa riittää. Välillä voi unohtaa maiset murheet, lakaista neulaset kuusenmaton alle ja kiittää siitä, mitä on. Siristellä Betlehemin tähden loistetta ja nuuhkia ihanaa havuntuoksua.

Kirjoittaja on marjatilan emäntä Multialta