Rakkaudesta elävään kuvaan

Anssi Luoma toimii jälleen tirehtöörinä, kun elokuvaväki saapuu Ylistaroon Filmiä ja Valoa -festivaaleille. 

Matin-Tupa Ylistarossa huokuu menneiden aikojen suomifilmien henkeä. Seiniä koristavat elokuvajulisteet ja pääovea vastapäätä jököttää pelkistetty lipputiski. Tänne tullaan vain katsomaan elokuvia.

”Elokuvateattereita rakennetaan nykyisin tavaratalojen yhteyteen. Niiden eteisaulat näyttävät karkkikaupoilta ja hampurilaisbaareilta. Me puolestaan pyrimme säilyttämään vanhan ajan tunnelman, että ihmiset tietävät heti sisään astuessaan saapuneensa elokuvateatteriin, Matin-Tuvan isäntä Anssi Luoma kertoo.

Matin-Tuvan historia on täynnä dramatiikkaa. Vuonna 1928 ylistarolainen liikemies Matti W. Luoma päätti rakentaa elokuvateatterin. Hanke oli vireillä lähes 12 vuotta, kunnes perustukset valettiin viimein talvisodan alla syksyllä 1939. Ensimmäinen elokuva, Urhojen tie, nähtiin hädin tuskin valmistuneessa teatterissa tammikuussa vuonna 1941.

Vanhasta teatterista ei näy enää jälkeäkään, sillä rakennus paloi vuonna 1959.

Matin-Tuvan tarina olisi voinut päättyä tulipaloon, mutta onneksi Matin poika, Aake Luoma, joka oli sodan jälkeen ottanut elokuvateatterin ohjakset käsiinsä, rakensi tuhoutuneen tilalle uuden teatterin jo samana vuonna.

201-paikkaisen salin kuusi ensimmäistä penkkiriviä on peräisin palaneesta teatterista. Puiset penkit saatiin pelastettua liekkimeren keskeltä viime tingassa.

”Yksi penkkejä nikkaroinut puuseppä muistaa hyvin vielä liimanneensa näiden penkkien paneeleja yhteen Jurvassa toimineella huonekalutehtaalla vuonna 1940”, Luoma sanoo.

Vaikka Matin-Tuvassa voi tehdä nostalgisen aikamatkan vanhaan suomalaiseen elokuvateatterimiljööseen, on salin tekniikka viimeisintä huutoa. Digiaikaan siirryttiin vuonna 2009 ensimmäisenä maaseudun elokuvateatterina Suomessa.

Uudistus toi Ylistaron lakeuksille kolmiulotteisen elokuvamaailman. Nyt elokuvat heijastetaan valkokankaalle tietokoneella. Perinteinen 35 mm:n filminauhalaite on edelleen toimintavalmiina konesalissa, mutta sen käyttö on käymässä harvinaisemmaksi.

Maaseudun teatterit olivat pitkään 35 millimetrin filmien kopiopulan takia ahtaalla, sillä kalliita filmikopioita riitti vain kaupunkien isoihin saleihin. Digitalisoitumisen myötä myös maaseudulla on mahdollisuus nähdä suuria elokuvia tuoreeltaan.

Nyt elokuvat lähetetään elokuvateatteriin tiedostona, jotka aukeavat tarkoin varjelluilla tunnuksilla. Raskaita filmikeloja ei enää tarvita – elokuva siirtyy valkokankaalle tietokoneen hiirtä klikkaamalla.

Digitaalisen elokuvateatteritekniikan yleistyminen on pelastanut monen pienen elokuvateatterin. Myös Matin-Tuvan. ”Takavuosina saimme elokuvan tänne vasta puoli vuotta ensi-illan jälkeen. Nyt voimme esittää maailmanlaajuiset ensi-illat samana päivänä kuin Hollywoodissa”, Luoma iloitsee.

Elokuvateatteriala on kokenut vuosien saatossa kovia myllerryksiä. Luoman mukaan jo vuosikymmenien ajan elokuvateattereille on povattu loppua milloin radion, television tai videonauhureiden yleistymisen myötä.

”Nyt haasteena on se, että elokuvan elinkaari on lyhentynyt. Uusi elokuva vetää katsojia elokuvateattereihin korkeintaan muutaman viikon ajan. Kolmen kuukauden päästä ensi-illasta filmin voi ostaa jo Anttilasta.”

Matin-Tupa on selvinnyt hankalista vuosista uusiutumalla ja uskomalla tulevaisuuteen. ”2000-luvun alussa myimme noin kaksituhatta lippua vuodessa. Näytöksiä oli vain kaksisataa. Jouduimme laittamaan tähän harrastukseen paljon omaa rahaa. Hiljaisempina aikoina olisi tullut halvemmaksi kuskata ihmiset Helsinkiin katsomaan elokuvia”, Luoma muistelee.

Elokuvateatterin ohjelmiston valitseminen vaatii hyvän pelisilmän. Etenkään pienellä teatterilla ei ole varaa jatkuviin huteihin. On osattava seurata ajan henkeä.

62-vuotias Anssi Luoma on jo luovuttanut teatterin tyttäriensä Mari ja Marjo Keskisen sekä Maija Kormanon hoitoon. Hän on kuitenkin edelleen mukana toiminnassa. Vanhin tytär Mari Keskinen on valinnut kaikki esitettävät elokuvat vuodesta 1995 lähtien.

”Moni kollegani on tehnyt sen virheen, että ei ole ajoissa luovuttanut vastuuta nuorelle sukupolvelle. Vanhemman ihmisen on vaikeata tietää, mistä elokuvasta nuoriso pitää. Jo nelikymppisen on hankala pysytellä kärryillä. Kun huomasin, että elokuva-ala kiinnostaa tyttäriäni, aloin antaa heille vastuuta. Vastuun jakaminen oli paras tapa saada heidän kiinnostuksensa säilymään.”

Luoman mukaan maaseudun yleisöä kiinnostavat eniten kotimaiset elokuvat, jotka ovat isänmaallisia ja koskettavat jollakin tapaa maalaisväestöä.

”Toisaalta koskaan ei voi varmuudella tietää, minkä elokuvan yleisö ottaa omakseen. Tänä vuonna meidän ylivoimaisesti katsotuin elokuva on ollut yllättäen kotimainen dokumentti Tuntematon emäntä. Se on kerännyt enemmän katsojia kuin Bond ja Harry Potter yhteensä.”

”Teatterin historian katsotuin elokuva on ollut Antti Tuurin romaaniin perustuva Talvisota, joka keräsi noin 2100 katsojaa. Se on paljon paikkakunnalla, jossa asuu viitisentuhatta ihmistä. Viime aikoina meiltä on kysytty kovasti, milloin Mannerheim-elokuva tulee ohjelmistoon”, Luoma toteaa.

Kaikki Luoman perheenjäsenet ovat olleet tekemisissä elokuvateatterin kanssa jo syntymästään saakka. Niin myös Mari Keskisen teini-ikäiset tyttäret, jotka ovat toimineet lipunmyyjinä.

”Ei teatteritoiminta pyörisi ilman isäpappaamme Anssia, vaikka kuinka me muut häärisimme täällä. Hänellä on kuitenkin se suurin hulluus tätä elokuvatouhua kohtaan”, Mari Keskinen korostaa.

Jokaisella on paljon Matin-Tupaan liittyviä lapsuusmuistoja. Maija Kormano muistaa nukkuneensa päiväunia penkkirivien edessä olevalla sohvalla pikkutyttönä.

Teatteri on ollut tärkeä osa perheen elämää, sillä se sijaitsee vain pienen kävelymatkan päässä kotitalosta. ”Poliisiopisto-elokuvassa oli hauska kohtaus, jossa vessakoppi siirretään kesken tarpeidenteon stadionille. Tiesin tarkalleen, millä kellonlyömällä kohtaus tulee valkokankaalle. Kun aika läheni, vedin kumpparit jalkaani ja kipaisin teatterille katsomaan sen”, Maija Kormano muistelee.

Mari Keskinen kertoo katsoneensa Indiana Jonesin neljätoista kertaa putkeen ollessaan kymmenvuotias.

Arvatenkin moni koulukaveri oli heille kateellinen. ”Kyllä lapsena riitti kavereita, mutta ei oman elokuvateatterin hienoutta hoksannut, kun siihen oli tottunut syntymästä lähtien. Teimme täällä jo lapsena erilaisia työtehtäviä, ei mutta niitä miksikään työksi kokenut”, Keskinen kertoo.

”Pikkutyttöinä pussitimme karkkia ja valmistimme popcornia myyntiä varten. Kyllä siinä karkki jos toinenkin eksyi omaan suuhun pussituksen aikana. Se ei ollut hullumpaa puuhaa lapselle”, Kormano hymähtää.

Teatterin holveissa on 20 000 elokuvajulistetta. Mittavan kokoelman vanhimmat julisteet ovat peräisin 1910-luvulta.

Matin-Tuvan ympärillä riittää nostalgisia muistoja. Ennen, kun kulkuyhteydet olivat huonot ja autoja vain murto-osa nykyisestä, elokuviin saavuttiin polkupyörillä ja hevosella. Suomi-filmien ensi-illat olivat suuria tapauksia pienessä pitäjässä.

”50-luvulla kuorma-autoilijat laittoivat lavalle penkit ja kuskasivat niissä sivukylien ihmisiä elokuviin. Olen kuullut, että talvisin ihmiset hyppivät kotinsa kohdalla lavalta lumihankeen. Sen on täytynyt olla kylmää kyytiä.”

”Eräs mies kertoi käyneensä katsomassa täällä Edwin Laineen Tuntemattoman sotilaan. Teatteri oli tupaten täynnä, mutta isäni oli vienyt ylimääräisiä tuoleja salin eteen. Mies oli katsonut elokuvan naapurinsa kanssa samalla irtotuolilla istuen. Heillä oli ollut ahdasta, koska naapurin sodassa vammautunutta jalkaa oli täytynyt pitää suorassa koko näytöksen ajan.”

Anssi Luoman mukaan elokuvateatterialalla on parasta jatkuva poreilu ja yllätyksen mahdollisuus: Koskaan ei voi tietää millaisia elokuvia julkaistaan ja millainen elokuvailta on tulossa.

Sama elokuva voi saada hyvin erilaisen vastaanoton eri iltoina. ”Yleisössä on eroja. Katsojat saattavat reagoida samaan elokuvaan hyvin eri tavalla. Yksikin naurava katsoja voi muuttaa näytöksen kulun täysin, kun muut nauravat perässä. Yhdessä kokemisen riemu on elokuvateatterin keskeinen kokemus. Sitä ei televisio pysty tarjoamaan”, Luoma painottaa.

Matin-Tupa esittää noin 700 elokuvanäytöstä vuodessa ja on suljettuna vain joulu- ja juhannusaattona. Toisinaan yleisöä on salin täydeltä, joskus näytöksiin on saapunut vain yksi katsoja.

”Maaseudullakin pitää olla näytöksiä kaiken aikaa. Enää ei riitä, että teatteri on auki vain lauantaisin ja pyhäisin. Ihmisillä on niin paljon muutakin tekemistä, pelkkien viikonloppujen varaan ei voi laskea”, Luoma tietää.

Anssi Luoma ei pane pahakseen, jos katsoja jää elokuvan päätyttyä keskustelemaan illan elokuvasta.

”Suunnilleen kerran viikossa joku jää tänne juttelemaan. Pisimmät keskustelut ovat venyneet aamuyön tunneille saakka. Omasta mielestäni olemme sen velkaa katsojille.”

Matin-Tuvan tulevaisuus näyttää valoisalta. Perheyrityksellä on innokkaita ja ammattitaitoisia pyörittäjiä, eikä perhe osaisi Luoman mukaan elää ilman omaa elokuvateatteria. Myös paikallinen yleisö haluaa pitää kiinni paikkakunnan ylpeydestä.

”Tätä työtä ei voi tehdä siten, että käy aamuisin kiinnittämässä teipillä elokuvajulisteen ikkunaan ja jää odottelemaan asiakkaita. Taustalta täytyy löytyä aitoa rakkautta elokuvaan. Jotkut viisaat ovat sanoneet, että elokuva-ala pitää tekijänsä nuorekkaana. En panisi pahitteeksi sitäkään”, Luoma naurahtaa.