Pääministerit joutuvat poikkeuksetta kujanjuoksuun – jos omien luottamus horjuu, loppu tulee

Kun pääministerin ympärillä rytisee, oman puolueen päättäjien luottamus ratkaisee pääministerin toimintaedellytykset. Myös hallituskumppaneiden luottamus voi olla ratkaiseva. Antti Rinne erosi, kun puheenjohtaja Katri Kulmuni (kesk.) kertoi joulun alla 2019 epäluottamuksesta. Kuva: Jaana Kankaanpää

Seitsemän kuukauden päästä järjestettävissä eduskuntavaaleissa äänestetään pääministeristä painokkaammin kuin aiemmin.

Kun Antti Rinne (sd.) aloitti pääministerinä ja kun Sanna Marin (sd.) otti sen pestin, ei kukaan edes aavistellut, että korona, sota ja energiakriisi peräkkäin vyöryvät päällemme murtaen etenkin talouden perusteita.

Äänestäjä pohtii, kenen ja minkä puolueiden johdolla Suomen asioita hoidetaan ensi kevään jälkeen, Marinin, Orpon vai jonkun muun.

Pääministeri on erityinen johtaja Suomen politiikassa. Hänellä on valtaa ja vastuuta enemmän kuin muilla poliitikoilla. Edessä on pääsääntöisesti vaikeita, epämiellyttäviäkin päätöksiä, jotka pääministerin johdolla tehdään. Kriisejä on suitsittu paljolti velanotolla; sillekin on tehtävä jotakin uudella vaalikaudella.

Pääministeri Marin sanoi jo vuosi sitten ravistelevansa pääministeri-instituutiota.

Tärkeintä on kuitenkin se, millaisessa hallinnassa maan asiat ovat. Siinä pääministeri mitataan, muu on toisarvoista.

Pääministerit joutuvat – ja ovat joutuneet – poikkeuksetta kujanjuoksuun. Pääministeriyden alku sujuu yleensä median höystämänä myhäilevissä merkeissä, mutta vaalikauden puolivälin jälkeen pääministeri ajautuu vaikeuksiin.

Pääministerit tulevat julkisuudessa kohtuuttomasti kohdelluiksi. Oma lukunsa on raateleva some-julkisuus. Mielenrauhan takia on monesti parempi, että some-juttuja ei vilkaisekaan.

Pääministeri toimii luottamuksen varassa.

Ydin on oman puolueen luottamus. Kun rytisee, oman puolueen päättäjien luottamus ratkaisee pääministerin toimintaedellytykset. Jos omien luottamus horjuu, loppu tulee.

Eduskunnan luottamus on tietysti perustuslain mukaan perusedellytys. Sitäkin on punnittu aika ajoin ja punnitaan jatkossa.

Ei sovi unohtaa hallituskumppaneidenkaan luottamusta. Antti Rinne erosi, kun puheenjohtaja Katri Kulmuni (kesk.) kertoi joulun alla 2019 epäluottamuksesta. Ja muistissa on Anneli Jäätteemäen (kesk.) tapaus kesäkuussa 2003. SDP veti luottamuksen Jäätteenmäeltä.

Kansan luottamus pääministeriin ja hallitukseen mitataan eduskuntavaaleissa. Pääministerit ovat menestyneet niissä erittäin hyvin, vaikka äänisaalis on saattanut hivenen huveta. Asema tuo ääniä.

Tärkeää on myös presidentin ja pääministerin välinen luottamus etenkin ulkopolitiikan johtamisen takia. Yhteistyö korostuu, kun kansa valitsee eduskuntavaalien jälkeen ja uuden hallituksen oloissa Sauli Niinistön seuraajan vuonna 2024.

Nykyisellä hallituksella on vielä 7 kuukautta työaikaa.

Sota, inflaatio ja velka, Fortum ja Uniper, energia ja sähkö, sote- ja vanhustenhoito-ongelmat sekä ilmasto ovat vakavia asioita kansalaisten sietokyvylle ja kansakunnan turvallisuudelle. Lasketteluun ei ole varaa.

Suurimpien puolueiden puheenjohtajat kilpailevat pääministerin paikasta keväällä 2023. Kandidaatit eivät voi pelätä ilmeistä ”pääministerikohtaloa”: lämmin julkisuus loppuu viimeistään parin vuoden päästä. Kaikkeen tarttuva some on uuden pääministerin kimpussa heti – valitettavasti.

Pääministeri on puolueensa puheenjohtaja. Hänen kontolleen lankeaa vastuu koota politiikan kenttää, hakea suurissa asioissa yhteisymmärrystä opposition kanssa ja toimia koko kansan pääministerinä.

Kun pitää kansallista etua silmämääränä ja kun ei lupaa liikoja eikä tölvi kilpailijoitaan, pääministerin tehtävistä selviää. Hiljainen kansa ymmärtää. Nöyryydellä on ihmeellinen vaikutus.

Kirjoittaja on ministeri.