Strömsöläiset

Mielipide

28.1.201710:00

Kolumni

Pekka Alarotu

Sosialidemokraatit ottivat tuhruisten vuosien jälkeen taas käyttöön suuren johtajansa Kalevi Sorsan ajan lavastuspolitiikan.

Ensin valittiin kabinetissa puheenjohtaja. Sitten kasattiin ympäri maata vaeltava kiertue puheen­johtajavaalin nimissä.

Tarkoitus oli saada kansa strömsöläisessä hengessä kuukaudeksi keskustelemaan joka puolelta sosiaalidemokraattisesta ilosanomasta. Mutta kansa peijooni keskustelikin pääministeri Juha Sipilästä (kesk.) ja liikenneministeri Anne Berneristä (kesk.).

Kiertue on ollut vallan harkitusti kokoonpantu. Timo Harakka pystyy teatterikoulun opeilla vaivattomasti esittämään Kiinan keisaria, Rölli-­peikkoa, demarinuorta tai mitä tahansa muuta taruolentoa.

Tytti Tuppurainen valaa vihdoin laastarit edellisestä puolue­kokouksesta jääneille tantta­siiven haavoille. Aivan elintärkeää.

Ensi viikolla jännitetään, saako kolhittu Antti Lindtman pitää edes SDP:n ryhmänjohtajan paikan. Siinäkin tehtävässä voi toki aikuistua penikkamaisesta temppuilusta.

Nimittäin demarien seuraavaa suurta koitosta rakennellaan vantaalaisen Lindtmanin ja tamperelaisen Sanna Marinin välille.

Strömsöläisyyden parhaina aikoina uudistukset syntyivät siten, että Kalevi Sorsa heitti pyhä­puheessaan ajatuksen itämään. Perjantaina hänen hallituksensa antoi asiasta satasivuisen laki­esityksen.

Samalla metodilla Ahti Karjalaisesta (kesk.) lavastettiin Suomen kehitysaluepolitiikan isä. Se oli kauan ennen kuin Ahti viinasammioon upposi.

Pääministerit Paavo Lipponen (sd.) ja Matti Vanhanen (kesk.) kielsivät ministereitään tyystin valottamasta keskeneräisiä asioita. Juha Sipilän tyyli on tasan päinvastainen.

Anne Berner antoi onnettomuudekseen kuvan, että hän toimii politiikassa vain tämän yhden kauden. Ministerin voima on siinä, että hän asettaa työnsä kansan arvioitavaksi.