Turvemaan kyntökielto ei sovi Suomelle

EU:n komissio esitti vuonna 2012 yhteisen maatalouspolitiikan uudistukseen liittyen yhdeksi uudeksi täydentäväksi ehdoksi paljon hiiltä sisältävien maiden suojelua ja niin sanotun ensimmäisen kynnön kieltoa. Ehdon ulkopuolelle olisivat jääneet vuonna 2011 viljelysmaaksi määritellyt alueet.

Hiilirikasta maata ei tuolloin tarkemmin määritelty, vaan se jätettiin jäsenmaiden vastuulle. Yleinen käsitys oli, että sillä tarkoitettiin turve- ja multamaita. Täydentävien ehtojen rikkomisesta olisi luonnollisesti seurannut sanktiona tukileikkauksia viljelijöille.

Raivauskielto hiilirikkaille turvemaille kyseenalaistettiin Suomessa. Näin teki myös kokoomus, koska turveperäisellä maalla on suuri merkitys maamme maataloustuotannossa. Kokoomuksen johdolla esitykset kaadettiin eduskunnassa. Esityksiä vastusti myös maa- ja metsätalousvaliokunta, jossa tuolloin istuin.

Hiilirikkaiden turvepeltojen osuus Suomen viljellystä peltoalasta on yli kymmenen prosenttia mutta nousee eräillä alueilla jopa puoleen viljellystä pinta-alasta.

Hiilirikkaiden maiden kyntökiellon ja sen haittojen on arvioitu kohdistuvan EU:n alueella lähes yksinomaan Suomeen. Kielto vaikuttaisi voimakkaasti maatalouden kehittämiseen erityisesti pohjoisilla viljelysalueilla, joissa sijaitsee merkittävä osa maito- ja nautakarjataloudestamme. Esimerkiksi vaadittu lannanlevityspinta-ala on kasvanut, ja tuotannon laajentamiselle voisi tätä kautta tulla seinä vastaan.

Hiilirikkaiden maiden kyntökiellolla Suomessa olisi vain vähäiset vaikutukset ilmastonmuutokseen, mutta suomalaisten maatilojen kannalta vaikutukset voisivat olla erittäin kielteiset.

On muistettava, että Suomen maatilat edustavat noin puolta prosenttia EU:n kaikista maatiloista, 1,3:a prosenttia maatalousmaan alasta ja ne tuottavat noin prosentin EU:n maatilojen yhteenlasketuista kasvihuonepäästöistä. Ilmastopäästöjen vähentämistä tuleekin tulevaisuudessa toteuttaa laajemmalla ja suomalaisen tuottajan kannalta reilummalla keinovalikoimalla.

Raivauskieltokokonaisuus pitäisi sisällään myös turvemaiden määrittelyä ja käytännön toteutusta koskevia merkittäviä ongelmia. Erityinen haaste olisi esimerkiksi maalajien vaihtelun arviointi peruslohkojen sisällä. Kyntökielto toteutuessaan monimutkaistaisi valvontoja ja lisäisi tuntuvasti byrokratiaa.

Nyt kun asiasta on virinnyt uutta keskustelua, on syytä huomioida jo aikaisemmin tehdyt hyvin perusteelliset arviot ja linjaukset. Olisi kummallista, että Suomessa asiaa ryhdyttäisiin omin voimin herättelemään, kun EU:n päässä on asiasta päästy sopuun.

Hiilirikkaan maan ensimmäisen kynnön kielto ei sovellu Suomeen.