Lukijalta: Aikuisten on syytä katsoa peiliin − lapsen kesän arvoa ei mitata lomamatkakohteella
Yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua tuntemaan syyllisyyttä tai ulkopuolisuutta perheensä taloudellisesta tilanteesta, muistuttaa Mervi Mäki-Neste.
Lomamatkamuistojen sijaan lapsilta voi kysyä vaikka siitä, mikä hänet sai kesällä iloiseksi, kirjoittaja toteaa. Kuvituskuva. Kuva: Markku VuorikariKesäloman jälkeen koulujen ja päiväkotien pihoilla toistuu vuodesta toiseen sama kysymys: "Missä kävit kesälomalla?"
Kysymys kuulostaa viattomalta. Monelle lapselle se onkin mukava mahdollisuus kertoa matkasta Lappiin, ulkomaille tai huvipuistoon.
Kaikille se ei ole sitä.
Suomessa on tuhansia lapsia, joiden kesäloma on kulunut kotona, koska perheen rahat eivät riitä matkustamiseen. Vanhemmat ovat tehneet parhaansa, mutta kesälomamatkaa ei yksinkertaisesti ole voinut järjestää.
Meidän aikuisten on syytä katsoa peiliin. Luomme helposti ilmapiirin, jossa lapsi kokee olevansa vähemmän, jos kesä on kulunut kotona, mummolassa tai omalla pihalla. Yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua tuntemaan syyllisyyttä tai ulkopuolisuutta perheensä taloudellisesta tilanteesta.
Voisimmeko tänä syksynä kysyä jotain muuta? Mikä oli kesässä hauskinta? Mitä uutta opit? Mikä sai sinut nauramaan?
Näihin kysymyksiin jokaisella lapsella on mahdollisuus vastata ilman, että hänen perheensä tulotaso määrittää vastauksen arvoa.
Yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua tuntemaan syyllisyyttä tai ulkopuolisuutta perheensä taloudellisesta tilanteesta.
On huolestuttavaa, että tuettujen lomien tulevaisuus on epävarma samalla, kun yhä useampi perhe kamppailee toimeentulonsa kanssa. Jos haluamme vähentää lasten eriarvoisuutta, meidän pitäisi vahvistaa mahdollisuuksia yhteisiin kokemuksiin – ei kaventaa niitä.
Hyvinvointia ei rakenneta vain puheilla. Sitä rakennetaan teoilla ja päätöksillä, jotka mahdollistavat tavallisille ihmisille hengähdystauon arjesta.
Me aikuiset voimme tehdä yhden tärkeän päätöksen jo tänään. Voimme mitata lasten kesää sillä, saivatko he levätä, leikkiä, olla läheistensä kanssa ja kokea olevansa yhtä arvokkaita kuin kaikki muutkin.
Kaikilla perheillä ei ole varaa hienoihin kesälomamatkoihin. Mutta jokaisella lapsella on oikeus siihen, ettei hän joudu tuntemaan siitä häpeää.
Mervi Mäki-Neste
pääsihteeri
Suomen Keskustanaiset ry.
Artikkelin aiheetOta kantaa aiheisiimme
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.
- Osaston luetuimmat




