Tuoretta tammikuussa

Yrtit kylvetään kennoihin. Siemeniä tulee ympäri maailmaa lukuisilta siemenvälittäjiltä. 

Järvikylän salaatti- ja yrttituotanto alkoi vanhassa navetassa. 

Ruukkusalaattien ja -yrttien viljely alkoi Suomessa 1980-luvun lopussa. Ruotsista tuotiin koe-eriä, joita jaettiin keskusliikkeiden kautta. Aika harva uskoi tuolloin, että Suomessa tällaiset tuotteet voisivat menestyä. Että ympäri vuoden voitaisiin tarjota tuoreita kasviksia, täällä, kylmässä ja pimeässä Pohjolassa.

Järvikylän kartano Joroisissa oli yksi uranuurtajista, samoin kuin länsisuomalaiset Oksasen puutarha Paattisissa, Honkatarhat Honkajoella ja Kyröntarhat Pöytyällä. Oli nousukausi ja ihmiset hakivat uutta väriä ruokapöytään.

Järvikylässä oli ennestään perinteitä uuden kehittämisessä. Kartanossa oli toiminut jopa oma meijerikoulu. Niinpä ruukkuvihanneksille rakennettiin kasvihuone Järvikylän 120 lehmän navetanvinttiin.

Neljännesvuosisadassa Järvikylän kasvihuoneala on kasvanut samaa tahtia kuin ruukkuvihannesten kulutus Suomessa. Keskimäärin joka kolmas vuosi kasvihuoneita on laajennettu. Turakkalan puutarha Juvalla on valjastettu tuottamaan harvinaisempia yrttejä alihankintana.

Basilikaa, rucolaa tai jääsalaattia saa joka prismasta eivätkä korianteri tai salviakaan ole harvinaisuuksia lähimarketissa. Kaninruoka on päässyt keittiöön, ja miehetkin syövät rehuja.

Kun talven pimeydestä astuu sisälle kasvihuoneeseen, maailma avautuu häikäisevän valoisana ja vihreänä. Järvikylän huoneet ovat niin isoja, että vihreys täyttää lähes koko näkökentän. Viljelypinta-alaa on Joroisissa 40 000 ja Juvalla 10 000 neliötä. Siis pienen maatilan verran lasinalaista kasvustoa.

Tuotanto on melko pitkälle automatisoitu. Ihmiskäsi koskettaa itse kasvia vain harvoin, lähinnä istutuksessa ja sadonkorjuussa. Siinä välissä ruukut kulkevat kylvöpöydältä idättämön kautta taimipöydille.

Ruukkuvihannekset kasvavat ilman kemiallisia torjunta-aineita. Käytössä on biologinen torjunta eli ötököille vastaötököitä. Ravinteet kiertävät suljetusti, mikä tarkoittaa sitä, että ravinneliuos johdetaan kasvatuskouruun, mistä kasvi ottaa juurillaan tarvitsemansa veden ja ravinteet. Käyttämättä jäänyt liuos palaa sammioihin ja aloittaa uuden kierroksen kasvien saataville. Näin luontoon ei pääse liikoja ravinteita.

”Oikeastaan siis sama liuos, joka on pantu kiertämään 80-luvulla, kiertää täällä edelleen”, yleistää toimitusjohtaja Jukka Pehkonen karkeasti.

Tammikuussa Järvikylän tuotteita lähtee markkinoille noin 85 000 ruukkua päivässä ja myöhemmin keväällä yli 100 000. Kasvua on haettu erikoistuotteista. Joka vuosi markkinoille tulee uutuuksia, kuten viime vuonna kartanonsalaatti, vahva minttu, lehtisinappi ja sinappi.

Järvikylän osuus ruukkuvihannesmarkkinoista on reilu neljännes, joten Joroisissa ja Juvalla tehdyt päätökset ja viljelykokeilut näkyvät suomalaisissa ruokapöydissä.

Uuden yrtin tai salaatin tuominen markkinoille ei kuitenkaan käy käden käänteessä, vaan vaatii noin parin vuoden kokeilun. ”Ettei käy niin, että lanseerataan tuote eikä saadakaan sitä markkinoille. Pitää saada riittävästi viljelykokemusta eri vuodenaikoina”, sanoo Juho Laamanen, joka vastaa Turakkalan puutarhan tuotannosta.

Laamasesta työn suola onkin juuri siinä, että kasveissa on aina viljelyllisiä haasteita. Lajeja on kymmeniä ja kaikki kasvavat omaan tahtiinsa. Jotta kasvatus onnistuisi, on tärkeää toimia suunnitelmallisesti.

Uudet kasvit tulevat viljelyyn usein sen seurauksena, että joko kuluttajat tai kasvihuoneviljelijät itse matkustavat maailmalla ja tutustuvat uusiin tuotteisiin. Jotkut uutuudet löytyvät siemenluetteloita selaamalla.

”Teoriassa Suomessa voi viljellä mitä kasvia tahansa, mutta kaupallistaminen rajoittaa. Jos rahaa olisi mielin määrin, voisi tietysti mainostaa joka tuutista ja saada vaikka minkälaisen uutuuden markkinoille”, selvittää Järvikylän markkinoinnista vastaava Caroline Grotenfelt.

Uudet yrtit ja salaatit leviävät yleensä ensin pääkaupunkiseudulle ja sieltä Oulun ympäristöön. Itä- ja Pohjois-Suomi lämpenevät uutuuksille hitaimmin lukuun ottamatta laskettelukeskuksia.

Esimerkiksi rucola ryntäsi rajusti Etelä-Suomen markkinoille, mutta oululaiset ottivat sen vastaan viiveellä. Muu Suomi seurasi perästä vasta pitkän ajan päästä.

Suosituin Järvikylän tuotteista on basilika ja sen jälkeen tulee korianteri.

Kuluttajien maku on yrttien yleistyessä kehittynyt. Ranskalainen rakuuna tuotiin takaisin, kun asiakkaat valittivat venäjänrakuunaa kuin heinäksi. Ranskalainen lajike lähes puuduttaa kielen. Rucolassakin seilattiin välillä miedomman ja villirucolan välillä. Korianterin markkinat kasvavat sitä mukaa kuin aasialainen ruoka yleistyy.

Kaikkiaan Järvikylän tuotevalikoimaan kuuluu tusina erilaista salaattia ja lähes 30 erilaista yrttiä. Jos uutuuksia tuodaan, täytyy entisiä poistaa, sillä kaikki huoneet ovat täynnä.

Muut isot ruukkuvihannestarhat sijaitsevat Länsi-Suomessa, mutta Järvikylä on Joroisissa, Savon sydämessä, missä on perinteitä avomaavihannesviljelyn puolella.

Pehkonen ei pidä sijaintia haittana, vaikka päämarkkinat ovatkin aika kaukana. ”Rekat kulkevat nopeasti. Kun yrtit pakataan tänään, ne ovat huomenna kaupoissa. Ketjun lyhyenä pitäminen on tärkeää.”

Ruukkuyrttien ja -salaattien idea on nimenomaan siinä, että kasvi pysyy elävänä kuluttajalle asti. Jos siis saat kaupasta nahistuneen tuotteen, joka alkaa heti kohta mädäntyä kotona, ketju on jossain kohtaa katkennut tai venynyt.

Toisaalta kun yritys sijaitsee syvällä maaseudulla, tonttimaa on halvempaa kuin suurissa keskuksissa ja ainakin tähän asti henkilökunnan saatavuus ja pysyvyys on ollut hyvä.

”Meillä on remmissä samoja ihmisiä, jotka aloittivat 25 vuotta sitten. Mitä pysyvämpiä työsuhteet ovat, sitä paremmin onnistumme tuotannossa”, uskoo Caroline Grotenfelt ja korostaa kartanon perinteitä työntekijöistään huolehtimisessa.

Vaikka ruukkuvihanneksia voi pitää suomalaisena menestystarinana, alalla näkyy myös mustia pilviä, kuten energiakustannusten nousu.

Hintaneuvottelujen vastapuolena on voimakkaasti keskittynyt kauppa, joten kustannusnousujen saaminen hintoihin on työn takana.

Pehkonen pohtii myös, mitä tapahtuisi, jos Venäjä avaisi rajansa. Jos Pietarin lähellä olisi vastaavia kasvihuoneita, sieltä voisi vyöryä tuoretta tavaraa halvalla Suomeen. Toisaalta: meillä tuotanto on niin kehittynyttä, että rajojen avautuminen saattaisi olla myös iso mahdollisuus. Itä-Suomen kartanoista on ennenkin viety tavaraa Pietariin.