Kaikki alkoi sämpylöistä. Insinööri-isä Veikko Ylä-Hemmilä leikkasi Konstan sämpylöitä juhannuspöydässä vuonna 1996 Asikkalan Viitailassa ja totesi pojilleen, että tähän loppuu Konstan taru. Sämpylät olivat peräisin Viipurilaisesta Kotileipomosta, joka oli menossa konkurssiin.
"Iskä, osta sä se leipomo", ehdotti tuolloin 9-vuotias Tuomas.
Veikko Ylä-Hemmilä oli pari vuotta aiemmin irtisanoutunut tuotantopäällikön hommista Upon tehtaalta Lahdesta. Perheessä oli vanhemmat ja neljä poikaa, Timo, Teppo, Tuomas ja Joonas.
Isä-Veikko otti Tuomaan heiton tosissaan ja teki tarjouksen leipomosta.
Ja niin kävi, että Ylä-Hemmilän perheestä tuli leipureita. Koneinsinöörin tarjous oli kahdesta tarjouksesta huonompi, mutta paremman tarjouksen tehnyt vetäytyi kalkkiviivoilla ja viipurilaisen brändi, koneet ja laitteet siirtyivät Veikon nimiin pikavauhtia.
Viipurilainen Kotileipomo oli saanut nimensä vuonna 1940, kun Siikasen konditorialiike muutti sodan jaloista Viipurista Lahteen. Siikaset eivät löytäneet jatkajaa omasta perheestä, joten liike myytiin vuonna 1990 ulkopuolisille. Vuonna 1996 se valmisti noin 150:tä tuotetta – ja oli konkurssikypsä.
Veikko Ylä-Hemmilällä ei ollut mitään kokemusta leipurin työstä. Niinpä hän päätti keskittyä leipomon kolmeen eniten myytyyn leipään.
"Insinöörin logiikasta oli hyötyä. Ei se olisi ikinä oppinutkaan niitä kaikkia tuotteita tekemään", Teppo Ylä-Hemmilä, yhtiön "propellipää" naurahtaa.
Kun perhe ajoi ensimmäisen kerran yhdessä Lahteen katsomaan, mitä oli tullut ostetuksi, näky leipomossa oli lohduton. Ikkunat olivat niin rasvan ja jauhopölyn peitossa, ettei ulos nähnyt, ja kahvi oli kuivunut kiinni keittimeen.
"Ihan hirvee rohjo koko paikka. Konkurssin jäljet näkyivät konkreettisesti. Ensimmäiset kaksi kuukautta siivottiin", Teppo muistaa.
Teppo oli tuolloin 12-vuotias. Aika pian leipomotyö tuli pojille tutuksi, alkuun karkkipussipalkalla.
"Yksi vanha leipuri teki iskälle kahden viikon perehdyttämisen, ja Sinuhelta siirtyi yksi leipuri meille. Itse menin 12-vuotiaana ekan kerran kolmen aikaan yöllä vuoroon, kun halusin vaan nähdä sen homman. Sitten päätin, että seuraavanakin viikonloppuna vois mennä. Se vaan kiinnosti niin paljon."
Tuomas muistaa, miten isä hankki patjat ja makuupussit pakettiauton perälle. Pojat tulivat kouluviikon päätteeksi kyytiin ja saivat vielä nukkua puolen tunnin matkan Asikkalasta Lahteen ennen kuin työt leipomolla alkoivat aamuyöstä.
Viipurilainen Kotileipomo pelastui.
Pojat kouluttautuivat kukin tahollaan, mutta päätyivät leipomolle töihin. Kukaan ei tosin opiskellut leipuriksi. "Se oppi on tullut käytännössä ja kirjoista", Teppo sanoo.
Toiminta jatkui ja kasvoi Lahdessa. Kiinteistössä alkoivat tulla rajat vastaan.
Vuonna 2012 perhe päätti lähteä investoimaan. Paikaksi valikoitui oma kotikunta Asikkala, mistä löytyi paikka Vääksystä valtatien varressa. Koska päästiin tien viereen, haluttiin perustaa myös leipomo-kahvila, jotta ohikulkijat pysähtyisivät ostoksille.
"Oli kuitenkin hilkulla, saadaanko tätä auki, sillä meiltä loppuivat sekä rahat että vakuudet. Kustannusarvio oli 800 000 euroa, mutta tämä maksoi 1,1 miljoonaa."
Teppo istuu leipomon kahvilassa pimeänä joulunaluspäivänä, ja kahvilan ovi käy koko ajan. Sekä paikkakuntalaiset että ohikulkijat ovat löytäneet paikan omakseen, vaikka vieressä ei ole huoltoasemaa eikä täällä tarjota lounasta.
Viitenä viime vuonna yritys on kasvanut vauhdilla. Lahdesta lähdettyä työntekijämäärä on yli kolminkertaistunut yhdeksästä kolmeenkymmeneen ja liikevaihto on nelinkertaistettu. Kolme alkuperäistä leipää on yhä valikoimissa, ja Viipurilainen kuljettaa leipää noin 150 kilometrin säteellä kauppoihin. Makeita ja suolaisia leivonnaisia se tekee omaan kahvilaansa.
Parhaillaan on valmistumassa 1,2 miljoonan euron investointi, joka lähes kaksinkertaistaa tuotantotilat.
Viipurilainen Kotileipomo on Ylä-Hemmilöiden johdolla panostanut tuotteiden laatuun ja alkuperään. Teppo opiskeli lukion jälkeen Jyväskylän tiimiakatemiassa ja tuli sieltä takaisin pää täynnä ideoita. Yksi niistä oli läpinäkyväksi tehty lähituotanto.
"Kymmenen vuotta sitten kotimaisuus oli vielä valtti, ja silloin möykkäsimme paljon siitä, kun kotimaista ruista ei ollut tarpeeksi ja leipomot eivät käyttäneet sitä. Kyselimme, miksei Suomessa suostuta juomaan ruotsalaista maitoa, mutta baltialainen ruis kelpaa? Nyt ei enää riitä kilpailueduksi se, että tehdään leipää suomalaisesta rukiista suomalaisille. Meidän juttumme on, että tiedämme aina jopa sen, kenen pellolta ruis on peräisin."
Rukiin saanti ei ole pienehkölle leipomolle ollut ongelma, mutta joskus laatu teettää töitä. Viipurilaisen ringissä on kaksi luottoviljelijää ja varmuutta takaamassa muutama muu. Ruisleipäpussissa lukee viljelijän nimi.
Tuotteiden laadussa Viipurilainen ei halua tehdä kompromisseja.
"Jos joku työvaihe pitää koneellistaa, kone muokataan sellaiseksi, että se sopii taikinalle, eikä päinvastoin. Tässä kohtaa on historian saatossa pilattu monta uniikkia tuotetta", Teppo Ylä-Hemmilä selittää.
Leipomo ei menesty pelkillä hyvillä tuotteilla, vaan tarvitaan muutakin.
"Pirtsakkaa huomenta pimut & kollit! Ihanaa uutta viikkoa!" lukee työntekijöiden ilmoitustaululla. Työt näyttävät sujuvan jouhevasti ja niin Teppo kuin Tuomaskin tarttuvat sujuvasti taikinaan siinä missä muutkin leipurit.
Nykyisen työkulttuurin alkutahdit lyötiin kymmenen vuotta sitten. Silloin Ylä-Hemmilät kävivät työntekijöiden kanssa läpi, mitä kukakin odottaa ja mikä on hyvin, mikä huonosti. On tehty teesit työntekijälle ja johtajalle.
"Vuoropuhelun työntekijöiden kanssa on oltava jatkuvaa ja kaikkien tulee tulla kuulluksi", Teppo Ylä-Hemmilä korostaa.
Leipäpusseihin on painettu leipureiden kuvat ja kerrottu tarinoita heistä ihmisinä sen lisäksi, että luonnehditaan leipää ja miten ja mistä se on tehty.
"Meistä on tullut vähän kuin suuri perhe, sellainen työperhe", Teppo sanoo ja lisää, että onneksi se on hieman erilainen kuin kotona, missä hänellä on vaimo ja kaksi pientä poikaa.
Teppo Ylä-Hemmilä korostaa myös, että menestys tulee myös strategisesti oikeista valinnoista. Kuten hyvästä mainostoimistosta, joka valikoitui alun perin Facebook-osaamisen perusteella.
Uusien tuotteiden kehittäminen on Teppo Ylä-Hemmilästä kiehtovaa. Pienelle sivupolulle hän lähti kehittäessään Puhtikauran eli esikypsennetyn kaurajauheen, jota voi lisätä jugurttiin tai smoothieen tai käyttää juotavana kaurapuurona. Tuote voitti Vuoden Elintarvike -palkinnon ja Teppo oli ehdolla K-Ruoka Awardsien palkinnon saajaksi paikallisena ruokavaikuttajana.
"K-kisassa vastassa olivat Tikkalan kauppiasveljekset ja nyhtökauran kehittäjät. Mietittiin, millä nokitettaisiin heidät ja heitin mainostoimistolle, että osaan kävellä käsilläni."
Siitäpä mainostoimisto kehitti tapahtuman helsinkiläisen supermarketin pihalle, missä Teppo lupasi kävellä 50 metriä käsillään, jos jengi lähtee äänestämään hyvin. Kaksi päivää ennen yleisöäänestyksen päättymistä oli suorituspäivä.
"Kävin kerran entisen liikuntamaikkani valmennuksessa ja toisen kerran street work outin Suomen mestarin Jori Kota-ahon valmennuksessa. Molemmat treenit videoitiin. Marketin pihalla en päässyt yhdellä siivulla koko matkaa, vaan 27 metriä, mutta loppuun asti vedin", Teppo kertoo ja nauraa, että tapahtumaa oli tullut katsomaan yksi ihminen kaupan henkilökunnan lisäksi, vaikka siitä oli kutsu Facebookissa.
"Mutta voitin sen yleisöäänestyksen!"
Puhtikaura on edelleen Viipurilaisen Kotileipomon tuote, mutta Tepon vuonna 2017 kehittämä Oatlaws-kauratuotebrändiä työstävät uudet voimat.
"Ainahan luovuttaminen sieluun sattuu. Me tehtiin Oatlaws start up -hengessä ja panostettiin paljon euroja. Todettiin kuitenkin, että omat paukut eivät riitä kehittämiseen. Tarvittiin uudenlaista osaamista. Täällä Vääksyssä investoidaan nyt ja tarvitaan apuja, joten siirryin kesäkuussa takaisin perusasioiden äärelle."
Toisaalta Teposta on ollut ihana lyödä taas kädet taikinaan.
"Olin yli kaksi vuotta seurannut trendejä: mitä tapahtuu vegepuolella, mitä uusia tuotteita on tullut, mitä pitäisi keksiä, jotta pieni voi nousta isoksi. Se on yhtä kujanjuoksua. Tuntui tosi terapeuttiselta palata takaisin, sillä taikina ei tule liikoja juttelemaan."
Teppo Ylä-Hemmilä on aina kadehtinut ihmisiä, joilla on intohimo johonkin: yksi osaa soittaa viulua, toinen ajaa pyörää.
"Mä oon semmonen perusjamppa, keskitien tallaaja. Mulla ei ole mitään, missä olisin erityisen hyvä. Kunnes keksin, että leivästä on tullut mun intohimo. Kun teen hyvää leipää, se tuntuu hyvältä."
Isä-Veikko on nyt 67-vuotias ja yrityksen hallituksen puheenjohtaja. Kaikki neljä poikaa ovat mukana leipomon toiminnassa ja äiti Riitta auttaa silloin tällöin kahvilassa.
Teppo sanoo, ettei isä ikinä pakottanut heitä töihin, mutta pojat ymmärsivät, että viikkoraha on tiukassa, jos ei tee töitä. Opiskelujen jälkeen Teppo palasi leipomoon kokeilemaan, miten siivet kantavat.
"Kun palasin vuonna 2008, tärkeää oli, että isä ei rajoittanut uudistuksia millään tavalla. Hän on aina hiljaisesti luottanut meihin, vaikka on ollut eri mieltä monestakin asiasta. Me haihatellaan milloin mitäkin, mutta hän ei ikinä ammu ideoita alas", Teppo kiittää.
Yhtiökokoukset saattavat Tepon mukaan olla aika äänekkäitä, kun veljekset puhuvat suoraan.
"Ei se aina ole kovin keskustelevaa, mutta kokousten jälkeen on aina fiilis, että mennään samaan suuntaan."
Viipurilaisen leipurit julistavat verkkosivuillaan lempeän leipävallankumouksen sanomaa. Kiireettä, kohtuudella, lempeästi. Rapea kuori, pehmeä sisus. Kohotuspulverin sijaan taikinajuuri.
Mainosmiehen tekstiä vai totista asiaa? Kun katsoo Viipurilaisen Kotileipomon tuotteita – Otti Ohraleipää, Asikkalan Ratasta, Knuutinpoikaa, Hidasta Hämäläistä – voi uskoa, että vallankumous on mahdollinen. Laatu ja maku vakuuttavat.
"Leipomoala on vastuussa siitä, myykö leipä vai ei. Pitää tehdä tuotteita, jotka synnyttävät intohimoa leipää kohtaan. Se vaatii tekijöiltä kunnianhimoa ja paloa. Ihan liikaa puhutaan ravitsemuksesta. Ei nuoria kiinnosta, onko joku leipä runsaskuituinen. Leivälle tarvitaan rokkistaroja ja masterchefejä."
Ylä-Hemmilöistä olisi ainesta niihinkin.
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.
